20. helmikuuta 2009

Perjantai: Faunts

Viime aikoina albumien kohdalla ei ole tarvinnut usein ostella sikaa säkissä, kun koko levyn on voinut koekuunnella Last.fm:ssä, MySpacessa, 3VOOR12:ssa tai Spotifyssa. Tällä kertaa joutunee kuitenkin tekemään poikkeuksen.


Uuden tuttavuuden, kanadalaisen Fauntsin toinen täyspitkä kuulostaa parin maistiaiskappaleen perusteella kerrassaan herkulliselta. Mainioita konerytmejä, synanarinoita ja heleää melodiointia naittavaa indiefiilistelyä jumittuu väkisinkin kuuntelemaan. Ihastusta, sitä tämä on. Lisää jää kaipaamaan.

// Faunts MySpacessa
// faunts.com

19. helmikuuta 2009

Torstai: Benjamin Button

Ensimmäinen parhaan elokuvan Oscar-ehdokas on nyt katsottu. David Fincherin The Curious Case Of Benjamin Button vakuutti kauniilla ja omaperäisellä tarinallaan ja komealla teknisellä toteutuksellaan - eikä näyttelijätyökään mennyt pieleen.


Benjamin Buttonin elämä on eeppinen, fantasiaelementeillä varustettu draama. Kokonaisuus kärsii ehkä aavistuksen venähtäneestä kestosta, mutta erityisen koskettava loppu teki ainakin itseeni vaikutuksen.

Elokuva on Suomen ensi-illassa huomenna 20. helmikuuta. Trailerin voi käydä katsastamassa vaikkapa täältä: http://www.benbutton.msn.com/index.tbapp

// IMDB
// benjaminbutton.com

14. helmikuuta 2009

Ystävänpäivä: Camera Obscura

Ystävänpäivä alkoi lievällä krapulalla ja ehdottoman suositeltavalla leffalla: Robert Aldrichin What Ever Happened To Baby Jane? (1962). Bette Davisin mainio roolityö groteskina nimihahmona ja pelottavan nyrjähtänyt tarina pitivät aamupäivän tehokkaasti otteessaan.

Ja kas; eilen eksyin siis vielä illaksi Telakalle ja Dorikseen, joista ensimmäisessä tuli nähtyä pari keikkaakin; ihastuttava Darling B, valitettavan tylsä Piski ja lisäksi livenä erinomaisen mukavasti toimivan Jaakko & Jayn pari kappaletta.


Ystävänpäivämusiikki ei valkkaannu kuitenkaan edellisiltä, vaan skotti-ihanuus Camera Obscuralta. Uusi, 4AD:n julkaisema My Maudlin Career -albumi ilmestyy huhtikuun 21. päivä, mutta nimikkobiisin voi käydä tarkastamassa jo nyt bändin kotisivuilta ja MySpacesta. Ennakkoluonnehdintojen mukaista synkempää sävyä ei ainakaan tästä maistiaisesta vielä löydy, vaan fiilis on hyvinkin edellisiltä julkaisuilta tuttua. Tila kuuluu melkoisen vahvasti, olisiko peräti ihan kirkossa äänitetty?

Loppuillan vietin supermukavan ystävän ja ainakin kotimaisella tasolla lempparibändini Pintandwefallin parissa. Ihan lupaavalta vaikuttava Credit ja käsittämättömän huono Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi tuli yyoolla myös nähtyä. Pinttien soitto kulki taas ehkä paremmin kuin koskaan (ihana Angela Brownin rääyntä saa aina pomppimaan ja suosikkibiisini Jail oli kiva kuulla taas pitkästä aikaa livenä), mutta laulaja-kitaristi Dumb Pint oli jotenkin harmillisen suruissaan koko keikan. Hei Ninsku, oot ihku!

// Camera Obscura MySpacessa
// camera-obscura.net

13. helmikuuta 2009

Perjantai: zZz

Työviikko on jo enemmän tai vähemmän takana, tuoreet jaksot Lostista, Officesta ja 30 Rockista on katsottu ja entinen avokki on käynyt hakemassa viimeisetkin romppeensa. Dokailukiinnostuksesta vihjaileva Facebook-status on ollut ilmoilla jo yli kaksikymmentä minuuttia eikä kukaan ole ilmaissut vielä halukkuuttaan. Mikä illan soundtrackiksi?


Hollantilainen urku+rumpu -kombo zZz tuntuisi potkivan aika kivasti. Tanssittavia elektronisia sävyjä tummaan rock-pohjaansa yhdistävä duo ei päädy jokapäiväiseen soittoon, mutta toimii tähän hätään varsin hyvin. Nimikappaleen kukkotappeluvideota en sen sijaan pahemmin arvosta - vaikka disclaimerin mukaan elikot vammoitta kuvauksista selvisivätkin.

// zZz MySpacessa
// Running With The Beast -albumi Spotifyssa