1000 Sparks täyttää tänään päivälleen kaksi vuotta. Niin vanhaksi se myös jää.
Aloitin kirjoittamaan blogia elämäni isoimpana keväänä; aikana, jolloin kaikki muuttui ja jokainen askel oli iso. Muutamien kuukausien sisällä muutin uuteen kotiin, valmistuin koulusta, lopetin palkkatyön ja ryhdyin yrittäjäksi. Masennuin. Sain uusia ystäviä, joista yhteen suhteeni muuttui ja syveni entisestään.
Kaiken sen keskellä aloin kirjoittamaan blogia. Tässä vaiheessa sen kaiken sitominen yhteen tuntuu hyvältä. Ensimmäisen tullessa päätökseen, on seuraava tuotantokausi uudella kanavalla jo täydessä vauhdissa.
'Sparks ei ollut musiikkiblogi eikä päiväkirja. Sen tehtävänä ei ollut toimia kanavana ajatusten purkamiselle, popknoppeilulla pätemiselle tai vastakkaisen sukupuolen satunnaiselle hurmaamiselle.
Ei.
1000 Sparks oli Tarina Tytöstä ja Pojasta.
Tytöstä, jonka Poika näki pari tuntia ensimmäisen kirjoituksen jälkeen Liisa Ihmemaassa -peruukissa. Pojasta, joka äänitti Tytön viidenteen mixtapeen Digital Loven tanssiakseen sitä yhdessä vain viikon kuluttua - kun vuosikymmen vaihtui. Tytöstä ja Pojasta, jotka yhtenä sateisena iltana vieraassa kaupungissa osuivat lopulta oikealle hetkellä oikealle paikalle.
Populaarikulttuurin katsomisessa ja elämisessä on se ero, että kun televisiosarjan päätyttyä John Krasinski meneekin kotiin Emily Bluntin luokse, jatkuu elävän elämän Office lopputekstien jälkeenkin yhtä unohtumattomana. Kuninkaankadun Ted Mosby ei rakentanut odotuksiaan liiaksi, eikä Lahden rautatieaseman Lost in Translation jää vain avoimeksi arvoitukseksi. Jos päässä soi Just Like Honey, voi se tapahtua molemmilla yhtä aikaa.
Sellaisen eläminen on Tarina.
Eikä siihen mennyt kuin kolmesataakuusikymmentä kirjoitusta.
aaaw.
VastaaPoista