Viikonloppu meni. Samoin kohta jo maanantaikin.
Perjantaina kävin Annan kanssa katsomassa jumalan nimeltä Edgar Wright ohjaaman Scott Pilgrim vs. the Worldin, joka oli oikeasti ihan mielettömän hyvä. Silmäkarkin määrä oli jotain ihan huimaa, näyttelijät toimivat (Michael Cera tietty aina, mutta Kieran Culkin oli ihan mahtava ja Mary Elizabeth Winsteadiin oli aika vaivatonta ihastua (etenkin kun se näkyy olevan meikää kuukauden verran vanhempi, eli osuu hyvin patterniin)), käsikirjoitus rokkasi ja soundtrack oli odotetusti rautaa. Ja exien heittely toki myös.
Ihan viiden tähden leffa kyllä. Ja hyvän mielen!
Lauantain merkityksestä olisin voinut kirjoittaa enemmänkin, mutta onnekseni onnistuin päivämäärän unohtamaan päivän mittaan useampaankin otteeseen. Siitäkin huolimatta, että edellisillan toisen käden tiedotus toi taas lievähkön paniikkikohtausfiiliksen.
Sen sijaan kävin päivällä musiikkiprojektin valokuvaussessioissa ja illalla soittelemassa kahdeksan tuntia levyjä putkeen yhden kaverin valmistujaisbileissä. Oli aika kivaa ja musiikkivalinnat toimivat – joskin loppuillan Mikä boogie -toiveen toteutus vaati aika lailla ylpeyden nielemistä. Sydäntä ehdin toki purkamaan reippaanlaisesti myös, kuten edellisenäkin iltana. Ja vähän taas seuraavana päivänä – ja iltanakin. En taida muuta nykyään enää tehdäkään.
Päässä soi pitkästä aikaa the Pains of Being Pure at Heart.
Siinä lauletaan mustien aukkojen lapsista.
Äläkä ihmettele, jos tuntuu taas siltä, että puhun kirjoitusten ja kappaleiden kautta sinulle. Niinhän minä olen yrittänyt tehdä alusta asti.
PS. Suurkiitos Maijan kommentista – sunnuntaiaamu starttasi kuin starttasikin Belle and Sebastianin keikan streamilla. Hieno oli ja aika monta viimekesäistä muistoa tulvahti mieleen! Mutta oi, mikseivät ne soittaneet Ruississa the State I Am Iniä...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pains of Being Pure at Heart. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pains of Being Pure at Heart. Näytä kaikki tekstit
4. lokakuuta 2010
6. toukokuuta 2010
Chillwavetorstai: Korallreven
Genrekäsitys on yhtä lavea kuin aiemminkin, mutta HEI – se on ihan OKEI.
Korallreven, kuten hyvät asiat yleensäkin, tulee Ruotsista. Jos sydämesi on allekirjoittaneen tavoin yllättänyt itsensä sykkimästä kuluneen vuoden aikana astetta baleaarisemman musiikin tahtiin, tuovat Marcus ja Daniel kattaukseen vielä yhden toimivan osasen. Toisin sanoen; jos jj, Delorean ja Air France kolahtavat, niin samoin tehnee tämäkin.
Kaksikon ensimmäisen seiskatuuman, the Truest Faithin on julkaissut kanadalainen Acéphale – label, joka on aiemmin tuonut kuultavaksi jo mainitun Air Francen lisäksi esimerkiksi Memory Tapesia / Cassettea ja Midnight Juggernautsia. B-puoli Loved-Up toimii myös herkullisesti.
Eilen puhuttiin lyhyesti the Pains of Being Pure at Heartista ja kas; kuin taikasauvan heilautuksesta yhtyeen tuleva seiskatuumasingle Say No to Love ilmaantui Pitchforkiin kuultavaksi. Toimiiko? Mielestäni. Ei yhtyeen paras biisi, mutta melkoisen oiva kuitenkin. Hirmuisen mielelläni haluaisin nämä nähdä livenä – ehkäpä huomenna saan lukea 'Forkista uutisen yhtyeen Euroopan-turneesta.
--
Day 13 - A song that is a guilty pleasure
Audrey Hepburn & Kay Thompson - On How to Be Lovely
Pitääkseen asioita salaisina paheina, tulisi niistä tuntea jotain häpeää. Tuommoinen ajattelumalli ei tunnu minulle istuvan – ainakaan kun populaarikulttuurista puhutaan. En osaa häpeillä levyjä, artisteja tai biisejä joista tykkäilen, kun koitan muutenkin olla vähän vähemmän ryppyotsainen rockpoliisi.
Jotain pitää kuitenkin valita. Musikaaleista pitäminen ei sinänsä ole minulle salainen harrastus – pikemminkin kovinkin julkinen, mutta ehkäpä silti jonkinasteinen pahe. Erityisesti 50- ja 60-luvun filmatisoinnista en tunnu saavan millään tarpeekseni. Isoilta osin Audrey Hepburnistakin johtuen Funny Face on melkoinen aarreaitta, josta suosikkiraitani lienee On How to Be Lovely. Vielä kun kohtauksessa olisi enemmän steppaamista, olisin hurmioissani – nytkin arvattavasti melkoisen.
--
// Korallreven MySpacessa
Korallreven, kuten hyvät asiat yleensäkin, tulee Ruotsista. Jos sydämesi on allekirjoittaneen tavoin yllättänyt itsensä sykkimästä kuluneen vuoden aikana astetta baleaarisemman musiikin tahtiin, tuovat Marcus ja Daniel kattaukseen vielä yhden toimivan osasen. Toisin sanoen; jos jj, Delorean ja Air France kolahtavat, niin samoin tehnee tämäkin.
Kaksikon ensimmäisen seiskatuuman, the Truest Faithin on julkaissut kanadalainen Acéphale – label, joka on aiemmin tuonut kuultavaksi jo mainitun Air Francen lisäksi esimerkiksi Memory Tapesia / Cassettea ja Midnight Juggernautsia. B-puoli Loved-Up toimii myös herkullisesti.
Eilen puhuttiin lyhyesti the Pains of Being Pure at Heartista ja kas; kuin taikasauvan heilautuksesta yhtyeen tuleva seiskatuumasingle Say No to Love ilmaantui Pitchforkiin kuultavaksi. Toimiiko? Mielestäni. Ei yhtyeen paras biisi, mutta melkoisen oiva kuitenkin. Hirmuisen mielelläni haluaisin nämä nähdä livenä – ehkäpä huomenna saan lukea 'Forkista uutisen yhtyeen Euroopan-turneesta.
--
Day 13 - A song that is a guilty pleasure
Audrey Hepburn & Kay Thompson - On How to Be Lovely
Pitääkseen asioita salaisina paheina, tulisi niistä tuntea jotain häpeää. Tuommoinen ajattelumalli ei tunnu minulle istuvan – ainakaan kun populaarikulttuurista puhutaan. En osaa häpeillä levyjä, artisteja tai biisejä joista tykkäilen, kun koitan muutenkin olla vähän vähemmän ryppyotsainen rockpoliisi.
Jotain pitää kuitenkin valita. Musikaaleista pitäminen ei sinänsä ole minulle salainen harrastus – pikemminkin kovinkin julkinen, mutta ehkäpä silti jonkinasteinen pahe. Erityisesti 50- ja 60-luvun filmatisoinnista en tunnu saavan millään tarpeekseni. Isoilta osin Audrey Hepburnistakin johtuen Funny Face on melkoinen aarreaitta, josta suosikkiraitani lienee On How to Be Lovely. Vielä kun kohtauksessa olisi enemmän steppaamista, olisin hurmioissani – nytkin arvattavasti melkoisen.
--
// Korallreven MySpacessa
11. helmikuuta 2010
Viikonloppuhype
Elän nykyään vain viikonloppuisin. Vampyyriviikonloppuisin.
Tänään jännittää vähän enemmän kuin tavallisesti, siksipä on hyvä etkoilla tuttujen ja teemaan sopivien viisujen merkeissä.
I'm leaving Monday
It's better than Sunday
It's better than Sunday
I'm feeling younger
It's better than wiser
It's better than wiser
Nii. Ihh.
Tänään jännittää vähän enemmän kuin tavallisesti, siksipä on hyvä etkoilla tuttujen ja teemaan sopivien viisujen merkeissä.
I'm leaving Monday
It's better than Sunday
It's better than Sunday
I'm feeling younger
It's better than wiser
It's better than wiser
Nii. Ihh.
30. joulukuuta 2009
2009: laulut (30-21)
30. Phoenix - Girlfriend
Phoenixin vuosi oli usean kappaleen summa. Girlfriend on itselläni vuoden eniten kuunneltu kappale – albumiversio on muuten vielä hienoisesti parempi.
29. Monsters of Folk - Dear God (Sincerely M.O.F.)
Folkin superbändi pisti ilmoille hyvän albumin. Avausraita on ykkönen.
28. Here We Go Magic - Fangela
Newyorkilaisaktin täyspitkä on vielä kuulematta, mutta Fangela lupaa paljon. Maaginen biisi, eh.
27. DatA - Rapture
Synariffien luvatun vuoden yksi kovimmista tekeleistä, tunteilla turboahdettu Rapture on oikeasti ihan mielettömän hyvä kappale.
26. Zebra & Snake - Colours
Laihahkon suomalaisedustuksen yllätysnimi teki ehkä tiukimman raidan Pohjanlahden tällä puolen. Ikinä, siis.
25. the Big Pink - Dominos
Flow-missaus harmittaa vieläkin – etenkin kun Lily Allenin the Fear ei listalleni yltänyt. Vähän juntista kertosäesanoituksesta huolimatta ehdottoman kovis biisi.
24. the xx - VCR
xx:n albumi jäi lopulta omassa kuuntelussani vähän vaimeaksi. Useampi loistoraita kuitenkin löytyy; tJaMC-henkinen VCR kovimpana suosikkinani.
23. Basement Jaxx - Raindrops
Vanhojen suosikkien uusi tuleminen oli ainakin yhden kappaleen verran aika erittäin ok.
22. Camera Obscura - French Navy
Skottiyhtye osaa avata albuminsa; French Navy on jälleen aika mykistävä startti muutenkin mainiolle levylle.
21. the Pains of Being Pure at Heart - Stay Alive
Useammasta mainiosta raitavaihtoehdosta Stay Alive osoittautui lopulta voittajaksi. Oodi kadotetulle nuoruudelle.
// Laulut 20-11
// Laulut 10-1
// Vuoden biisit Spotifyssa
Phoenixin vuosi oli usean kappaleen summa. Girlfriend on itselläni vuoden eniten kuunneltu kappale – albumiversio on muuten vielä hienoisesti parempi.
29. Monsters of Folk - Dear God (Sincerely M.O.F.)
Folkin superbändi pisti ilmoille hyvän albumin. Avausraita on ykkönen.
28. Here We Go Magic - Fangela
Newyorkilaisaktin täyspitkä on vielä kuulematta, mutta Fangela lupaa paljon. Maaginen biisi, eh.
27. DatA - Rapture
Synariffien luvatun vuoden yksi kovimmista tekeleistä, tunteilla turboahdettu Rapture on oikeasti ihan mielettömän hyvä kappale.
26. Zebra & Snake - Colours
Laihahkon suomalaisedustuksen yllätysnimi teki ehkä tiukimman raidan Pohjanlahden tällä puolen. Ikinä, siis.
25. the Big Pink - Dominos
Flow-missaus harmittaa vieläkin – etenkin kun Lily Allenin the Fear ei listalleni yltänyt. Vähän juntista kertosäesanoituksesta huolimatta ehdottoman kovis biisi.
24. the xx - VCR
xx:n albumi jäi lopulta omassa kuuntelussani vähän vaimeaksi. Useampi loistoraita kuitenkin löytyy; tJaMC-henkinen VCR kovimpana suosikkinani.
23. Basement Jaxx - Raindrops
Vanhojen suosikkien uusi tuleminen oli ainakin yhden kappaleen verran aika erittäin ok.
22. Camera Obscura - French Navy
Skottiyhtye osaa avata albuminsa; French Navy on jälleen aika mykistävä startti muutenkin mainiolle levylle.
21. the Pains of Being Pure at Heart - Stay Alive
Useammasta mainiosta raitavaihtoehdosta Stay Alive osoittautui lopulta voittajaksi. Oodi kadotetulle nuoruudelle.
// Laulut 20-11
// Laulut 10-1
// Vuoden biisit Spotifyssa
29. joulukuuta 2009
2009: levyt (10-1)
10. Neon Indian - Psychic Chasms
Kesän ja alkusyksyn eniten ylistämäni uusi juttu muotoutui varsin kiitettäväksi paketiksi esikoisalbumillaan. Samannimisestä ep:stä turvotettu albumi on tämäkin niin 2009, vaikka eri tavalla. Kiteytyköön koko chillwave-vuosi nyt tähän yhteen artistiin.
9. jj - n° 2
Yhden kulmat kurtussa -kuuntelun jälkeen täysi ihastuminen; mysteeriyhtye jj:n ensimmäinen täyspitkä tasapainoilee huikeuden ja korniuden välillä ja on oikeasti aika mieletön. Göteborg on osoittautunut lempimusiikin mekaksi.
8. Empire of the Sun - Walking on a Dream
Walking on a Dreamin a-puoli räjäyttää pään ja olisi sellaisenaan maailman paras ep ikinä. Vaisumpi b-puoli toimii kyllä sekin ja yhtälö näyttääkin lähes pelkkää plussaa. Vuoden toiseksi eniten hyppytanssittu yhtye ja kaikkien aikojen masentavimman aprillipilan aihe.
7. Discovery - LP
Vampire Weekend ja Ra Ra Riot -yhtyeiden jäsenten muodostama kaksikko jäi lopulta suurelle yleisölle valitettavan huomaamattomaksi. Muutaman kuuntelukerran jälkeen täydellisesti uponnut esikoinen on siisteyden ja kömpelöyden imelä duetto. Levy ansaitsisi paikkansa listalla jo pelkästään Osaka Loop Line -raidan synavallilla, mutta kun Jackson 5 -coverkin on vielä aika lailla parhautta, ei tästä voi loppujen lopuksi kuin pitää ihan täysillä.
6. Miike Snow - s/t
Äärimmäisen tasainen, laadukas ja viilattu kokonaisuus joka on ennen kaikkea ylistyslaulu muodolle. Jo semmoisenaan ihan huikea.
5. Röyksopp - Junior
Yhtyeen kolmonen on paitsi upea kokonaisuus itsessäänkin, auttoi se myös nostamaan edellisen the Understanding -lätyn arvostusta omissa korvissani. Hauska, hieno, hölmö ja siisti on yhtä kuin Röyksopp. Nuoruuden suosikkien kolmas tuleminen oli enemmän kuin täysosuma.
4. the Pains of Being Pure at Heart - s/t
Puolittainen sokko-ostos osoittautui riittävän tahkoamisen jälkeen silkaksi hienoudeksi. Niin ihanan melodramaattista ja ylitsepursuavaa tunnetta, ettei ihastumatta vain osaa olla. Shoegaze-vaikutteet olivat niitä tämän vuoden kovimpia juttuja myös.
3. the Drums - Summertime!
Huiman musiikkivuoden huimin tulokas. Ep-statuksestaankin huolimatta Summertime! on kärkikahinoissa – seitsemän biisin kokonaisuus on tarttuvinta koskaan. Sopivasti uutta, sopivasti lainattua ja ihan älyttömän hyviä kappaleita. The Drums on noussut nopeasti suosikkiyhtyeideni joukkoon.
2. the Raveonettes - In and Out of Control
Vanhan semilempparin uusi tuleminen on lähes täydellinen pop-albumi. Jesus and Mary Chain ja the Velvet Underground -pastissointi viimeiseen asti hiottuun purkkaan yhdistettynä muodostavat komean kombon. Yhdessätoista raidassa on lähes yhtä monta potentiaalista sukupolviklassikkoa.
1. Phoenix - Wolfgang Amadeus Phoenix
Phoenix oli se yhtye, joka julkaisi yhden kivan albumin ja kaksi mainiota singleä vuosituhannen alussa ja jonka laulaja käväisi vetämässä vokaalit yhden klassikkoleffan tunnariin. Sitä seurasi kaksi korkeimmillaankin kädenlämpöistä albumikokonaisuutta, eikä kukaan neloslevyä enää luultavimmin odottanut.
Wolfgang Amadeus Phoenix tuli nurkan takaa ja on oikeasti ihan täydellinen levy. Indiepopin Pet Sounds on klassikko jo nyt. Vuoden levy.
// Levyt 20-11
// Vuoden levyt esimerkkibiiseillä Spotifyssa
Kesän ja alkusyksyn eniten ylistämäni uusi juttu muotoutui varsin kiitettäväksi paketiksi esikoisalbumillaan. Samannimisestä ep:stä turvotettu albumi on tämäkin niin 2009, vaikka eri tavalla. Kiteytyköön koko chillwave-vuosi nyt tähän yhteen artistiin.
9. jj - n° 2
Yhden kulmat kurtussa -kuuntelun jälkeen täysi ihastuminen; mysteeriyhtye jj:n ensimmäinen täyspitkä tasapainoilee huikeuden ja korniuden välillä ja on oikeasti aika mieletön. Göteborg on osoittautunut lempimusiikin mekaksi.
8. Empire of the Sun - Walking on a Dream
Walking on a Dreamin a-puoli räjäyttää pään ja olisi sellaisenaan maailman paras ep ikinä. Vaisumpi b-puoli toimii kyllä sekin ja yhtälö näyttääkin lähes pelkkää plussaa. Vuoden toiseksi eniten hyppytanssittu yhtye ja kaikkien aikojen masentavimman aprillipilan aihe.
7. Discovery - LP
Vampire Weekend ja Ra Ra Riot -yhtyeiden jäsenten muodostama kaksikko jäi lopulta suurelle yleisölle valitettavan huomaamattomaksi. Muutaman kuuntelukerran jälkeen täydellisesti uponnut esikoinen on siisteyden ja kömpelöyden imelä duetto. Levy ansaitsisi paikkansa listalla jo pelkästään Osaka Loop Line -raidan synavallilla, mutta kun Jackson 5 -coverkin on vielä aika lailla parhautta, ei tästä voi loppujen lopuksi kuin pitää ihan täysillä.
6. Miike Snow - s/t
Äärimmäisen tasainen, laadukas ja viilattu kokonaisuus joka on ennen kaikkea ylistyslaulu muodolle. Jo semmoisenaan ihan huikea.
5. Röyksopp - Junior
Yhtyeen kolmonen on paitsi upea kokonaisuus itsessäänkin, auttoi se myös nostamaan edellisen the Understanding -lätyn arvostusta omissa korvissani. Hauska, hieno, hölmö ja siisti on yhtä kuin Röyksopp. Nuoruuden suosikkien kolmas tuleminen oli enemmän kuin täysosuma.
4. the Pains of Being Pure at Heart - s/t
Puolittainen sokko-ostos osoittautui riittävän tahkoamisen jälkeen silkaksi hienoudeksi. Niin ihanan melodramaattista ja ylitsepursuavaa tunnetta, ettei ihastumatta vain osaa olla. Shoegaze-vaikutteet olivat niitä tämän vuoden kovimpia juttuja myös.
3. the Drums - Summertime!
Huiman musiikkivuoden huimin tulokas. Ep-statuksestaankin huolimatta Summertime! on kärkikahinoissa – seitsemän biisin kokonaisuus on tarttuvinta koskaan. Sopivasti uutta, sopivasti lainattua ja ihan älyttömän hyviä kappaleita. The Drums on noussut nopeasti suosikkiyhtyeideni joukkoon.
2. the Raveonettes - In and Out of Control
Vanhan semilempparin uusi tuleminen on lähes täydellinen pop-albumi. Jesus and Mary Chain ja the Velvet Underground -pastissointi viimeiseen asti hiottuun purkkaan yhdistettynä muodostavat komean kombon. Yhdessätoista raidassa on lähes yhtä monta potentiaalista sukupolviklassikkoa.
1. Phoenix - Wolfgang Amadeus Phoenix
Phoenix oli se yhtye, joka julkaisi yhden kivan albumin ja kaksi mainiota singleä vuosituhannen alussa ja jonka laulaja käväisi vetämässä vokaalit yhden klassikkoleffan tunnariin. Sitä seurasi kaksi korkeimmillaankin kädenlämpöistä albumikokonaisuutta, eikä kukaan neloslevyä enää luultavimmin odottanut.
Wolfgang Amadeus Phoenix tuli nurkan takaa ja on oikeasti ihan täydellinen levy. Indiepopin Pet Sounds on klassikko jo nyt. Vuoden levy.
// Levyt 20-11
// Vuoden levyt esimerkkibiiseillä Spotifyssa
27. marraskuuta 2009
Perjantai: youngfuck
Sana fuck yhtyeen nimessä tuntuu yllättäen olevan jonkinasteinen laatutakuu. Holy Fuck, check. Fuck Buttons, check. Fuck Her, Or the Terrorists Win, check. Youngfuck?
Check.
Ilmeisesti vielä totaalisella demoasteella oleva göteborgilaisyhtye (mikä tuota kaupunkia vaivaa?) yhdistelee kivasti shoegazingia ja dream popia hirmuisen kivaksi seokseksi. Soundi on viimeistelemätöntä, mutta oikein toimivaa. Omakustanne-ep näkyy myyneen harmittavasti loppuun, mutta tuleva albumi jaetaan kuulemma ilmaiseksi verkossa.
Red Wine Romance -biisistä (ja parista muustakin) tulee vahvasti mieleen yksi tämän vuoden parhaista uutuuksista, se usein hehkuttamani the Pains of Being Pure at Heart. Erityisesti syksyn Higher Than the Stars kuulostaa paikoin jopa häiritsevän paljon samalta, tjeu.
Tampereen levykaupat = äh. Kävin etsimässä tänään julkaistua Zebra and Snaken the Colours -seiskatuumaa ja sain osakseni vain kummastelua. (ZS + LCMDF on muuten ihan kiva.) No mutta, Stupidosta tai Äxästä ei tekisi mieli tilata, kun sen jo valmiiksi kirpaisevan hinnan – euro per tuuma – lisäksi tulee vinyyleille aina-niin-kalliit postarit päälle. Kovasti tekisi mieli saada se kuitenkin viimeistään kahdennentoista päivän soittelusessioihin.
Youngfuck kelpaisi myöskin.
Soitettavaksi siis. What?
// youngfuck MySpacessa
Check.
Ilmeisesti vielä totaalisella demoasteella oleva göteborgilaisyhtye (mikä tuota kaupunkia vaivaa?) yhdistelee kivasti shoegazingia ja dream popia hirmuisen kivaksi seokseksi. Soundi on viimeistelemätöntä, mutta oikein toimivaa. Omakustanne-ep näkyy myyneen harmittavasti loppuun, mutta tuleva albumi jaetaan kuulemma ilmaiseksi verkossa.
Red Wine Romance -biisistä (ja parista muustakin) tulee vahvasti mieleen yksi tämän vuoden parhaista uutuuksista, se usein hehkuttamani the Pains of Being Pure at Heart. Erityisesti syksyn Higher Than the Stars kuulostaa paikoin jopa häiritsevän paljon samalta, tjeu.
Tampereen levykaupat = äh. Kävin etsimässä tänään julkaistua Zebra and Snaken the Colours -seiskatuumaa ja sain osakseni vain kummastelua. (ZS + LCMDF on muuten ihan kiva.) No mutta, Stupidosta tai Äxästä ei tekisi mieli tilata, kun sen jo valmiiksi kirpaisevan hinnan – euro per tuuma – lisäksi tulee vinyyleille aina-niin-kalliit postarit päälle. Kovasti tekisi mieli saada se kuitenkin viimeistään kahdennentoista päivän soittelusessioihin.
Youngfuck kelpaisi myöskin.
Soitettavaksi siis. What?
// youngfuck MySpacessa
25. lokakuuta 2009
Sunnuntaiaamun angst
Pari keikkaraportointia vielä ja sitteienää. Muutenkin toinen viikko syyslomaa voisi olla ihan paikallaan. Katsotaan.
Daisya käy vähän sääliksi. Yhtye tekee sinällään vallan kivaa musiikkia ja erityisesti edellisen levyn aikaisista biiseistä pidin hurjasti, mutta näkemäni keikat ovat olleet vastaanotoltaan vähän surkeita tapauksia. Taannoin Klubilla jonain arki-iltana nähty keikka veti paikalle alle kymmenen ihmistä, joista itse taisin olla ainoa kiinnostunut. Eilen Daisy soitti Artturissa, jossa varsinaisia seuraajia ei ollut sen enempää. Harmi.
Telakan lauantain avasi Delay Trees, joka oli odotetusti aika erinomainen. Ep jäi käteiskatoamisen vuoksi hommaamatta, pitänee se jostain vielä pian hankkia.
Seuraavaksi soitellut Cosmobile ei ollut huono sekään, vaikka keikan edetessä vähän rupesikin turruttamaan. Yhtyeen skapunkindiekombo oli kuitenkin ihan hauskaa kuultavaa ja erityisesti basistin sorminäppäryyden osalta myös katseltavaa. Ihan jees, voisin tähän törmätä toistekin.
Kahden ensimmäisen jälkeen fiilis onnistui jotenkin katoamaan ja juureva Plainride tulikin katsottua jonkunasteisessa horroksessa. Eipä se nyt ihan mitään omaa juttuani kyllä ollutkaan. Vokalistin välispiikit olivat hassuja.
Kotiin kävellessäni mietin erilaisia sanayhdistelmiä tänään tässä sanottavaksi, mutta onnekseni taidan olla unohtanut useimmat. Pääpointti lienee kuitenkin se, että koska olen vienyt blogini siihen pisteeseen että en voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä, voin sanoa olleeni muutamat viimeiset päivät jotenkin öh – ja että olen kuunnellut paljon the Pains of Being Pure at Heartia, joka on ehkä tämän vuoden isoin juttu. Ja että lempisanontani toukasta asti on ollut turha potkia tutkainta vastaan, vaikka en pienempänä sen merkitystä ymmärtänytkään.
Pitäisi ajatella vähemmän ja tehdä enemmän. Pitäisi kirjoittaa vähemmän ja puhua enemmän. Kumpikin taitaa olla kuitenkin mahdotonta.
Mutta.
Mie olisin voinut. Mie olisin ihan oikeasti voinut.
Hah, tajusin juuri että näin unta Young Adult Friction -biisistä! Voiko pää enää enempi sekainen olla?
Daisya käy vähän sääliksi. Yhtye tekee sinällään vallan kivaa musiikkia ja erityisesti edellisen levyn aikaisista biiseistä pidin hurjasti, mutta näkemäni keikat ovat olleet vastaanotoltaan vähän surkeita tapauksia. Taannoin Klubilla jonain arki-iltana nähty keikka veti paikalle alle kymmenen ihmistä, joista itse taisin olla ainoa kiinnostunut. Eilen Daisy soitti Artturissa, jossa varsinaisia seuraajia ei ollut sen enempää. Harmi.
Telakan lauantain avasi Delay Trees, joka oli odotetusti aika erinomainen. Ep jäi käteiskatoamisen vuoksi hommaamatta, pitänee se jostain vielä pian hankkia.
Seuraavaksi soitellut Cosmobile ei ollut huono sekään, vaikka keikan edetessä vähän rupesikin turruttamaan. Yhtyeen skapunkindiekombo oli kuitenkin ihan hauskaa kuultavaa ja erityisesti basistin sorminäppäryyden osalta myös katseltavaa. Ihan jees, voisin tähän törmätä toistekin.
Kahden ensimmäisen jälkeen fiilis onnistui jotenkin katoamaan ja juureva Plainride tulikin katsottua jonkunasteisessa horroksessa. Eipä se nyt ihan mitään omaa juttuani kyllä ollutkaan. Vokalistin välispiikit olivat hassuja.
Kotiin kävellessäni mietin erilaisia sanayhdistelmiä tänään tässä sanottavaksi, mutta onnekseni taidan olla unohtanut useimmat. Pääpointti lienee kuitenkin se, että koska olen vienyt blogini siihen pisteeseen että en voi puhua asioista niiden oikeilla nimillä, voin sanoa olleeni muutamat viimeiset päivät jotenkin öh – ja että olen kuunnellut paljon the Pains of Being Pure at Heartia, joka on ehkä tämän vuoden isoin juttu. Ja että lempisanontani toukasta asti on ollut turha potkia tutkainta vastaan, vaikka en pienempänä sen merkitystä ymmärtänytkään.
Pitäisi ajatella vähemmän ja tehdä enemmän. Pitäisi kirjoittaa vähemmän ja puhua enemmän. Kumpikin taitaa olla kuitenkin mahdotonta.
Mutta.
Mie olisin voinut. Mie olisin ihan oikeasti voinut.
Hah, tajusin juuri että näin unta Young Adult Friction -biisistä! Voiko pää enää enempi sekainen olla?
22. syyskuuta 2009
Tiistai: the Pains of Being Pure at Heart
Ihastuin newyorkilaiseen the Pains of Being Pure at Heart -yhtyeeseen jo viime keväänä ja ennätin nyylinkin pian Stupidosta poistamaan, mutta blogautus on jäänyt vielä tekemättä. Ehkä siksi, ettei mainiota s/t-debyyttiä ole löytynyt verkosta muille kuultavaksi. Ilmeisesti uuden EP:n julkaisun myötä esikoinen on kuitenkin Spotifyhin ilmestynyt ja viideskymmenes postaukseni olkoon sitten tästä.
Jossain tween, shoegazingin ja dream popin välimaastossa kulkevaa pitkäsoittoa vaivaa tietty tasapaksuus ja useammat biisit kuulostavat turhankin kovasti valokopioilta toisistaan. Erinomaisia biisejä löytyy kuitenkin useita, Come Saturday, Everything With You ja This Love Is Fucking Right! nyt päällimmäisinä esimerkkeinä. Kokonaisuus on kaunis, meluisa ja mukavan melodramaattinen, kuten jo vaikka yhtyeen nimestäkin voi päätellä.
TJEU-videona älppäriltä Young Adult Friction, jonka ohjaaja Art Boonparn esittelee: "If Winona Ryder's character in Beetle Juice got her hands on a super 8 camera and her favorite band, it might turn out something like this." Siis ihhhhhh!
Jos esikoinen tuntui paikoin hieman turhan itseääntoistavalta ja liiankin meluisalta, on tänään julkaistu Higher Than the Stars EP huomattavasti helpompaa - ja kuulostaakin erinomaisen hyvältä. Jotain tiettyä kypsymistä soundissa on selkeästi tapahtunut ja erityisesti liukumista juuri sinne päiväunipopin suuntaan. Viiden raidan kokonaisuus onkin hirmuisen mainio ja Saint Etienne Visits Lord Spank -remiksaus otsikkobiisistäkin kaikessa yllättävyydessään melkoisen toimiva päätös. Alkuperäinen versio itsessään on popmusiikkia aika lailla näteimmillään.
Molempia levyjä suosittelen suurimmin. This band is fucking right!
// the Pains of Being Pure at Heart MySpacessa
// the Pains of Being Pure at Heart -albumi Spotifyssa
Jossain tween, shoegazingin ja dream popin välimaastossa kulkevaa pitkäsoittoa vaivaa tietty tasapaksuus ja useammat biisit kuulostavat turhankin kovasti valokopioilta toisistaan. Erinomaisia biisejä löytyy kuitenkin useita, Come Saturday, Everything With You ja This Love Is Fucking Right! nyt päällimmäisinä esimerkkeinä. Kokonaisuus on kaunis, meluisa ja mukavan melodramaattinen, kuten jo vaikka yhtyeen nimestäkin voi päätellä.
TJEU-videona älppäriltä Young Adult Friction, jonka ohjaaja Art Boonparn esittelee: "If Winona Ryder's character in Beetle Juice got her hands on a super 8 camera and her favorite band, it might turn out something like this." Siis ihhhhhh!
Jos esikoinen tuntui paikoin hieman turhan itseääntoistavalta ja liiankin meluisalta, on tänään julkaistu Higher Than the Stars EP huomattavasti helpompaa - ja kuulostaakin erinomaisen hyvältä. Jotain tiettyä kypsymistä soundissa on selkeästi tapahtunut ja erityisesti liukumista juuri sinne päiväunipopin suuntaan. Viiden raidan kokonaisuus onkin hirmuisen mainio ja Saint Etienne Visits Lord Spank -remiksaus otsikkobiisistäkin kaikessa yllättävyydessään melkoisen toimiva päätös. Alkuperäinen versio itsessään on popmusiikkia aika lailla näteimmillään.
Molempia levyjä suosittelen suurimmin. This band is fucking right!
// the Pains of Being Pure at Heart MySpacessa
// the Pains of Being Pure at Heart -albumi Spotifyssa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)