20. Two Door Cinema Club - Something Good Can Work
Kitsuné-kiinnitys on noussut vain muutamalla kappaleella vuoden suosikkien joukkoon. Ensi vuonna vieläkin isompi pieni juttu?
19. Peter Bjorn and John - Nothing to Worry About
Loisto, ah.
18. Atlas Sound - Walkabout (ft. Noah Lennox)
Kokopitkä toimii muutenkin, mutta Walkaboutin kohdalla on aina pakko nousta vähän hyppimään.
17. Animal Collective - My Girls
Kehutun albumin kakkosraita miellytti mitä hurjimmin. Toimii.
16. Calvin Harris - Ready for the Weekend
Calvinista ei loppujen lopuksi tullutkaan ainakaan täältä tarkasteltuna niin isoa juttua tälle vuodelle kuin olisin kuvitellut. Kourallinen mainioita raitoja kuitenkin, albumin nimiraita niistä maistuvin.
15. Chairlift - Bruises
Brooklyn pursusi tänä vuonna toinen toistaan mainiompia bändejä; niistä Chairlift oli ehkä sympaattisin – ja Bruises söpöilybiisi '09.
14. Regina - Saanko Jäädä Yöksi?
Vuoden kotimainen yhtye, levy ja laulu. Ehdottomasti.
13. VEGA - No Reasons
Jos Neon Indian -Alanin sivuproggiksen isoin hitti ei pistä niskojasi notkumaan edes vähäsen, on sinussa jotain pahasti vialla. Mee pois.
12. Miami Horror - Sometimes
Sitten se vuoden toiseksi kovin synariffi. Mie haluun tanssimaan, ny.
11. Hot Chip - Take It In
2000-luvun kovin yhtye ei joudu tekemään paluuta, kun vanhatkin biisit kuulostavat edelleen yhtä tuoreilta. Uusi kappale on kuitenkin silkkaa parhautta.
// Laulut 30-21
// Laulut 10-1
// Vuoden biisit Spotifyssa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Animal Collective. Näytä kaikki tekstit

30. joulukuuta 2009
29. joulukuuta 2009
2009: levyt (20-11)
20. Pintandwefall - Hong Kong, Baby!
Pinttien kakkosalbumi on monipuolisempi ja -ulotteisempi kuin Wow! What Was That, Baby? -esikoinen, mutta ei pakettina kuitenkaan ihan yhtä tiukka. Tasainen, laadukas kokonaisuus ja laulunkirjoitustaidot ovat edelleen ihan huipussaan. Tigerbombsin Pepe Troublen tuotantojälki on samoin yhä hirmuisen nautittavaa.
19. Passion Pit - Manners
Listan todennäköisin albumi, jota ei tule enää parin vuoden kuluttua kuunneltua – mutta Passion Pitin esikois-lp on siitä huolimatta varsin maistuva paketti. Pari erinomaista raitaa (vaikka mielettömin Sleepyhead löytyikin jo edellisvuoden Chunk of Change -ep:ltä) ja niin 2009-soundit. Pakkodiggailu. Tällä paikalla olisi voinut olla myös Calvin Harrisin Ready for the Weekend, entten tentten siis.
18. Jenny Wilson - Hardships!
Kevään suursuosikki jäi loppuvuonna vähemmälle kuuntelulle, turhaan. Mainio, tasainen kokonaisuus vei artistin uudelle tasolle ja oli ruotsalaiset naiset -ilmiön toiseksi kirkkain helmi.
17. Animal Collective - Merriweather Post Pavilion
Kova – muttei kuitenkaan kovin. Animal Collectivesta tuli tällä levyllä se bändi, joten myöhempiä kuunteluja on sävyttänyt tietty vastareaktiokin. Oikein hyvä levy joka tapauksessa.
16. Grizzly Bear - Veckatimest
Spoilattakoon jo nyt, että GB:n huima Two Weeks on vuoden biisieni kärkikahinoissa – tuskin ylläri. Vaikka albumilta useampi muukin kohokohta löytyy, ei se kokonaisuutena nouse ihan samalle tasolle. Korkealle kylläkin.
15. Fever Ray - s/t
Jennyäkin korkeammalle nosti riman siis the Knife -vokalisti Karin Dreijer Andersenin hämärä sooloiluproggis Fever Ray. Huima esikoisalbumi ei tipahda erikoisuudessaan itsetarkoituksellisen väärälle puolelle, vaan pysyy tiukasti kasassa. Oma keikkavuoteni oli loppujen lopuksi sen verran laimea, etten jaksanut niitä ruveta enää listaamaan – mutta Fever Rayn maaliskuinen Tavastia-kokemus olisi ollut kolmen isoimman joukossa.
14. Camera Obscura - My Maudlin Career
Ensimmäisillä kuuntekerroilla koettu epävarmuus paikoittaisen tilankäytön överiksivetämisen ja turhankin tasaisuuden suhteen hälveni myöhemmässä vaiheessa. Edellisen Let's Get Out of This Country -albumin tasoinen taidonnäyte. Huikeus.
13. Charlotte Gainsbourg - IRM
Odotettu Beck-kollaborointi oli onnistunut. Kappaleiden tyylillisen epätasaisuuden vastapainoksi useampi raita on enemmän kuin hyvä ja ylittää laadukkuudellaan paikoin 5:55-debyytinkin.
12. Real Estate - s/t
Loppuvuoden löytö osoittautui äärimmäisen tykkäiltäväksi. Komea ja kaunis albumi. "Hipster surf rock", ah.
11. Regina - Puutarhatrilogia
Tasaisen vahva albumisarja täydentyi keväällä kolmannella osalla, jossa entuudestaan tutut elementit yhdistyivät entistä tyylikkäämmin. Pinttien ohella luullakseni eniten keikoilla tänä vuonna kokemani yhtye on myös livenä ihan erinomainen.
// Levyt 10-1
// Vuoden levyt esimerkkibiiseillä Spotifyssa

7. joulukuuta 2009
Maanantai: Fall Be Kind
Lienee jo ihan yleisesti päätetty fakta, että Animal Collective on tämän vuoden se yhtye. Kelpaa minulle – vaikkei alkuvuoden Merriweather Post Pavilion olekaan noussut vielä ihan omaksi suosikikseni, kuulostaa se edelleen hirmuisen raikkaalta. Ja kun rauta on kerran kuumaksi saatu niin taotaan, taotaan: viiden biisin Fall Be Kind -ep ilmestyi digitaalisessa muodossa pari viikkoa sitten ja fyysisessä muodossa vielä tämän kuun puolessavälissä.
Kovin edeltäjänsä kaltainen paketti on tyylikäs ja yhtenäinen kokonaisuus. Tykkään erityisesti kun nuo laulavat Jyriä tuossa alussa.
Hyvää.
// Animal Collective MySpacessa
// Fall Be Kind -ep 3VOOR12:ssa

20. marraskuuta 2009
Fredag: Taken by Trees
Perjantaiannos menee vähän juosten läpi, jottei kiire Valoa-festivaalille muodostu ihan hirmuiseksi. Mainion the Concretes -yhtyeen entisen keulakuvan, Victoria Bergsmanin sooloprojekti Taken by Trees tuore kakkosalbumi East of Eden on vahvoissa ja ilmeisen autenttisissa maailmanmusiikkisävyissä kyllästetty, leppoisa iltapala. Maistuvimmat osiot ovat Animal Collectiven Panda Bearin tukema Anna ja cover samaisen yhtyeen loistavasta My Girlsistä – tosin nimellä My Boys.
Jos tuo aiempi bändiviritelmä ei ole entuudestaan tuttu, kannattaa the Concretesiin tutustua vaikkapa vähän vanhempien On the Radio ja You Can't Hurry Love -biisien avulla. Ensimmäinen on Victorian viimeisestä keikasta yhtyeen kanssa – jälkimmäinen kuulostaa ehkä ihan pikkuisen Camera Obscuralta?
Ruotsityttöindie, voiko enempää sydän ollakaan?
// Taken by Trees MySpacessa
// East of Eden -albumi Spotifyssa
// the Concretes MySpacessa

30. lokakuuta 2009
Perjantai: Atlas Sound
Halloweenistä en juurikaan perusta ja Pyhäinpäiväkin menee aina vähän ohi, joten teeman mukaista musiikkia ei ole luvassa. Aika hyvää taas kuitenkin.
Viikonlopun Tampere Jazz Happening tulee sitten rahapulan vuoksi skipattua – jos ei mitään kiinnostavaa ilmaiskeikkaa satu vielä silmiin. Harmi, viimeksi oli ihan kivaa ja nytkin erityisesti uuden Round Two -levyn työstänyt Timo Lassy olisi ollut kiva nähdä.
Vaan kuunnellaanpa nyt sitten Spotifyta.
NME-suosikki Deerhunteria olen koitellut aina aika ajoin ja osa tuotannosta onkin uponnut varsin kivasti. Erityisesti Never Stops, joka on päätynyt ainakin kerran dj-settiini ja muistaakseni mahdollisesti yhdelle mixtapellekin. Keulahahmo Bradford James Coxin Atlas Sound -sooloprojektiin sen sijaan tutustuin vasta tuoreen kakkoslevyn kohdalla, joten kehuttu Let The Blind Lead Those Who Can See But Cannot Feel -esikoinen on vielä hyvin vajaalla kuuntelulla. Logos sen sijaan on jo ehtinyt iskemäänkin. Semikokeellista folkia ja samansuuntaisia elektronisia elementtejä yhdistelevä albumi uhkaa jäädä paikoin vähän taustamusiikinomaiseksi, mutta hyväksi semmoiseksi siis kuitenkin.
Onneksi yksi aivan uskomaton biisi levyltä löytyy. Animal Collectiven Panda Bearin kanssa vedetty Walkabout on yksi tämän hetken ehdottomimmista raidoista. Ihan täydellinen.
Huomiselle luvassa sitten yksi toinen tuore soolouralle lähteneen tyypin julkaisu, jota voisi tässä taas seuraavaksi tyyppaillakin.
// Atlas Sound MySpacessa
// Logos -albumi Spotifyssa
// Timo Lassy MySpacessa
// Round Two -albumi Spotifyssa

2. lokakuuta 2009
Perjantaikierrätykset
Olen perjantaimaisen sopivasti taas vähän laiskahko - kirjoittelut jäävät vähiin ja keikkamahdollisuudetkin ykseydessäni passailin - mutta tuoreehkot poiminnat ovat sitäkin erinomaisempia. Tällä kertaa ei katsella videoita, vaan perjantai on vähän erilainen. Niinku remiksattu. Tai mashup. Tai cover. Tai jottai. Ainaki melkoisen phoenixesque.
♥ Emil & Friends - Girlfriend on Girlfriend (Phoenix vs Michael Jackson)
♥ the Hood Internet - Good Ol'Fashion Rump Shaker (Beastie Boys vs Matt & Kim)
♥ Phoenix - Love Like a Sunset (Animal Collective Remix)
♥ Florence + the Machine - You've Got the Love (the xx Remix)
♥ Phoenix - Playground Love (Air cover)
Superhyvä PNAU tarjoilee sivuillaan lyhyen aikaa mahdollisuutta remiksailla With You Forever ja Embrace -biisejään - saa nähdä jos näitä ennättäisi ja jos Live ei koko aikaa kaatuilisi. Katsellaanpa päivän päätökseksi vielä tuo paras tanssibiisi ikinä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)