Näytetään tekstit, joissa on tunniste indiaaniklubi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste indiaaniklubi. Näytä kaikki tekstit

13. marraskuuta 2010

Innostus ruotsiksi

Hej.

En ole kuollut, koomassa tai kirjoitustaidoton. Muutamassa viikossa elämä on vain ottanut sellaisia pyrähdyksiä suuntaan jos toiseenkin, että perässä on vaikea ollut pysyä – saati pukea ajatuksia sanoiksi.

Lyhyesti kuitenkin.

1) Ihmissuhde, jonka lopulta koittanutta toteutumista puoli Tamperetta tuntui odottaneen. 2) Aika isoja ratkaisuja blogin ja oman kirjoittamiseni tulevaisuuden suhteen. Ja ah, kuinka innostavia sellaisia. 3) Parantunut työtilanne, aavistuksen muuttunut työnkuva ja sitä myötä kohentunut motivaatiotaso. 4) Aika yllättävä globaali kiinnostus omaa musiikkiani kohtaan – juuri sillä tavalla kuin halusinkin.

Jos loka-marraskuuta pelkäsin etukäteen vähän korostetunkin paljon, tuntuu loppusyksy 2010 jonkin ihmeen kautta olevankin nyt sitä elämän kevättä. Fiiliksen mukaisesti tänä iltana heilutaan taas Valon Indiaaniklubilla – ja tällä kertaa parhaalla mahdollisella teemalla.

Arvasitte oikein; tänään kuunnellaan pelkkiä Ruotsi-biisejä. Hur kul!







Välkommen!

27. syyskuuta 2010

Siistiysviikonloppu

Oijoi, olipahan jännin viikonloppu ikinä.

Urakoin läpi kahdet soittelut, jotka menivät molemmat ihan erinomaisesti. Sen ihka ensimmäisen kerran ohella yhdet parhaista ikinä, ah.

Perjantain Indiaaniklubilla oli väkeä ihan kivasti. Sami Anttilan laulaja-lauluntekijä-live meni vähän ohi, mutta Suomi-spesiaalimme levytarjonta kolahti hurjasti ainakin itselle. 60- ja 70-lukujen käännösiskelmästä en tahdo saada itse tarpeekseni ja samoja olisi kiva päästä soittelemaan pian uudestaankin. Pieniä teemaklubiajatuksia onkin jo virinnyt. Ensi kerralla Inkkareita on luvassa vasta marraskuun 13. päivä, jolloin luvassa on... kyllä, ruotsalaista musiikkia. Siis ihh!

Tässä vielä itseni ja Kultaintopiin yhteinen perjantain soittolista.

Pirkko Mannola - Maailman paras levy
Monica Aspelund ja Four Cats - Katso, kenguru loikkaa
Jouko ja Kosti - Muisto vain jää
Fredi - Rakkauden sinfonia
Seikkailija - Danny
Vicky Rosti - Näinkö meille aina täällä käy
Kai Hyttinen - Naiset
Markku Aro - Rakkautta vain
Vicky Rosti - Kun Chicago kuoli
Pepe & the Paradise - Aamu
Carola ja Lasse Mårtenson - Mä lähden stadiin
Tapani Kansa - Eloise
Eini - Yes sir, alkaa polttaa
Arto Sotavalta - Päivät kuin unta
Rauli Badding Somerjoki - Valot
Jig-saw - Ujo poika
Kai Hyttinen - Nosta lippu salkoon
Pepe Willberg - Rasvis mä oon
Lemonator - California
Giant Robot - Dancehall Dominator
Magenta Skycode - Go Outside Again
Tigerbombs - That's My Score
Regina - Tapaa minut aamulla
Cats on Fire - Tears in Your Cup
Pintandwefall - Jail
Pepe Deluxé - Supersound
Uusi Fantasia - Lattialla taas
Risto - Pupu Tupuna
Karkkiautomaatti - Susan
Viola - Sad Eyed Disco Dancers
Wojciech - Ilotulta
Burning Hearts - Various Lives

Tanssijatkot Dorkassa ja lautapelijatkot Kuninkaankadulla. Oli kivaa. Lauantaipäiväinen sydämen keventäminen teki hyvää myös. Futureshorts jäi lopulta väliin, kun kiire pukkasi päälle – oli kuulemma kylmää.

Lauantai-ilta toi tullessaan sitten Hang the DJ!:n, jossa olen viime vuodet ramppaillut ja tamppaillut kuuntelijan roolissa. Niinpä omaa soitteludebyyttiä sai vähän jännittää – mutta ihan turhaan, ah. Soitto kulki ihan mainiosti ja eventti ylipäänsä oli näin eri roolissa tarkasteltunakin yksi parhaista! Klubi oli loppuunmyytynä ja hyvällä jonolla varustettu jo puolenyön aikaan ja tanssilattia täynnä puoli kahdestatoista loppuun asti. Oih! Kun yleisö söi vielä suoraan soittajakolmikkomme käsistä, oli fiilis kyllä mitä mainioin.



Meitsi! Kuvakiitos Sakari Karipurolle.

Itse soitin ainakin seuraavat biisit. Aika perus, mutta hyvis.

Magenta Skycode - People
Atlas Sound - Walkabout
Tennis - Marathon
Apples in Stereo - Dance Floor
Passion Pit - Dreams
M83 - Graveyard Girl
Wild Nothing - Chinatown
Best Coast - Boyfriend
Calvin Harris - Ready for the Weekend
Matt & Kim - Daylight
the Smiths - There Is a Light That Never Goes Out
VEGA - No Reasons
the Radio Dept. - Heaven's on Fire
Annie - Heartbeat
French Films - Golden Sea
Tigerbombs - 1000 Sparks
Two Door Cinema Club - Undercover Martyn
Lo-Fi-Fnk - Want U
Mark Ronson f. Amy Winehouse - Valerie
Róisín Murphy - Overpowered
Caribou - Odessa
Vampire Weekend - A-Punk
Beastie Boys - Sabotage
Cornershop - Brimful of Asha (Norman Cook Remix)
Ladyhawke - My Delirium
the Drums - Forever and Ever Amen
Cee-Lo Green - Fuck You
the Strokes - Last Nite

Pyyntöjen sateleminen oli kivaa sekin, kun ei sitä ole aiemmin tullut juuri koettua. Toiveet tosin vaihtelivat aika huolella. Kanye Westiä (joo emmää), dubstepiä (ei ny ehkä täällä), Jukka Poikaa (no ei), Franz Ferdinandia (joo ehkä), Ladyhawkea (tietty), Mark Ronsonia (käyks Valerie?), Smithsiä (no ku soitettiin jo kaks, mutta kyllä sitä vielä tulee), Radio Deptiä (no ku soitettiin jo kaks, tulisit vähän aikasemmin hei) Tigerbombsin 1000 Sparks (ihh!), "hyvää dancea" (öh no VEGAa), Spandau Balletia (häh) ja – herranjumala – Animal Collectivea! AnCo jäi lopulta soittelematta, kun ei se nyt oikein mihinkään sopinut. Harmittaa. Pahoittelut. Mutta arvostukset yllättävästä pyynnöstä.

Mutta huikein ilta kyllä melkeinpä ikinä. Tanssittaminen oli kivaa ja läppärin takana heiluminenkin lähes yhtä hikistä hommaa kuin lattialla olo. Yksi mie luen sun blogia tuli kuultua myös, mikä on aina yhtä kivaa.

Sunnuntai sujahti peräkonttikirppiksen, pitkän kävelyn ja kokkailun merkeissä vähän liian nopeasti. Illalla stalkkailin sosiaalisessa mediassa diskoilijoita, etenkin yhtä ehkä-lukijaa. Suljetut profiilit tekevät kuitenkin elämästä paikoin turhan vaikeaa.

Ei ole helppoa, ei. Kivaa onneksi, aina joskus.

Päässä soi:



// Indiaaniklubi #16 (Suomi-spesiaali) / Oh Man + Kultaintopii -soittolista Spotifyssa
// Hang the DJ! 250910 / Oh Man -soittolista Spotifyssa

20. syyskuuta 2010

Maanantai: Burning Hearts

Lauantai-ilta oli pitkästä aikaa hurjan kiva. Samaa fiilistä tavoitellaan myös ensi viikonloppuna, silloin vieläpä kahteen otteeseen levylautasten takana. Suunnaksi kannattaa ottaa siis perjantaina Kahvila Valo, jossa Indiaaniklubi vedetään läpi Suomi-teemalla – luvassa on huipuimpia kotimaisia biisejä kronologisessa järjestyksessä 60-luvulta tähän hetkeen. Tuosta toivuttuaan kannattaa aloitella lauantaita Pispalassa Future Shortsin polkupyörä-drive-in-näytöksessä (oikeasti, kirjoitetaanko se noin?) ja jatkaa loppuillaksi Klubille, jossa koitan parhaani mukaan hirttää dj:n ja tanssittaa porukkaa Tiskijukan ja Samin avustuksella.

Molemmista soitteluista olen kyllä aika valtavan innoissani. Tulkaa käymään ja kysymään biisejä – referenssiksi voin laittaa vielä edelliskerran Inkkari-listauksen, kun se täältä vielä uupuu.

Wild Beasts - Hooting & Howling
Feldberg - Dreamin'
Burning Hearts - Night Animal
Jens Lekman - Sipping on the Sweet Nectar
Herman's Hermits - Just a Little Bit Better
Caribou - Sun
Pepe Deluxé - Everybody Pass Me By
Beck - Devil's Haircut
the Crash - Pony Ride
Ra Ra Riot - Dying Is Fine
Tanlines - Three Trees
Delorean - Grow
Lake Heartbeat - Mystery
CEO - Come With Me
Mumm-Ra - She's Got You High
Mies & Elämä - Turussa
the Divine Comedy - At the Indie Disco
Au Revoir Simone - Another Likely Story (Aeroplane Remix)
Ariel Pink's Haunted Graffiti - Round And Round
the Undertones - Teenage Kicks
David Bowie - Let's Dance
Lo-Fi-Fnk - What's on Your Mind?
Broken Bells - the High Road
Metric - Help I'm Alive (the Twelves Remix)
the Radio Dept. - Heaven's on Fire
the Drums - Book of Stories
French Films - Golden Sea
Summer Camp - Round the Moon
the Magnetic Fields - I Think I Need a New Heart
the La's - There She Goes

Soittolistalta voisi poimia erityisesti Burning Heartsin. Kovasti odottamani yhtye tuli nähtyä nyt ekaa kertaa MOPissa, ja vaikka festarit vielä ainakin jonkun aikaa muistuvatkin mieleen lähinnä siitä omasta särkymisestä, oli keikka hyvä ja lyhyestä kestostaan huolimatta oikein lupaava. Night Animal -seiskatuuma tuli myös ostettua, ja herkkuahan tämä on.



Yhtyeen lempeyteen on helppo upota. Jos Au Revoir Simonen raikas tyttösynapop on kolahdellut, kannattaa koittaa tätäkin – ja toki toisinpäin. Viimevuotisen, vähän ohi menneen Aboa Sleeping -pitkäsoiton avausraita I Lost My Colour Vision on ehkä vieläkin huimempi.



Emoyhtye Le Futur Pompiste on hyvä kaivaa naftaliinista esiin myös. Ehkäpä ihastuttavinta indietä, mitä Suomessa on tehty.



Isäyhtye Cats on Firen ohessa, tietty.



Voihan palavat sydämet. Ei ole helppoa – varsinkaan meillä, jotka olemme jumiutuneet emotionaalisesti vuoteen '99.

{ In short: Upcoming weekend is filled with nice things – plus me djing, twice. Burning Hearts will definitely be on both playlists. }

// Burning Hearts MySpacessa
// Indiaaniklubi #15 / Oh Man -soittolista Spotifyssa

14. heinäkuuta 2010

Keskiviikko: Lewis Takes Off His Shirt

Tänään se sitten starttaa! Juntahtava Tammerfest ei sinällään niinkään inspaile, mutta fest-iltoina Valossa järkkäilemämme Indiaaniklubi & Groovy Goose Go Festival -tapahtumamme innostaa ainakin itseä.



Annetaan nyt etukäteismaistiaisena illan soittolistasta Flow'hun saapuva Owen Pallettin Lewis Takes Off His Shirt. Biisi löytyy paitsi alkuvuoden Heartland-albumilta, myös tuoreelta samannimiseltä ep:ltä, joka on Domino Recordsin sivuilla tämän viikon ajan vapaassa latauksessa. Kantsii poimia!



Itse pyörittelen levyjä vain tänään, tällä kertaa Wilmonthin ja debytoivan Kultaintopiin kanssa indiementaliteetilla. Huomenna Valossa soi elektronisempi setti, perjantaina house ja lauantaina mitä mainioin rytmimusiikki. Loppuosa festareista jää itselläni väliin, kun perjantaina aamuyöstä suunnaksi tulee siis Saksa ja Melt!-festarit, joiden ennakoinnista lisää vielä huomenna.

Mutta tänään siis kannattaa tulla Valoon! Hyvät setit luvassa. Jos ei nappaile, niin kannattaa tsekkailla vaihtoehtoisesti Volumen avajaiset – huomisillan indiedisko-osiossa tekisi mieli itsekin vielä pikaisesti pyörähtää.

21. kesäkuuta 2010

Häähumuinkkari

Viikonlopun työkiireissä hääseurailu jäi ihan liian vähälle. Onneksi tiskijukkaillessa voi huoletta harrastaa popnörtteilyä ja omaa kivaa, hih.

Niinpä lauantain Indiaaniklubilla soittolistaan oli ujutettu symbolinen kädenojennus / lentosuukko / onnenrutistus länsinaapureiden suuntaan:

the Kinks - Victoria:



+

Bat for Lashes - Daniel



=

MGMT - It's Working



Ja soittolista vielä kokonaisuudessaan:

Memory Tapes - Green Knight
Gotye - Learnalilgivinanlovin
Portugal. the Man - the Sun
Generationals - When They Fight, They Fight
the Kinks - Victoria
Bat for Lashes - Daniel
MGMT - It's Working
Delphic - Doubt
Girls - Lust for Life
Mark Ronson w/ Amy Winehouse - Valerie
the Supremes - the Happening

Caribou - Odessa
Javelin - Oh! Centra
Foster the People - Pumped Up Kicks
Cults - Go Outside
the Radio Dept. - Never Follow Suit
TV Off - Music Machine (Eero Johannes remix)
Delorean - Simple Graces
KA SO RE - Bunnies (Helsinki 78-82 remix)
VEGA - No Reasons
Lo-Fi-Fnk - Steppin' Out
Rubik - Wasteland (RAC remix)
Hot Chip - Brothers
Gypsy and the Cat - Time to Wander (Joan of Arc remix)
Kele - Tenderoni

Olihan aika kiva viikonloppu! Jo pian onneksi taas, eikös.

// Indiaaniklubi #14 / Oh Man -soittolista Spotifyssa

23. toukokuuta 2010

Indiaanikesästartti

Inkkarit menivät eilen taas ihan mukavasti. Väkeä oli tosin paikalla viime aikoihin nähden poikkeuksellisen vähän, liekö viimeinen hellepäivä pitänyt ihmiset mieluummin puistoissa. Yksi mp3 ei suostunut toimimaan ja piuhojen kanssa oli vähän ongelmia, joten soitto katkeili pariin otteeseen – mutta muuten pyörittely kulki jo totutun kivasti.

Eilisen setti (+ vähän vajaa Spotify-listaus):

Here We Go Magic - Only Pieces
Jens Lekman - Maple Leaves
the National - Conversation 16
the Cure - 10:15 Saturday Night (vähän etuajassa, hih)
the Charlatans - Here Comes a Soul Saver
Belle & Sebastian - I Know Where the Summer Goes
the Stone Roses - This Is the One
Duran Duran - Hungry Like the Wolf
Pop Levi - Blue Honey

Kraftwerk - Spacelab
the Hues Corporation - Telegram of Love
Blondie - Heart of Glass
the Go! Team - Doing It Right
Michael Jackson - P.Y.T. (Pretty Young Thing)
Marvin Gaye - What's Happening Brother
Prince - Little Red Corvette
10.000 Maniacs - the Lion's Share
Tanlines - Real Life
Air - How Does It Make You Feel?
Aphilas - Remain Solid
Javelin - Vibrationz
Toro y Moi - Low Shoulders
NewIslands - Out of Time
Madonna - Material Girl
Siouxsie and the Banshees - Hong Kong Garden
Joy Division - Disorder

Zebra and Snake - We Never Go
Bye Bye Bicycle - Haby Bay
Hockey - Learn to Lose
Miike Snow - Song for No One
the Radio Dept. - Heaven's on Fire
Phoenix - Lasso
Hot Chip - I Feel Better
Two Door Cinema Club - Undercover Martyn
Avi Buffalo - What's in It for?
the Smiths - Girlfriend in a Coma
Cats on Fire - the Steady Pace
the National - Bloodbuzz Ohio
the Drums - Down by the Water
the New Christy Minstrels - What the World Needs Now Is Love

Jokin aika sitten ostamani Avi Buffalo -seiskan pääsin kuulemaan vinyyliltä itsekin vasta nyt, kun en sitä semmoista singlejen keskelle laitettavaa juttua vieläkään omista. Biisi on kyllä aika lailla huikeuksien huikeus.

Osa ultimaattista sunnuntaisoundtrackia, sanoisin.



Onko kylmempiä väreitä olemassakaan?

// Indiaaniklubi #13 / Oh Man -soittolista Spotifyssa

26. huhtikuuta 2010

Indinoaaniviikoloppu

Tiukkaan aikataulutettu viikonloppu on ohi, eikä olo ole ainakaan kuin akkuja ladanneella. Onneksi tulevana voi sitten rentoilla vähän enemmänkin. Cannes Young Lions -entryily sujui kiitettävästi, tuloksia pääsee haistelemaan muutaman viikon kuluttua.

Sit musiikkii.

Perjantai-ilta vierähti Telakalla. Olin aiemmin olettanut suuntaavani ainoastaan mainion Dinosauruxia-kaksikon keikalle, mutta lähempi tarkastelu paljastikin luvassa olevan jokin yliopiston naispuolisille suunnattu ilta. Etukäteistarkastelu tuli suoritettua sen verran laiskasti, että Alaska jäi näkemättä kun ei nimenä mitään sanonut. Harrrmi, oli kuulemma semmoista mistä olisin ehkä tykännyt. MySpacen perusteellakin aika kivaa, naiivia söpöilyä.

Ennen varsinaista kiinnostuksenkohdetta ennätin menettämään Telakalla neitsyyteni paitsi burleskin (ahdistavaa), myös stand-upin (käsittämättömän ahdistavaa) kohdalla. En nyt osaa esiintyjien laadukkuudesta yleiseen tasoon nähden sanoa mitään, mutta ei allekirjoittaneesta ainakaan fania tullut.

Dinosauruxia-fanittelu sen sijaan varmistui. Suomenkielisen avausraidan kohdalla vielä vähän epäröin, mutta muutamat seuraavat kappaleet kuulostivat vastaavasti aivan hirmuisen hyviltä ja iskivät siihen kaikkein ihanimpaan kohtaan – inspiraatiosuoneen. Sopiva suhde hämärää kokeilevuutta ja pop-estetiikkaa, tässäpä voisi olla vaikka kotimainen vastine CocoRosielle. Live vakuutti, suosittelen katsastamaan kun tilaisuus tarjoutuu. Äärimmäisen tiukka Misf*ts-remiksaus päätyi myös seuraavan päivän dj-settiin.



Safe-seiskatuuma tuli siis ostettua ja sainpa vielä nimmaritkin – meikä on musabloggari jee.

Lauantaina järkkäiltiin taas Valoon Indiaaniklubi, johon porukkaa eksyi paikalle oikein mukavasti. Vinyyleihin on tullut nyt jonkunasteista tatsia, sillä soitto sujui taas aika mukavasti. Oma listani näytti seuraavalta (vajaa versio Spotifyssa):

Jon Kennedy - Demons
Massive Attack - Protection
the Carpenters - Superstar
Hardkandy - State of You
Eric Winston & His Orchestra - Good Vibrations
Creedence Clearwater Revival (tosin levyssä lukee Greedence Cleawater Revival) - Run Through the Jungle
the Drums - Best Friend
New Order - Age of Consent
Fruit Bats - Lives of Crime
Altered Images - Bring Me Closer
Hot Chip - Ready for the Floor
the Les Reed Orchestra - Hustle
the Go! Team - Huddle Formation
hannulelauri - Sorcery
Prince - I Would Die 4 U
Talking Heads - Once in a Lifetime
Orchestral Manœuvres in the Dark - Georgia

Ladyhawke - Dusk Till Dawn
Pet Shop Boys - Shopping
the Raveonettes - Last Dance
the Hues Corporation - Telegram of Love
David Bowie - Ziggy Stardust
the Stone Roses - Made of Stone
the Smiths - Bigmouth Strikes Again
the Pains of Being Pure at Heart - Stay Alive
the Shins - Mine's Not a High Horse
Dinosauruxia - Safe (Misf*ts Remix)
Summer Camp - Ghost Train
Villa Nah - Remains of Love

Ihan kiva! Kesälle olisi kaavailussa säännöllistä soittelua mahdollisesti jossain muuallakin, jee jee.

Lauantain avuttomasta olosta ja sunnuntain angstailusta huolimatta melkoisen mukava viikonloppu taasen. Vielä kun valuuttatilanne hieman kohentuisi, olisi seuraavakin vaihde aika lupaava.

--

Day 05 - A song that reminds you of someone
Adele – Hometown Glory


En näköjään kirjoittelussa pysty ihan päivittäiseen tahtiin, mutta edetään nyt hiljalleen. Laatu > määrä, eiksni.

Parhaatkin kappaleet muuttuvat aidosti tärkeiksi siinä vaiheessa, kun ne saa sidottua osaksi itseään. Kertoi biisi sitten ihmisestä, paikasta tai tilanteesta, on yhtälö popmusiikki + elämä ihan oikeasti sitä jälkimmäistä suurempaa. Adelen Hometown Glory lienee tuorein tämmöinen raita; kun kappale viime viikolla radiosta sattui eetterisöitymään, ei ollut epäilystäkään siitä, kuka mieleen tuli.

Terkkui.



--

// Dinosauruxia MySpacessa
// Indiaaniklubi #12 / Oh Man -soittolista Spotifyssa

15. maaliskuuta 2010

Onks tää kohtaloo?

Viikonloppu oli taas sen verran kiireinen, että kirjoittelemaan ei vain ennättänyt. Vaan koitetaanpas nyt.

Perjantai sujahti ohi Tampere Film Festivalin yhteydessä järjestetyn Indiaaniklubin soittotehtävissä. Aika hyvin sujahtikin; soitto kulki ja väkeä riitti puolilleöin asti ihan mainiosti, illan mukaiseen soundtrack-teemaan en tosin saanutkaan hirveän montaa biisiä istumaan. Lopun hiipumisen takia soittolista jäi vähän vajaaksi ja useampi lainaseiska jäikin harmittavasti soittamatta. Seuraava eventti on vielä vähän hämärän peitossa, tässä keväällä kuitenkin.

No mutta, tämmöisen nyylikattauksen tarjoilin:

Jon Kennedy - 110% Proof
Massive Attack - Karmacoma
RJD2 - Smoke & Mirrors
Eero Johannes - Mantik
the Cinematic Orchestra - Work It! (the Man with a Movie Camera)
Kraftwerk - the Man Machine
Prince - I Would Die 4 U
New Order - Dreams Never End
the Sound of Arrows - Into the Clouds (Fear of Tigers Remix)
Discovery - Carby

Shirley Bassey - Diamonds Are Forever
the New Christy Minstrels - These Boots Are Made for Walking
Of Montreal - Disconnect the Dots
the Beach Boys - Do You Wanna Dance
Vampire Weekend - Campus
the Monkees - Theme from the Monkees
Simon & Garfunkel - Mrs. Robinson
Fruit Bats - Legs of Bees
Magenta Skycode - Escaping Outdoors
Mumford & Sons - the Cave
the Pains of Being Pure at Heart - Young Adult Friction
the Cure - Grinding Halt
Bloc Party - Banquet
David Bowie - Suffragette City
the Beatles - Twist and Shout
the Velvet Underground - I'm Waiting for the Man

Villa Nah - Remains of Love
Zebra & Snake - the Colours (Misf*ts Remix)
the Smiths - Heaven Knows I'm Miserable Now
the Shins - Turn on Me

Leffailut itsessään jäivät valitettavan vähälle kun keskityin pääasiassa musiikkiin. Niinpä lauantaina hytkyttiinkin Klubilla filkkariyötunnelmissa, viihdyttäjinä Jaakko & Jay, Pintandwefall ja Op:l Bastards. Viivelähdön myötä toki jo aiemmin nähty avausakti jäi tällä kertaa osaltani vajaan biisin mittaiseksi, sitä samaa ja kivaahan se oli kuin ennenkin. Muuttunut ei onneksi ollut Pintti-nelikkokaan, vaan se sama energisyys ja välittömyys olivat yhä yhtä läsnä kuin ennenkin. Muutama uusi biisi ei vielä ihan täysin vakuuttanut – aineksia kyllä oli, mutta lopputulokset olivat vielä vähän raakileita. Yhtyeen soundeja ei voi vieläkään olla ihailematta ja niinpä aboutkaksivuotispäiväni bändin kanssa oli taas yhtä täydellinen kuin se ihka ensimmäinen kokemus Telakallakin '08.



Op:l Bastards sen sijaan jäi vähän vaisuksi. Aika tajuttomasta ihmispaljoudesta kärsinyt eventti ei saanut siirtymään enää tanssilattialle, mutta ihan täysin ei muukaan yleisö näyttänyt kauempaa katsottuna syttyvän. Muutaman vuoden takainen Flow-kokemus oli upea, mutta tällä kertaa lopputulos oli vähän turhankin jumittava – ehkäpä Bastardseille se kesäöinen Helsinki sitten vaan sopi huomattavasti maaliskuista Tampereen Klubia paremmin. Scorpius toki toimi – mutta aika huonosti saavatkin asiat mennä etteikö toimisi.



Kuninkaankadun tarinallisuusnarkkis ja kohtaloisti kuitenkin heräsi talviuniltaan lopulta eilistä Sokoksen soittolistaa kuullessaan. Reino huvitti jo itsessään, mutta kun seuranneen Dusty Springfield -raidan suomenkielisen vastineen lyrikointi muistui mieleen, ei ajoituksen osuvuudelle voinut olla hymyilemättä.

Jotkut jutut.

// Indiaaniklubi #11 / Oh Man -soittolista Spotifyssa

28. helmikuuta 2010

Inkkarikymppi

Viikonloppu meni ohi ihan liian nopeasti – kuten tapana on. Perjantaina olin verkostoitumassa nuorten yrittäjäkollegoiden parissa, lauantain pääeventti oli kymmenes Indiaaniklubi Kahvila Valon yksivuotissynttäreiden yhteydessä ja tänään olin muuttamassa siskoani tamperelaiseksi (jee!).

Lauantainen dj-soittelulistani siis tässä, olkaapa hyvät.

Madonna - Lucky Star
Pet Shop Boys - Being Boring
Prince - the Future (Batman-soundtrack!)
Zombie Zombie - Driving This Road Until Death Sets You Free
the Raveonettes - Bang!
Ramones - Beat on the Brat
David Bowie - Changes
the Shins - Australia
Camera Obscura - Let's Get Out of This Country

Röyksopp - Röyksopp Forever
Eero Johannes - Finnrexin
Discovery - I Want You Back
hannulelauri - Sorcery
Kraftwerk - the Robots
New Order - Fine Time
Regina - Totuus Minusta
the New Christy Minstrels - What the World Needs Now Is Love
Marvin Gaye - What's Going On
RJD2 - Ring Finger
the Velvet Underground - I'm Waiting for the Man
the Smiths - Some Girls Are Bigger Than Others

Vinyylisoittelu meni tällä kertaa oikeasti paremmin kuin ikinä. Edellisellä kerralla mokailin suunnilleen joka toisen vaihdon, mutta nyt soitto kulki – tai olin liian humalassa toisin huomatakseni. Ainoastaan Röyksopp Foreverin pyörittely aluksi 45:n rpm:n nopeudella oikean 33:n sijaan huvitti – eikä Fine Time istunut ihan täysin slottiinsa. Muuten hyvä lista ja hyvät soitot. Jei!

Ensi viikolla olisi luvassa Markus Krunegårdia Helsingin Korjaamolla ja mahdollisesti NS.KLUBIa Jaakko Eino Kalevin kera Jyväskylässä. Reissausta siis, kivakivakiva.

// Indiaaniklubi #10 / Oh Man -soittolista Spotifyssa

31. tammikuuta 2010

Inkkarikertaus

Eilinen Indiaaniklubimme oli taas melko vähäisestä osallistujamäärästäkin huolimatta aika kivuutta. Kivautta? Kivoutta? Semmoista kuitenkin.

Nämä vinyylivalikoimistani soittelin:

Aphilas - Blind Matador Techniques
Madlib - Slim's Return
Skalpel - 1958
RJD2 - Someone's Second Kiss
Air - Lucky and Unhappy
Portishead - Magic Doors
Eero Johannes - We Could Be Skweeeroes



Discovery - Swing Tree
New Order - Dreams Never End
the Jesus and Mary Chain - April Skies
Pintandwefall - Jail
the Cure - Object
Blondie - Heart of Glass
Regina - Tapaa Minut Aamulla
Belle and Sebastian - Step Into My Office, Baby



RJD2 - Smoke & Mirrors
the Cinematic Orchestra - Work It! (Man With the Movie Camera)
the Sound of Arrows - Into the Clouds (Gold Dust Remix)
Editors - Papillon
the Big Pink - Dominos
Beck - Loser
the Smiths - What Difference Does It Make?
Camera Obscura - If Looks Could Kill
the Shins - Mine's Not a High Horse
Morrissey - Everyday Is Like Sunday
Mikko Saarela & Organ - Kundi Meikkaa

Ensimmäisessä setissä vaihdot menivät poikkeuksetta nappiin ja kolmannessakin osa hyvin, mutta keskimmäinen sitten ihan täydessä sekoilussa. Liekö syy Crowmoorissa vai pienessä jännäilyssä, mutta harhailin keskivaiheilla vähän poikkeuksellisenkin kiitettävästi. Huhhuh. Lisäksi tuli huomattua, että ainakaan nykyisellä äänentoistolla jotkut levyt eivät toimi sitten yhtään, varsinkin Camera Obscura kuulosti melkoisen pahalta. Vikaa on tietysti myös omissa eq-taidoissa.

Kokonaisuuteen olin kuitenkin ihan tyytyväinen taas. Vähän itseään alkavat nämä vinyylilistat kyllä toistamaan, ensi kerralla soittelen ehkä lisäksi ämpeekolmosia.

Lisäksi; elämä on hassua.

// Indiaaniklubi #9 / Oh Man -soittolista Spotifyssa

13. joulukuuta 2009

Pikkujoulupalautuminen

Toinen vinyylisoittoilta on takana, jei. Äsken tehtyä soittimen raahaamista lukuunottamatta tuo on vaan niin hurjan hauskaa puuhaa, vielä reippaasti kivempaa kuin edelleen mukava läppärikeikkailukin. Tykkään.

Moshi Moshilta tilailtu the Drums -7" ei mukaan ehtinyt, pahus. Sen sijaan kävin penkomassa eilen Platasta yhden uuden ja kuusi käytettyä euron seiskaa, joista useampi päätyi soittolistallekin.

Nämä tarttui:

Editors - Papillon
Scarlett - J'suis Pas Adulte J'suis Pas Enfant
Frankie Goes to Hollywood - Relax
Talking Heads - And She Was
Altered Images - Bring Me Closer
10 000 Maniacs - Trouble Me
the Rollstons - Exploring the Fingerboard / Flannel Blanket


Ja tässä illan koko setti:

Madonna - Into the Groove
the Les Reed Orchestra - the Hustle
the Go! Team - Grip Like a Vice
the Beatles - Twist And Shout
David Bowie - Queen Bitch
Camera Obscura - French Navy
Altered Images - Bring Me Closer
New Order - Age of Consent
Gary Numan - M.E.
Orchestral Manœuvres in the Dark - Georgia
the Cure - Boys Don't Cry
the Monkees - (I'm Not Your) Steppin' Stone
the Charlatans - Just When You're Thinkin' Things Over
Pop Levi - Sugar Assault Me Now
Belle and Sebastian - the White Collar Boy
the Smiths - Bigmouth Strikes Again
Scarlett - J'suis Pas Adulte J'suis Pas Enfant
Husky Rescue - Nightless Night
Pet Shop Boys - West End Girls
Frankie Goes to Hollywood - Relax
the Raveonettes - Suicide
Regina - Saanko Jäädä Yöksi?
the Sound of Arrows - Into the Clouds
Editors - Papillon
Röyksopp - This Must Be It
CSS - Alala
the Pains of Being Pure at Heart - Young Adult Friction
Talking Heads - And She Was
Cats on Fire - Tears in Your Cup
Hardkandy - Dizzy Dumb

Ihan kiva lista näin jälkeenpäinkin katseltuna. Yhtä kämmättyä vaihtoa lukuunottamatta soitto sujui ihan ongelmitta – äänentasoja tosin pitäisi osata tarkkailla vielä vähän paremmin. Kehuja tai pyyntöjä ei yleisöltä tullut (tosin yksi häkellyttävä kommentti ennen aloitusta), mutta yksi porukka astui tuulikaapista sisäpuolelle miettimään jäisikö sisälle vai ei ja päätyi Relaxin kuultuaan astumaan peremmälle. Ah! Yleisön harvalukuisuus oli aika pettymys, olin oikeasti odotellut isompaakin määrää. Nyt väkeä oli sen verran, että useimmat pöydät olivat kuitenkin koko illan ajan käytössä, mutta sekaan olisi vielä mahtunut ihan rutkasti. Ehkä ens kerralla tai jottai.

// Indiaaniklubin pikkujoulu / Oh Man -soittolista Spotifyssa

14. marraskuuta 2009

Lauantai: the Found Sound Orchestra

Eilinen soittelu meni sujuvasti ja vaihdotkin paria lukuunottamatta aika mukavasti – harmi vain, että väkeä oli paikalla ehkä vähemmän kuin kertaakaan aiemmin. Niinpä oma settini ei venynyt hirveän pitkäksi, mutta tämmöiseksi:

Magenta Skycode - People
Cream - I Feel Free
the Velvet Underground - I'm Waiting for the Man
Anssi 8000 & Maria Stereo - My Dodge
the Arcade Fire - Keep the Car Running
Monsters of Folk - Dear God (Sincerely M.O.F.)
Grizzly Bear - Two Weeks
the Magnetic Fields - I Think I Need a New Heart
the Raveonettes - Bang!
the Cure - Just Like Heaven
Editors - Blood
the Strokes - Alone, Together
Phoenix - Fences
Neutral Milk Hotel - In the Aeroplane Over the Sea
jj - Masterplan
Kid Cudi - Up Up & Away
Flight of the Conchords - Foux du Fafa
the Found Sound Orchestra - My Woman (She's So Cute)
the Herbaliser - Gadget Funk
Nouvelle Vague - Love Will Tear Us Apart

Ilmeisesti soitto kelpasi yleisöllekin, kun sen edustajia tuli poikkeuksellisesti puhumaankin – jopa kaksin kappalein. Ensimmäisen laitamyötäisen pojan / miehen luulin tulevan esittämään totaalista suunnanmuutosta, mutta kysymys uudesta Phoenixista saikin aika hyvälle mielelle. Loppuvaiheessa joku samankuntoinen tyttö kysyi vielä tuosta the Found Sound Orchestrasta, josta juuri olikin tarkoituksenani tänään kirjoitella. Niinpä siis.



Käyn tarkistamassa the Avalanchesin forumin lähestulkoon päivittäin siltä varalta, että vihdoin jotain varmaa tietoa siitä kakkosalbumista tulisi. Pari päivää sitten keskusteluista löytyi linkki tietyllä tapaa Avs-henkisen the Found Sound Orchestran sivulle, jossa yhtyeen Memorabilica-paketti on vapaassa jaossa. Vaikka olenkin aika intohimoinen vapaan musiikin puolestapuhuja, jäävät ilmaisjulkaisut itseltäni kuitenkin useimmiten tarkastelematta – tällä kertaa onneksi näin ei käynyt. Memorabilica on ehdottomasti latailun arvoinen, hyvän fiiliksen samplepohjainen nu-jazz / downtempo -julkaisu.

2000 Tomorrows -biisi ei albumilta löydy, mutta on kovin samansävyinen.



Olen vähän huono mainostamaan omia tekeleitäni, mutta koska tuota aiempaa musiikkiprojektiani en ole täällä aiemmin esitellyt, niin menköön nyt tässä ohessa. Eilinen utelija sattui myös omasta muusikkoudestani kysymään, joten linkittely on näin aasinsillan muodossakin perusteltua – vielä kun noissa vanhemmissa biiseissäni on tietyllä tapaa samaa fiilistä kuin juuri the Found Sound Orchestrassakin. Vapaana pari vuotta sitten julkaistu the Slowdownsin Subliminal EP löytyy siis esimerkiksi Last.fm:stä. Uudet kyhäelmäni ovatkin ehkä aika erilaisia, saapa nähdä tuleeko tuohon vanhaan jossain vaiheessa vielä palattua.

// the Found Sound Orchestra MySpacessa
// Memorabilica-albumi vapaasti ladattavissa
// Subliminal EP vapaasti ladattavissa
// Indiaaniklubi #7 / Oh Man -soittolista Spotifyssa

7. marraskuuta 2009

Lauantai: Fanfarlo

Bongasin eilen Audio Muffinin – oikeastaan harmittavan hyvän jenkkiblogin aika lailla omankaltaisellani musiikkimaulla varustettuna. Ainakin yksi lupaava löydös tuli tuolta jo tehtyä: taas semmoinen sopivan folk-sävytteinen britti-indiejuttu nimeltä Fanfarlo. Viime vuoden puolella omakustanteena julkaistu Reservoir on nyt ekoissa kuunteluissa ja vaikuttaa lupaavalta. Toistaiseksi suurin suosikkini albumilta on Ghosts.



Eilisilta kului taas Valossa läppärin takana. Lavalla oli jälleen Pseudojazz, joka saikin paikan aika kivasti täyteen – harmi vain että tuota kohdeyleisöä ei biisitarjontani saanut juurikaan keikan jälkeen pysymään. Tuo noissa Valon jutuissa vähän kaiveleekin; kiva siellä on aina soitella, mutta ne bändit kun eivät omiin soittovalikoimiimme niin istu, alkaa paikka aina väkisinkin tyhjetä. Tunnen muutenkin edelleen pientä ahdistusta siitä, että soittolistoistani on ikinä tykännyt ehkä kaksi ihmistä ja toivonkin sen johtuvan osakseen sitten epäonnisesta lokaatiosta. Missä ovat ne kaikki indietytöt ja -pojat kun niitä tarvitaan?

No, nämä soittelin tällä kertaa – ehkä vähän enemmän muutamien vuosien takaista lempparirytmimusiikkia kuin yleensä. Spotifyn soittolistasta uupuu harmittavan usea raita – tässä kumminkin, Fanfarlolla varustettuna.

Pepe Deluxé - the Beat Experience
RJD2 - Someone's Second Kiss
Skalpel - 1958
Mr. Scruff - Spandex Man
Sporto Kantes - Whistle
the Herbaliser - Song for Mary
the Avalanches - Since I Left You
Giant Robot - Dancehall Dominator
Saint Etienne - Spring (Air France Remix)
Dan Black - Symphonies
Memory Tapes - Bicycle
Passion Pit - Cuddle Fuddle
Nicole Willis & the Soul Investigators - Keep Reachin' Up
Washed Out - Feel It All Around
Atlas Sound - Walkabout
the Sound of Arrows - Danger!
Annie - Songs Remind Me of You
the Drums - I Felt Stupid
Mumm-Ra - She's Got You High
the Crash - What If I Meet You
Phoenix - Lasso
Jack Peñate - Tonight's Today
the Pains of Being Pure at Heart - Higher Than the Stars
Julian Casablancas - 11th Dimension
Fanfarlo - Ghosts
Suede - Animal Lover
the Strokes - Is This It
Sea Wolf - Wicked Blood
Camera Obscura - Tears for Affairs
Belle and Sebastian - If She Wants Me
the Smiths - There Is a Light That Never Goes Out

Olisi kiva värkkäillä näistä jotain miksauksia yleiseen jakoonkin, mutta kun mitään sopivaa www-mixtape -palvelua ei ymmärrettävistä syistä ole olemassa eivätkä torrentitkaan nyt niin hotsita, niin olkoon sitten tässä. Voisihan näitä toki kaseteillekin nauhoitella. Saas nähdä.

// Fanfarlo MySpacessa
// Reservoir -albumi Spotifyssa
// Indiaaniklubi #6 / Oh Man -soittolista Spotifyssa

17. lokakuuta 2009

Indiaanivinyyliyökatsaus

’ello ’ello.

Intouduin ja antauduin jonkinasteisen syysflunssan ja -masennuksen kourissa pitämään viikon verran -lomaa kirjoittelusta. Eilistä Indiaaniklubia on kuitenkin pakko tulla taas jälkihehkuttelemaan.

Erikoisen eilisillasta teki musiikkiformaatti – mp3:t oli tällä kertaa vaihdettu vinyyleihin. Olen itse harrastellut nyylejä nyt muutaman vuoden ja niiden pyörittely oli kyllä reippaasti ykkösten ja nollien soittelua hauskempaa, kuten arvata saattoi. Samoin kuin kuuntelukin. Vaihtojen kanssa ei pahempia ongelmia tullut, jokunen hups-hetki tietenkin ja pari turhan hätäisesti valittua biisiä. Kiireisenä tuo kyllä piti, koko ajan sai olla levyjä kaivamassa ja kohtia valkkaamassa. Eka kerta tätä formaattia nyt siis takana; seuraavan kerran vahaa hiotaan viimeistään joulukuussa ja tavallisissa merkeissä taas muutaman viikon kuluttua.

Ai ni, soitteli siellä semmoinen ihan kiva bändikin kuin Buddha Surfers – mutta kun niistä ei mitään netistä löydy niin eipä siitä kuulemattomille paljon iloa ole. Semmoista agenttijatsia kivoilla soundeilla. Oma soittolistani tässä nyt kumminkin (ja Spotifysta löytyvät biisit täällä):

the Raveonettes - Bang!
of Montreal - Disconnect the Dots
Morrissey - Suedehead
Belle and Sebastian - Legal Man
the Pains of Being Pure at Heart - Young Adult Friction
Pop Levi - Pick-Me-Up Uppercut
the Jesus and Mary Chain - April Skies
Tigerbombs - Heart Grenades
Digitaalimiehet - Kivi
Gary Numan - Cars
Air - Don't Be Light
Aphilas - Remain Solid
Massive Attack - Unfinished Sympathy
Michael Jackson - P.Y.T. (Pretty Young Thing)
the Go! Team - Doing It Right
Röyksopp - Happy Up Here
CSS - Move
Risto - Rakkauden Rock
the Smiths - This Charming Man
Cats on Fire - Tears in a Cup
the Big Pink - Dominos
Vampire Weekend - A-Punk
the Shins - So Says I
Pintandwefall - Jail
Lacrosse - You Can't Say No Forever
the Raveonettes - Last Dance

Raveonettesilla oli pakko aloittaa ja lopettaa, kun tuon vasta hehkuttamani, erinomaisen In and Out of Controlin kävin eilen poimimassa. Muuten lista meni ehkä vähän turhan tutuissa merkeissä, ensi kerraksi pitää saada kasaan jotain ihan uutta. Tai vanhaa. Soulia tultiin eilen jossain vaiheessa pyytämään (do you have soul?) ja harmittelin itsekseni Marvin Gayen (jonka ostin juurikin tuon elokuvan vuoksi) jättämistä kotiin. Muutenkin tuo meikän musiikkimaku ja biisivalkkailu on ehkä vähän... No. Eihän se kaikkia miellytä. Mutta itsellenipä näitä biisejä kuitenkin useimmiten soittelen.

Suihkuun, kirjastoon ja hakemaan levaria Valosta ->

// Indiaaniklubi #5 / Oh Man -soittolista Spotifyssa

20. syyskuuta 2009

Sunnuntaisuus

Loppuviikko on ollut sen verran tapahtumantäyteinen, että kirjoittelu on jäänyt vähän vähemmälle. Täyteinen, as in keskiviikon Naamat Rumassa, torstain ylisiisti Guerrilla Lighting, perjantain Indiaaniklubi ja lauantaiset designtori ja Off the Hook.

Inkkareissa soiteltiin jazzyhtye Nosteen yhteydessä hieman vanhempaa ja uudempaa jaskaa, mutta loppua kohden pääsin toitottelemaan onneksi myös noita vielä enempi omia juttujani.

Meikän jazzit:

the Stance Brothers - Pick'n'Roll
Soulphiction - Love Thang
Guru - Loungin' (feat. Donald Byrd)
the Quantic Soul Orchestra - Walking Through Tomorrow (Super 8, Part 3)
Art Blakey - Moon River
the Five Corners Quintet - Skinny Dipping
Carola & Heikki Sarmanto Trio - Work Song
Teddy Rok Seven - Askaa!
Jukka Eskola - Chip'n'Charge
Micatone - Nomad (Radio Citizen Mix)
Nicole Willis & the Soul Investigators - Holdin' On
Clara Hill - Just Paradise
Freddie Hubbard - Arietis
Dego & Kaidi Tatham - Come With Me

Meikän muut:

Sporto Kantès - Whistle
Camera Obscura - Lloyd, I'm Ready to Be Heartbroken
Jens Lekman - the Opposite of Hallelujah
Hockey - Learn to Lose
the Big Pink - Dominos
Band of Skulls - Death by Diamonds And Pearls
the xx - Crystalised
the Shins - Know Your Onion!
Two Door Cinema Club - Something Good Can Work
le Bataillon des Fous - I'm Ready to Love You
M83 - Graveyard Girl
the Sound of Arrows - M.A.G.I.C.

Sen verran myöhään nuo jatsarit aloittivat ja pitkään soittivat, että harmittavan lyhyeksi jäi tuo muu-osioni. Ensi kerralla soitellaankin sitten vinyylejä, jei.

Olen hyödynnellyt viime päivinä kirjastoa aika pitkästä aikaa. Musiikkiosastolta bongasin muiden muassa Naïven mukavan 2008-kokoelman Un Hexagone Pop Multicolore. Jottei sunnuntaisuus jää vain tekstuaaliseksi, poimitaan tähän vielä tuo indie-soittolistani avannut Sporto Kantès -tuttavuus. Aika hyvä.



Vaikka viikko olikin pitkästä aikaa oikeinkin kiva, on jotenkin vähän äh olo. Tunnun taas onnistuvan tekemään kaikista helpoista asioista vaikeita ja vaikeista mahdottomia.

// Indiaaniklubi #4 / Oh Man Spotifyssa

30. elokuuta 2009

Aktiiviviikonloppu

Nykytilaan nähden poikkeuksellisen aktiivinen viikonloppu on ehtinyt sunnuntaihin. Nyt väsyttää.

Niinkö edellisessä postissa kirjoittelinkin, soiteltiin perjantaina taas Valossa Indiaanidiskon merkeissä. Välissämme esiintyi mainioksi livebändiksi osoittautunut Poutatorvi, joka villitsi yleisöään aika tehokkaasti - vaikka olikin ilmeisimmin houkuttelut suurimman osan katsojista kaveripiiristään. Mutta oikein hyvää kuitenkin, täytyy nähdä toistekin. Pienistä äänentoisto-ongelmista huolimatta saimme omat soittelummekin toimimaan ihan kivasti. Oma listani alkoi Joy Divisionilla ja loppui Smithsiin, mutta tarjoili jotain muutakin:

Joy Division - Disorder
Animal Collective - My Girls
Neon Indian - Terminally Chill
Phoenix - 1901
Fan Death - Cannibal
Memory Cassette - Surfin'
King of All the Animals - Concrete Skyline
Pintandwefall - Jail
Anssi 8000 & Maria Stereo - My Dodge
Manic Street Preachers - Everything Must Go
Vampire Weekend - A-Punk
Magenta Skycode - People
the Magnetic Fields - I Think I Need a New Heart
the Undertones - Teenage Kicks
the Buzzcocks - Everybody's Happy Nowadays
New Order - Age of Consent
Interpol - Obstacle 1
the Black Ghosts - Full Moon
Faunts - Feel.Love.Thinking.Of.
Friendly Fires - Jump in the Pool
We Have Band - You Came Out
Talking Heads - Once in a Lifetime
Database vs. French Horn Rebellion - Beaches and Friends (the Twelves Remix)
Calvin Harris - Ready for the Weekend
Tigerbombs - 1000 Sparks
Miike Snow - a Horse Is Not a Home
the Smiths - Ask

Eilinen puolestaan meni Mikon polttareissa Lahdessa. En ollut kaupungissa oikein kunnolla ikinä käynyt, mutta tällä kertaa kovasti hehkutettu Torvi tuli tutuksi. Osuimme sattumalta paikalle juuri sopivasti Underwater Sleeping Societyn keikalle ja livepaikkana aika ahdas tila toimikin ihan siististi - näihin Tampereen paikkoihin verrattuna vähän semmoinen Doriksen ja Vastavirran risteytys tuli mieleen. UWSSOC:in olin aiemmin nähnyt livenä ainakin pariin otteeseen ja oikein hyvältä tuo taas livenä kuulostikin. Ainoastaan tuo patetian huippu, Saw You at My Funeral -biisi on teksteiltään jotenkin niiiin tahattoman koominen. Tai emmie tiiä.

Ja ah, kohtalaisessa humalatilassa saunomisen välissä ja Torvea ennen lauleskelin ensimmäistä kertaa ikinä Lipsillä - tai oikeastaan ylipäänsä muutenkaan näin julkisesti. Nuoruusvuosien suosikki, selkäytimeen juurtunut Coldplayn Yellow menikin aika mainiosti. Yllättävää, ehkäpä.

Mutta hei, hyviä käänteitä oikeasti nyt. Eiksni?

// Indiaanidisko II Spotifyssa

27. elokuuta 2009

Torstai: Wave Machines

Ääh. Hmh.

Vielä jotain Flow'sta: törmäsin pari päivää sitten hauskaan HS-artikkeliin Tärkeintä on olla aito. Sopivan symppiksesti jälkijunailevassa jutussa puhuttiin hipster-ilmiöstä ja lueteltiin piirteitä, joita moisilla saattoi Suvilahdessa pari viikonloppua sitten bongailla. Hipsteriys on kivaa ja jollain tasolla olen siihen itsekin tuntenut istuvani, vaikken ihan kriteerit täyttävän komeana tai siistinä - niinkö siistinä - itseäni pidäkään. Mutta tunnusmerkki-checklist oli jotenkin huvittavan - tai jo pelottavan - osuva.

"Koska trendit vaihtuvat nopeasti, hipsterityylin tunnusmerkkien listaaminen on riskialtista: otsatukkia tai korkealle päälaelle kietaistuja nutturoita, "ironisia" viiksiä (nykyään check) ja kokopartoja (check), 1980-luvun ylisuuria silmälaseja (ehkä ennemmin 60-, mutta check anyways) ja Ray-Banin aurinkolaseja, pillifarkkuja (check), vintagemekkoja, ruutupaitoja (check) ja Conversen tennareita (check). Hipsterit ajavat Jopoilla (check) tai jarruttomilla fiksipyörillä, lukevat ilmaisjakelulehti Vicea (check) ja puhuvat indiebändeistä, joista et luultavasti ole koskaan kuullut (check), eikä ehkä vielä viime viikolla hipsteri itsekään (ah, check)."

No. Ei kai siinä paljon kierreltävää sitten enää olekaan. "Hipsterit pitävät itseriittoisia elitistikusipäämusiikkiblogeja" olisi oletettavasti ollut se viimeinenkin naula arkkuun, mutta tuo lienee jo itsestäänselvyys.

Mutta kun tuntemattomat indiebändit nyt kerran puheeksi tulivat, niin mainittakoon taas yksi tämän kesän suosikki: Wave Machines. Ainakin toistaiseksi melko pienelle huomiolle jäänyt liverpoolilaisnelikko (NIINPÄ!) heitti kesäkuussa ilmoille aivan mainion debyyttialbumin Wave If You're Really There. Melko pienimuotoista, erittäin rytmivetoista ja kivasti kikkailevaa albumia olen kuunnellut ahkerasti - enkä suotta. Erittäin lupaavaa.



Vieläkin ihmeellisen pieniin katselumääriin jäänyt tuoreehko sinkkuvideo Punk Spiritistä on mainio. Muita helppoja tjeu-biisejä ovat vaikkapa I Go I Go I Go, the Line ja Keep the Lights On. I Joined a Union saa hauskallekin tuulelle. Tätä kannattaa harrastaa.

Where's my punk spirit when I need it?

// Wave Machines MySpacessa
// Wave If You're Really There Spotifyssa

Ai niin juu, Indiaaniklubia / Indiaanidiskoa hypitään ja tanssitaan taas huomenillalla Kahvila Valossa. Jos joku paikalle eksyy, lupaan soitella tuntemattomia indiebändejä hipster-univormussa. Taas.

7. elokuuta 2009

12:34:56 070809: Indiaanikrapula

Yksi levyjensoittelu on taas takana; Indiaaniklubi muuttui eilen Indiaanidiskoksi, kun muunsimme Valon terassin tanssilattiaksi. Tapahtumien Yön yhteydessä järjestetyssä eventissä esiintyi myös Pseudojazz-trio, jota ennen soittelimme kvintetillämme tovin etkoilumusiikkia ja jälkeen jo tanssitusasenteella. Ehdottomasti siistein Inkkarointi tähän mennessä, soitto sujui porukalla mainiosti - ja itse kohtaamistani yleisön edustajan hämmentävistä haukuista huolimatta olin omaan soittolistaanikin melko tyytyväinen.

Soittelin nämä ennen jazzeja:

the Pains of Being Pure at Heart - Everything With You
Manic Street Preachers - Faster
Siouxsie and the Banshees - Hong Kong Garden
the Arcade Fire - Keep the Car Running
Pintandwefall - Rocket Chicks
Lacrosse - No More Lovesongs
Laakso - High Drama
Jens Lekman - Maple Leaves
Neufvoin - Robots
Editors - Fingers in the Factories
Beck - Loser
Lemon Jelly - Elements

... ja nämä jälkeen:

PNAU - Embrace
DatA - Rapture
Madonna - Think of Me
La Roux - Quicksand
Phoenix - Lisztomania (Der Die Das Remix)
Friendly Fires - Skeleton Boy
Ladyhawke - Paris Is Burning
TV Off - Car Is on Fire
Thieves Like Us - Fass
Calvin Harris - Ready for the Weekend
Klaxons - Atlantis to Interzone (Crystal Castles Remix)
Those Dancing Days - Those Dancing Days (Detektivbyrån Remix)
New Order - Blue Monday

Kolmen päivän Flow-lippukin on vihdoin hankittu, fiilis on vielä vähän hakusessa - eikä majoituksesta oikein tietoakaan. Tyyppien Spotify-listan avulla voisi koittaa vähän virittäytyä. Saa nähä taas ja sillee.

// Indiaanidisko #1 Spotifyssa

26. heinäkuuta 2009

Sunnuntai: Viikon biisit

Perjantainen Indiaaniklubi meni osaltani harmittavasti vähäsen ohi - tarkoituksenani oli soitella loppuillasta pidempikin setti, mutta kun paikka ammotti tyhjyyttään, lopettelin jo kolmen biisin jälkeen (Thieves Like Us - Drugs In My Body, Lo-Fi-Fnk - Heartache, Röyksopp - Vision One). Ensi kerralla Inkkareita olisi tarkoitus viettääkin vähän eri meiningeissä, kun Valon terassi tyhjennetään pöydistä ja pyhitetään tanssille. Torstaina 6.8. - tapahtumien yössä siis.

Tsekkailimme dj-possemme kanssa perjantaina myös Yo-talon ROSKA-CLUBin, joka oli nimensä mukaisesti täyttä roskaa - ah, niin hyvällä tavalla. Scooterin, Captain Jackin ja kumppaneiden tahtiin tanssaillu oli ainakin puhdistava kokemus, jos ei muuta. Siisti.

Olen kuunnellut viikon ajan viittä biisiä aika lailla hillittömiä määriä, mutta en oikein mahda itselleni enää mitään. Ei mitään ihan tuoreimpia tapauksia, mutta niitä juuri nyt ihan parhaita semmoisia, sanatkin ja kaikki. Tässä.

Grizzly Bear - Two Weeks


Coconut Records - West Coast


Ra Ra Riot - Dying Is Fine


the Magnetic Fields - I Don't Want to Get Over You


the Jesus and Mary Chain - Just Like Honey

10. heinäkuuta 2009

Tammerfest-viikonloppu: Indiaaniklubi

Orastava dj-harrastukseni on päässyt taas ilahduttamaan kanssatamperelaisia. Kesäksi kahvila Valoon ja ravintola Laternaan järkkäilemämme Indiaaniklubi korkkailtiin harjoituksenomaisesti siis jo pari viikkoa sitten ja Tammerfestien ajan soittelemme kolmen illan ajan lempparimusiikkia 'fest-etkoiluna ja -lämmittelynä.


Omat soittelemani terapiabiisit torstaina:

I'm from Barcelona - Oversleeping
Jens Lekman - Maple Leaves (EP Version)
the Stone Roses - Made of Stone
the Magnetic Fields - Bitter Tears
the Velvet Underground - There She Goes Again
the Kills - Black Rooster
the Undertones - Teenage Kicks
Architecture in Helsinki - Like a Call
Vampire Weekend - Campus
the Kinks - All Day and All of the Night
the Smiths - Cemetery Gates
Joy Division - Isolation
Belle and Sebastian - White Collar Boy
Hot Chip - Hold On
Wave Machines - Keep the Lights on
Darkel - Be My Friend
the Dø - On My Shoulders (WILDLIFE! Remix)
New Order - Age of Consent
the Cure - Just Like Heaven
the Jesus and Mary Chain - Just Like Honey
Serge Gainsbourg & Brigitte Bardot - Bonnie and Clyde
Sebastien Tellier - Kilometer
Calvin Harris - Acceptable in the 80's
Born Ruffians - Hummingbird
Death in Vegas - Hands Around My Throat
Pet Shop Boys - One in a Million
Moloko - Indigo
the Black Ghosts - Some Way Through This
Kings of Convenience - the Weight of My Words (Four Tet Remix)
Neon Indian - Terminally Chill
Passion Pit - the Reeling
Justice - Newjack
Empire of the Sun - Walking on a Dream
MGMT - Future Reflections
the Smiths - Ask
These New Puritans - En Papier
M.I.A. - Pull up the People
Hot Chip - Ready for the Floor
PNAU - Dancing on the Water
the Horrors - Primary Colours
Black Kids - I Wanna Be Your Limousine
Laakso - High Drama
Markus Krunegård - Jag Är en Vampyr

Perjantaina skippasin YO-talon Reginan ja Pintandwefallin - HÖH! - ja jäin Valolle soittelemaan vähän pidemmäksi aikaa. Joku poika kehui Vampire Weekendin kohdalla ja sanoi Magnetic Fieldsiäkin ihanaksi biisiksi, jei! Tätä soi:

the Cure - Friday I'm in Love
the Rapture - Killing
Neon Indian - Should Have Taken Acid With You
the Knife - Marble House
Mates of State - Whiner's Bio
BMX - Lunchbox (demo)
Ladyhawke - Manipulating Woman
PNAU - Wild Strawberries
Madonna - Think of Me
Phoenix - Too Young
Röyksopp - Miss It So Much
the Smiths - This Charming Man
New Order - Blue Monday
Junior Boys - Bits and Pieces
Cut Copy - Out There on the Ice
Ladytron - Season of Illusions
Editors - Blood
Belle and Sebastian - Legal Man
Vampire Weekend - A-Punk
the Stone Roses - Waterfall
the Shins - Know Your Onion!
Air - Kelly Watch the Stars
Daft Punk - Face to Face
Talk Talk - Talk Talk
the Kinks - You Really Got Me
the Magnetic Fields - the Luckiest Guy on the Lower East Side
Anna Järvinen - Leena
Hot Chip - One Pure Thought
Kings of Convenience - I'd Rather Dance With You
Blur - End of a Century
the Kills - Ticket Man
the White Stripes - Hypnotize
Datarock - Molly
Interpol - Obstacle #1
Joy Division - She's Lost Control
Metric - Help I'm Alive (the Twelves Remix)
Phoenix - Liztomania (Der Die Das Remix)
We Are Fans - Into My Life
the Black Ghosts - Anyway You Choose to Give It
the Rapture - I Need Your Love
the Twelves - Works For Me
Passion Pit - Sleepyhead
LCD Soundsystem - Give It Up
Matt & Kim - Daylight
the Teenagers - Streets of Paris
Empire of the Sun - Half Mast
Mr. Oizo - Flat Beat
Hadouken! - That Boy That Girl
Roisin Murphy - Dear Miami
M83 - Graveyard Girl
MGMT - Time to Pretend
the Kills - Pull A U
the Horrors - Who Can Say
Darkel - TV Destroy
These New Puritans - Elvis
the Cure - Boys Don't Cry
the Smiths - Ask
Markus Krunegård - Jag Är En Vampyr

Soittelu jatkui lauantaina samassa hengessä. Valossa esittelin tämmöisiä:

Belle and Sebastian - Step Into My Office, Baby
Lacrosse - No More Lovesongs
Mates of State - Beautiful Dreamer
Phoenix - Consolation Prizes
Pintandwefall - Somewhere I'd Be Worshipped
Deerhunter - Never Stops
Matt & Kim - Good Ol' Fashion Nightmare
CSS - Rat Is Dead (Rage)
Hercules and Love Affair - Blind
Animal Collective - Summertime Clothes
the Arcade Fire - Keep the Car Running
Blur - Beetlebum
the Dø - Playground Hustle
Kings of Concenience - Know-How
Vampire Weekend - Oxford Comma
the Ting Tings - Fruit Machine
M83 - Up!
Röyksopp - Happy Up Here
the Buzzcocks - Everybody's Happy Nowadays
the Smiths - Heaven Knows I'm Miserable Now
Feist - I Feel It All
the Flaming Lips - It's Summertime
Beck - Girl
Calvin Harris - Colours
the Manhattan Love Suicides - Clusterfuck
Late of the Pier - the Bears Are Coming
LCD Soundsystem - Daft Punk Is Playing at My House
80Kidz - Miss Mars
Cut Copy - Unforgettable Season
Datarock - In the Red
Lo-Fi-Funk - Want U
Crystal Castles - Air War
Animal Collective - My Girls
the Pains of Being Pure at Heart - Everything With You

Laternassa soittelin biisejä ennen ja jälkeen Joose Keskitalon keikan. Tsek:

the Kills - Superstition
the Jesus and Mary Chain - Darklands
the Kinks - Ev'rybody's Gonna Be Happy
Nina Simone - I'm Going Back Home
the Stone Roses - Bye Bye Badman
Jens Lekman - Black Cab
the Velvet Underground - Run Run Run
Leonard Cohen - So Long, Marianne
Joensuu 1685 - (You Shine) Brighter Than Light
Wojchiech - Aavejoki
the Magnetic Fields - I Don't Want to Get Over You
Nick Drake - Fly
Joy Division - Shadowplay
Interpol - Roland
the White Stripes - Girl, You Have No Faith in Medicine
the Smiths - Hand in Glove
the Cure - Lullaby
the Jesus and Mary Chain - I Love Rock'n'Roll
the Velvet Underground - I'm Waiting for the Man
the Kinks - Sunny Afternoon
Risto - Rakkauden rock
Siouxsie & the Banshees - Hong Kong Garden
the Buzzcocks - Love You More
Jig-Saw - Ujo Poika
Hassisen Kone - Fraigadi Fromba
Amulet - Vala
Kurkihirsi - Täytyy takoa kun rauta on kuumaa
the Magnetic Fields - the One You Really Love
Serge Gainsbourg & Brigitte Bardot - Bonnie and Clyde
Markus Krunegård - Jag Är en Vampyr

166 biisiä / 10,5 tuntia. Huh. Kivaa oli!

// Oh Manin Indiaaniklubi #2 -soittolista Spotifyssa