Perjantai alkoi the Soulsin passaamisella sekä Temppeli Soundin ja Echo Is Your Loven pikatarkastuksella. Temppeli Soundin kohdalla tuli taas huomattua että dub-kaiku on vokooderin ohella ihmiskunnan tärkeimpiä keksintöjä ja muutaman biisin jaksoikin jumitella ihan sujuvasti. Echo Is Your Love tuli nähtyä vasta nyt ensimmäisen kerran, eikä meininki lopulta ihan täysin sytyttänyt. Ihan ok kuitenkin.
Yläkerran korkannut Masquer sen sijaan sytytti. Tukholmalaiskaksikko näytti lavalla siistiltä ja kuulosti hyvältä, vaikka soitto paikoin vielä hiukan epävarmalta tuntuikin. Riisutut biisit ja täydelliset kasaripostpunksoundit tekivät kokonaisuudesta erittäin diggailtavaa. Irtopisteitä myös the Curen the Hanging Garden -biisin coveroimisesta ja kovasti tutunnäköisestä Alesis Micronista – samoin kuin TV Offille seuraavana päivänä.
Keikan päättänyt Stark Naked tiivistää yhtyeen aika oivasti.
Vähän vaivaannuttavien introspiikkien lavalle tuoma Astrid Swan & the Drunk Lovers on toiminut ennenkin livenä kivasti, mutta jättänyt lopulta kuitenkin vähän mitäänsanomattoman olon. Sama vika oli Jyrockin keikallakin – biisit toimivat ihan hyvin ja soittokin kulki, mutta kiinnostus ei kuitenkaan herännyt vieläkään ihan täysin. Vaikkei Astrid biisinsäkään mukaan ole vielä kolmeakymmentä, tuntuu loistava tulevaisuus olevan pikemminkin takana.
Seuraavana yläkerrassa lauteille astunut oululainen G-odd koitti kuulostaa ensimmäiseltä suomalaiselta DFA:lle signattavalta yhtyeeltä, mutta lopputulos oli valitettavan köyhää näkemystä tanssipunkista. Ihan kivoja soundeja ja suhteellisen iskevää rytmiikkaa, mutta missä olivat biisit?
Jyrockin aikataulut toimivat itselleni yhtä poikkeusta lukuunottamatta erinomaisesti – mutta se yksi harmittikin sitten sitäkin enemmän. Pari viikkoa sitten Tampereella nähty, kovassa ruohonjuuritason hipsternosteessa oleva Shine 2009 toimi parin biisin tarkastelun verran taas oikein mainiosti. Erittäin nautittavaa 90-lukutuulahdusta soundeineen, biiseineen ja kokaiinilookkeineen kaikkineen, tykkään hiljalleen jo melkoisen kovasti.
Loistavan Higherin jälkeen oli kuitenkin pakko siirtyä alakertaan katsastamaan perjantai-illan oletettu pääesiintyjä, belgialainen Mintzkov.
Virhearviointi. Mintzkov jäi valitettavan tylsäksi indierockrypistelyksi, jonka jokaisen aspektin eteen teki mieli lisätä sana perus-. Etukäteen en biisejä kuunnellut, mutta keikalla kaikki tuntui olevan valitettavan tasaista massaa. Uudelleenkokeilun yhteydessä pari MySpace-raitaa toimivat nyt ihan kohtalaisesti, mutta minkäänasteisia intohimoja yhtye ei valitettavasti onnistu minussa herättämään.
Yläkerran Cosmobile jäi osaltamme illan viimeiseksi kokemukseksi, kun Terveet Kädet nyt ei ihan omaan rajoittuneeseen mukavuusalueeseeni istu. Cosmobile oli taas ok, riehakkuus ei tällä kertaa ihan tarttunut.
Kaiken kaikkiaan perjantai jätti vakuuttamisen vähän vajaaksi. Yhden erinomaisuuden ja toisen puolittain nähdyn mainiouden lisäksi listalla oli vain turhan monta ihan kivaa.
Lauantain omituinen räntäilmestys rampautti lähtöaikataulua sen verran, että illan starttaajaksi kaavailemani Kiki Pau tuli lopulta koettua vain kalkkiviivojen verran. Harmi sinänsä – joskus aiemmin näkemäni liveily oli toimivaa ja uutta levyä ovat kaikki kuulleet hehkuttaneet. Oletettavasti yhtyettä lienee tänän vuonna kuitenkin olevan tiuhaan luvassa lavoille.
Fiilis ei kuitenkaan tipahtanut, kun viereisellä terassilla puikkoihin astuneet Alpo ja Tomi toimivat kirjailluissa hopeatakeissaan kertakaikkisen komeasti. Jäykähkö äijäeturintama verotti aavistuksen fiilistä, mutta biisit toimivat oivasti. Jonkinlaisena ongelmana koin kuitenkin kappaleiden geneerisyyden – raidat tuntuivat olevan kokonaisuuksissaan vielä vähän hajanaisia. Ripaus tyypillistä synariffiä sieltä ja turhankin helppo konekomppi tuolta; yhtä ilmiselvää Justice-melodiaa unohtamatta. Kaksikko kuitenkin vakuutti. Jos Alpo ja Tomi löytävät soppaansa vielä sen yhden omaperäisen tekijän ja profiloituvat toivottavasti vielä astetta vakavamminotettavaksi, voisi tässä olla oikeasti ihan älyttömän siisti juttu. Nytkin jo olennainen osa suomalaisen elektronisen musiikin kiinnostavinta kaartia.
Manna Mikkoineen tuli bongattua jo päiväkahvilla, mutta keikka ei sitten ihan hirveästi kiinnostanutkaan. Laadukkaita biisejä ja ihan edustavaa levitettävää kansainvälistymismielessäkin, mutta ei edelleen kuitenkaan sitä ominta teekuppiani.
Seuraavaksi terassilla pääsin vihdoin ihailemaan sitä 'Sparks-lemppariani, TV Offia. Valitettavasti yhtyeen kohdalla miksaus tuntui olevan harmittavan pielessä, sillä ne hyvät biisit eivät jotenkin kuulostaneet niin hyvältä kuin mitä niiden pitäisi – ja miltä ne ovat muualla kuulostaneet. Varsin tuttu kappalelista miellytti vähän heikommallakin äänentoistolla. Äkkiräväkkä Honey on edelleen älyttömän puoleensavetävä, mutta Saran legotukan poistuminen oli pieni byhyy.
Festareiden eniten odottamani akti oli kuitenkin göteborgilainen Bye Bye Bicycle. Jo aiemmin ihastelemani viisikko toimi livenä vielä asteen verran paremmin kuin levyllä ja keikka oli oikeasti mainioimpia aikoihin. Kun rautaisiin raitoihin yhdistyi yhtyeen ihastuttavan välitön lavapreesens, oli paketti kertakaikkisen mainio – eivätkä oletetut assosiaatiot the Drumsiin ja Franz Ferdinandiin tunnu yhtään perustelemattomilta.
Erittäin suositeltavaa koettavaa tämä. Kasari-indien soundeista ja semiepileptisestä live-elkehdinnästä vielä itse musiikin ulkopuolista diggailua.
Ruotsi-krapuloissa tuli vilkaistua nopeasti vielä Kaikukastin reggaet. Pari biisiä riitti, melko mainion lauantain jälkeen saattoi siirtyä hyvillä mielillä jo yöhön.
Mukavasti toimineet järjestelyt sekä toimiva ja sympaattinen esiintyjäkaarti jättivät viikonlopusta mukavan kuvan. Tykkäilyä myös dj-kaartille, erityisesti Tampereen-vahvistus Kaino-kaksikko oli totutun hyvä lisä. Jos etukäteen Jyrockia ylisteltiin Twitterissä Suomen parhaaksi sisätilafestariksi, ei oma kokemus jäänyt ainakaan pakkasen puolelle.
Tai kovin räntäiseksikään.
// Jyrock.fi
