Olohuoneen pöydällä odottaisi mielenkiintoinen levy, josta kirjoittaa. Muistilapuilla on parikymmentä pikkubändiä kuunneltavaksi ja edelleen jaettavaksi. Puolentoista viikon kuluttua pitäisi olla valmiina kolme uutta omaa kappaletta, joista yksi kuulostaa toistaiseksi vain tylsältä ja kahta en ole edes kunnolla aloittanut.
Asioiden lykkäämisestä on tullut aikaa sitten elämäntapa, hiljalleen jopa harrastus – noin muinaista b-julkkista lainaten. Olen aina ollut vähän laiska joidenkin juttujen suhteen, mutta ongelmalliseksi tilanne tuntui muuttuvan silloin kun kaikki muukin, toissakevään ja -kesän aikana.
Laskut myöhästelivät ja muistutuksetkin tuli jätettyä kuoriinsa, kun asioille ei vain jaksanut tehdä mitään. Tiskasin ehkä kerran kuukaudessa. Kaikki muu kuin sängyssä makaaminen, television katsominen ja kuumissa suihkuissa jumittaminen monta kertaa päivässä tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta.
Viime aikoina erityisen kurjalta on tuntunut se, että kivoihinkin juttuihin tarttuminen tuntuu valtavan työläältä. Töiden ja kotiaskareiden loputtoman siirtämisen ymmärtää vielä jotenkin, mutta kun uusien levyjen kuuntelut, musisointi-illat ja niihin mukaviinkin sähköposteihin vastaamiset liukuvat kalenterissa päivillä, viikoilla ja kuukausilla, tuntuu olo väkisinkin hölmöltä. Miksei iloa saa enää samalla tavalla kuin ennen?
Ihastelin ja kauhistelin vertaistukiryhmäni minulle suosittelemaa Heli Roihan kolumnia edellisessä Imagessa, jossa puhuttiin siitä, että asioiden hoitaminen vain itseä varten tuntuu loputtoman turhalta. Roihis toteaa, että jos kukaan ei ole mukana kokemassa sotkua, menettää tiskaaminenkin merkityksensä. Minusta tuntuu, että kun kukaan ei ole jakamassa kanssani uutta levyä, elokuvaa tai keikkaa, menee kokemus hukkaan. Yksikseni voin maratoonata läpi Officet ja How I Met Your Motherit vielä kerran. Eikö populaarikulttuurin perimmäinen funktio ole kuitenkin elämysten jakaminen?
Ehkä tänään saan jo kuunneltua sen Minä ja Ville Ahosen. Lykkäilen kuitenkin vielä hetken ja kuuntelen vain samoja biisejä kuin niin monta kertaa aiemminkin. Naulakon tankoon kirjoitettu Joy Division -quote muistuttaa elämän epäonnistumisista, Camera Obscura -lainaus taas viime päivien keskusteluista.
[Poteito potaato].
"Darling you will always be around
whether my mood's up or if it’s down
In dreams I try to take you far away
but you never stay
no you never stay"
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Camera Obscura. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Camera Obscura. Näytä kaikki tekstit
7. lokakuuta 2010
26. toukokuuta 2010
Keskiviikko: the School
Koulua on ikävä. Oikeastaan mitä alemmille opintovuosille, sitä enemmän.
Yliopistoilua ajattelin aika aktiivisesti ei-niin-kiireisen alkukevään aikaan ja TTVO:lle voisi mennä taas napsimaan muutamia kivoja kursseja. Töissä olen taitellut yhden tamperelaisen lukion vuosikertomusta ja opinahjo on onnistunut lumoamaan tarjonnallaan. Toisaalta Petäjäveden lukio oli ehkä mainiointa löysäilyä ikinä, vaikka hullun määrän kursseja tahkosinkin. Yläasteen ruotsintunneille olisi niiiin kiva palata – ja ala-aste, herranjestas! Oi, sinne!
Vaikka kertaus onkin opintojen äiti, on ihan kivaa olla hetken aikaa valmistunutkin. Ja koulukaihoa voi ainakin koittaa paikkailla yhtyeellä nimeltä the School.
Walesista tulee siis näemmä jotain muutakin kuin Tom Jones ja Manic Street Preachers – ei sillä, että kummassakaan mitään vikaa olisi. Ainakin nykyisiin tasoihinsa nähden the School pieksee silti molemmat, sopivan pehmeästi toki – tween asialla taas kun ollaan.
Täydellisen ihana Let It Slip ilmaantui verkkoon jo pari vuotta sitten, mutta yhtyeen debyyttipitkäsoitto, kyseisenkin raidan sisältävä Loveless Unbeliever ilmestyi Elefantin toimesta vasta kuluvan vuoden maaliskuussa. Levyä en ole vielä löytänyt kokonaisuudessaan kuultavaksi, mutta yksittäiset raidat ovat vakuuttaneet.
All I Wanna Do on taas yksi lisä aina yhtä takuuvarmaan pum pu-pum tsshh -kategoriaan.
Jos B&S-, CO- ja BB-akseli on kolahtanut, voi the Schoolia suositella aika varauksetta. Let It Slip on vähintäänkin hyvän mielen takuutuoja.
--
Day 19 - A song from your favorite album
Camera Obscura - Lloyd, I'm Ready to Be Heartbroken
Yllättäen lempialbumin poiminta onkin haastavampaa kuin bändisellaisen. Etenkään, kun en nyt viitsisi useampia saman yhtyeen tuotoksia kerätä listalle – niinpä pois tippuvat vaikkapa käsittämättömän tärkeät Oh, Inverted World, the Queen Is Dead ja If You're Feeling Sinister.
Kuunnelluimpien levyjeni listastakaan ei ole oikein apua. Kärjen tuntumaa selaillessa yksikään ei tunnu herättävän lempialbumikipinöitä. Summertime! ehkä, mutta eihän se mikään albumi ole. Tarkkana nyt!
Tiedä sitten vaikuttaako poimintaan lopulta the School -alustus, mutta poiminpas nyt kuitenkin lempilevykseni jo viitatun Camera Obscuran Let's Get Out of This Country -levyn. Yhtyettä olen jaellut täälläkin jo useaan otteeseen, mutta se kaikkien aikojen ykkösraita ja twee-anthem Lloyd, I'm Ready to Be Heartbroken on vielä linkkailematta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Ekoilla kuuntelukerroilla loppualbumi tahtoi jäädä huikean avausraidan varjoon, mutta sittemmin kokonaisuudesta olen ruvennut tykkäilemään aina vaan enemmän. Eka on kuitenkin itse maagisuus.
Lisäksi maailman ihanin musiikkivideo, jonka olen saattanut katsoa puhki.
Ehkä kerran vielä.
--
// the School MySpacessa
Yliopistoilua ajattelin aika aktiivisesti ei-niin-kiireisen alkukevään aikaan ja TTVO:lle voisi mennä taas napsimaan muutamia kivoja kursseja. Töissä olen taitellut yhden tamperelaisen lukion vuosikertomusta ja opinahjo on onnistunut lumoamaan tarjonnallaan. Toisaalta Petäjäveden lukio oli ehkä mainiointa löysäilyä ikinä, vaikka hullun määrän kursseja tahkosinkin. Yläasteen ruotsintunneille olisi niiiin kiva palata – ja ala-aste, herranjestas! Oi, sinne!
Vaikka kertaus onkin opintojen äiti, on ihan kivaa olla hetken aikaa valmistunutkin. Ja koulukaihoa voi ainakin koittaa paikkailla yhtyeellä nimeltä the School.
Walesista tulee siis näemmä jotain muutakin kuin Tom Jones ja Manic Street Preachers – ei sillä, että kummassakaan mitään vikaa olisi. Ainakin nykyisiin tasoihinsa nähden the School pieksee silti molemmat, sopivan pehmeästi toki – tween asialla taas kun ollaan.
Täydellisen ihana Let It Slip ilmaantui verkkoon jo pari vuotta sitten, mutta yhtyeen debyyttipitkäsoitto, kyseisenkin raidan sisältävä Loveless Unbeliever ilmestyi Elefantin toimesta vasta kuluvan vuoden maaliskuussa. Levyä en ole vielä löytänyt kokonaisuudessaan kuultavaksi, mutta yksittäiset raidat ovat vakuuttaneet.
All I Wanna Do on taas yksi lisä aina yhtä takuuvarmaan pum pu-pum tsshh -kategoriaan.
Jos B&S-, CO- ja BB-akseli on kolahtanut, voi the Schoolia suositella aika varauksetta. Let It Slip on vähintäänkin hyvän mielen takuutuoja.
--
Day 19 - A song from your favorite album
Camera Obscura - Lloyd, I'm Ready to Be Heartbroken
Yllättäen lempialbumin poiminta onkin haastavampaa kuin bändisellaisen. Etenkään, kun en nyt viitsisi useampia saman yhtyeen tuotoksia kerätä listalle – niinpä pois tippuvat vaikkapa käsittämättömän tärkeät Oh, Inverted World, the Queen Is Dead ja If You're Feeling Sinister.
Kuunnelluimpien levyjeni listastakaan ei ole oikein apua. Kärjen tuntumaa selaillessa yksikään ei tunnu herättävän lempialbumikipinöitä. Summertime! ehkä, mutta eihän se mikään albumi ole. Tarkkana nyt!
Tiedä sitten vaikuttaako poimintaan lopulta the School -alustus, mutta poiminpas nyt kuitenkin lempilevykseni jo viitatun Camera Obscuran Let's Get Out of This Country -levyn. Yhtyettä olen jaellut täälläkin jo useaan otteeseen, mutta se kaikkien aikojen ykkösraita ja twee-anthem Lloyd, I'm Ready to Be Heartbroken on vielä linkkailematta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Ekoilla kuuntelukerroilla loppualbumi tahtoi jäädä huikean avausraidan varjoon, mutta sittemmin kokonaisuudesta olen ruvennut tykkäilemään aina vaan enemmän. Eka on kuitenkin itse maagisuus.
Lisäksi maailman ihanin musiikkivideo, jonka olen saattanut katsoa puhki.
Ehkä kerran vielä.
--
// the School MySpacessa
30. joulukuuta 2009
2009: laulut (30-21)
30. Phoenix - Girlfriend
Phoenixin vuosi oli usean kappaleen summa. Girlfriend on itselläni vuoden eniten kuunneltu kappale – albumiversio on muuten vielä hienoisesti parempi.
29. Monsters of Folk - Dear God (Sincerely M.O.F.)
Folkin superbändi pisti ilmoille hyvän albumin. Avausraita on ykkönen.
28. Here We Go Magic - Fangela
Newyorkilaisaktin täyspitkä on vielä kuulematta, mutta Fangela lupaa paljon. Maaginen biisi, eh.
27. DatA - Rapture
Synariffien luvatun vuoden yksi kovimmista tekeleistä, tunteilla turboahdettu Rapture on oikeasti ihan mielettömän hyvä kappale.
26. Zebra & Snake - Colours
Laihahkon suomalaisedustuksen yllätysnimi teki ehkä tiukimman raidan Pohjanlahden tällä puolen. Ikinä, siis.
25. the Big Pink - Dominos
Flow-missaus harmittaa vieläkin – etenkin kun Lily Allenin the Fear ei listalleni yltänyt. Vähän juntista kertosäesanoituksesta huolimatta ehdottoman kovis biisi.
24. the xx - VCR
xx:n albumi jäi lopulta omassa kuuntelussani vähän vaimeaksi. Useampi loistoraita kuitenkin löytyy; tJaMC-henkinen VCR kovimpana suosikkinani.
23. Basement Jaxx - Raindrops
Vanhojen suosikkien uusi tuleminen oli ainakin yhden kappaleen verran aika erittäin ok.
22. Camera Obscura - French Navy
Skottiyhtye osaa avata albuminsa; French Navy on jälleen aika mykistävä startti muutenkin mainiolle levylle.
21. the Pains of Being Pure at Heart - Stay Alive
Useammasta mainiosta raitavaihtoehdosta Stay Alive osoittautui lopulta voittajaksi. Oodi kadotetulle nuoruudelle.
// Laulut 20-11
// Laulut 10-1
// Vuoden biisit Spotifyssa
Phoenixin vuosi oli usean kappaleen summa. Girlfriend on itselläni vuoden eniten kuunneltu kappale – albumiversio on muuten vielä hienoisesti parempi.
29. Monsters of Folk - Dear God (Sincerely M.O.F.)
Folkin superbändi pisti ilmoille hyvän albumin. Avausraita on ykkönen.
28. Here We Go Magic - Fangela
Newyorkilaisaktin täyspitkä on vielä kuulematta, mutta Fangela lupaa paljon. Maaginen biisi, eh.
27. DatA - Rapture
Synariffien luvatun vuoden yksi kovimmista tekeleistä, tunteilla turboahdettu Rapture on oikeasti ihan mielettömän hyvä kappale.
26. Zebra & Snake - Colours
Laihahkon suomalaisedustuksen yllätysnimi teki ehkä tiukimman raidan Pohjanlahden tällä puolen. Ikinä, siis.
25. the Big Pink - Dominos
Flow-missaus harmittaa vieläkin – etenkin kun Lily Allenin the Fear ei listalleni yltänyt. Vähän juntista kertosäesanoituksesta huolimatta ehdottoman kovis biisi.
24. the xx - VCR
xx:n albumi jäi lopulta omassa kuuntelussani vähän vaimeaksi. Useampi loistoraita kuitenkin löytyy; tJaMC-henkinen VCR kovimpana suosikkinani.
23. Basement Jaxx - Raindrops
Vanhojen suosikkien uusi tuleminen oli ainakin yhden kappaleen verran aika erittäin ok.
22. Camera Obscura - French Navy
Skottiyhtye osaa avata albuminsa; French Navy on jälleen aika mykistävä startti muutenkin mainiolle levylle.
21. the Pains of Being Pure at Heart - Stay Alive
Useammasta mainiosta raitavaihtoehdosta Stay Alive osoittautui lopulta voittajaksi. Oodi kadotetulle nuoruudelle.
// Laulut 20-11
// Laulut 10-1
// Vuoden biisit Spotifyssa
29. joulukuuta 2009
2009: levyt (20-11)
20. Pintandwefall - Hong Kong, Baby!
Pinttien kakkosalbumi on monipuolisempi ja -ulotteisempi kuin Wow! What Was That, Baby? -esikoinen, mutta ei pakettina kuitenkaan ihan yhtä tiukka. Tasainen, laadukas kokonaisuus ja laulunkirjoitustaidot ovat edelleen ihan huipussaan. Tigerbombsin Pepe Troublen tuotantojälki on samoin yhä hirmuisen nautittavaa.
19. Passion Pit - Manners
Listan todennäköisin albumi, jota ei tule enää parin vuoden kuluttua kuunneltua – mutta Passion Pitin esikois-lp on siitä huolimatta varsin maistuva paketti. Pari erinomaista raitaa (vaikka mielettömin Sleepyhead löytyikin jo edellisvuoden Chunk of Change -ep:ltä) ja niin 2009-soundit. Pakkodiggailu. Tällä paikalla olisi voinut olla myös Calvin Harrisin Ready for the Weekend, entten tentten siis.
18. Jenny Wilson - Hardships!
Kevään suursuosikki jäi loppuvuonna vähemmälle kuuntelulle, turhaan. Mainio, tasainen kokonaisuus vei artistin uudelle tasolle ja oli ruotsalaiset naiset -ilmiön toiseksi kirkkain helmi.
17. Animal Collective - Merriweather Post Pavilion
Kova – muttei kuitenkaan kovin. Animal Collectivesta tuli tällä levyllä se bändi, joten myöhempiä kuunteluja on sävyttänyt tietty vastareaktiokin. Oikein hyvä levy joka tapauksessa.
16. Grizzly Bear - Veckatimest
Spoilattakoon jo nyt, että GB:n huima Two Weeks on vuoden biisieni kärkikahinoissa – tuskin ylläri. Vaikka albumilta useampi muukin kohokohta löytyy, ei se kokonaisuutena nouse ihan samalle tasolle. Korkealle kylläkin.
15. Fever Ray - s/t
Jennyäkin korkeammalle nosti riman siis the Knife -vokalisti Karin Dreijer Andersenin hämärä sooloiluproggis Fever Ray. Huima esikoisalbumi ei tipahda erikoisuudessaan itsetarkoituksellisen väärälle puolelle, vaan pysyy tiukasti kasassa. Oma keikkavuoteni oli loppujen lopuksi sen verran laimea, etten jaksanut niitä ruveta enää listaamaan – mutta Fever Rayn maaliskuinen Tavastia-kokemus olisi ollut kolmen isoimman joukossa.
14. Camera Obscura - My Maudlin Career
Ensimmäisillä kuuntekerroilla koettu epävarmuus paikoittaisen tilankäytön överiksivetämisen ja turhankin tasaisuuden suhteen hälveni myöhemmässä vaiheessa. Edellisen Let's Get Out of This Country -albumin tasoinen taidonnäyte. Huikeus.
13. Charlotte Gainsbourg - IRM
Odotettu Beck-kollaborointi oli onnistunut. Kappaleiden tyylillisen epätasaisuuden vastapainoksi useampi raita on enemmän kuin hyvä ja ylittää laadukkuudellaan paikoin 5:55-debyytinkin.
12. Real Estate - s/t
Loppuvuoden löytö osoittautui äärimmäisen tykkäiltäväksi. Komea ja kaunis albumi. "Hipster surf rock", ah.
11. Regina - Puutarhatrilogia
Tasaisen vahva albumisarja täydentyi keväällä kolmannella osalla, jossa entuudestaan tutut elementit yhdistyivät entistä tyylikkäämmin. Pinttien ohella luullakseni eniten keikoilla tänä vuonna kokemani yhtye on myös livenä ihan erinomainen.
// Levyt 10-1
// Vuoden levyt esimerkkibiiseillä Spotifyssa
Pinttien kakkosalbumi on monipuolisempi ja -ulotteisempi kuin Wow! What Was That, Baby? -esikoinen, mutta ei pakettina kuitenkaan ihan yhtä tiukka. Tasainen, laadukas kokonaisuus ja laulunkirjoitustaidot ovat edelleen ihan huipussaan. Tigerbombsin Pepe Troublen tuotantojälki on samoin yhä hirmuisen nautittavaa.
19. Passion Pit - Manners
Listan todennäköisin albumi, jota ei tule enää parin vuoden kuluttua kuunneltua – mutta Passion Pitin esikois-lp on siitä huolimatta varsin maistuva paketti. Pari erinomaista raitaa (vaikka mielettömin Sleepyhead löytyikin jo edellisvuoden Chunk of Change -ep:ltä) ja niin 2009-soundit. Pakkodiggailu. Tällä paikalla olisi voinut olla myös Calvin Harrisin Ready for the Weekend, entten tentten siis.
18. Jenny Wilson - Hardships!
Kevään suursuosikki jäi loppuvuonna vähemmälle kuuntelulle, turhaan. Mainio, tasainen kokonaisuus vei artistin uudelle tasolle ja oli ruotsalaiset naiset -ilmiön toiseksi kirkkain helmi.
17. Animal Collective - Merriweather Post Pavilion
Kova – muttei kuitenkaan kovin. Animal Collectivesta tuli tällä levyllä se bändi, joten myöhempiä kuunteluja on sävyttänyt tietty vastareaktiokin. Oikein hyvä levy joka tapauksessa.
16. Grizzly Bear - Veckatimest
Spoilattakoon jo nyt, että GB:n huima Two Weeks on vuoden biisieni kärkikahinoissa – tuskin ylläri. Vaikka albumilta useampi muukin kohokohta löytyy, ei se kokonaisuutena nouse ihan samalle tasolle. Korkealle kylläkin.
15. Fever Ray - s/t
Jennyäkin korkeammalle nosti riman siis the Knife -vokalisti Karin Dreijer Andersenin hämärä sooloiluproggis Fever Ray. Huima esikoisalbumi ei tipahda erikoisuudessaan itsetarkoituksellisen väärälle puolelle, vaan pysyy tiukasti kasassa. Oma keikkavuoteni oli loppujen lopuksi sen verran laimea, etten jaksanut niitä ruveta enää listaamaan – mutta Fever Rayn maaliskuinen Tavastia-kokemus olisi ollut kolmen isoimman joukossa.
14. Camera Obscura - My Maudlin Career
Ensimmäisillä kuuntekerroilla koettu epävarmuus paikoittaisen tilankäytön överiksivetämisen ja turhankin tasaisuuden suhteen hälveni myöhemmässä vaiheessa. Edellisen Let's Get Out of This Country -albumin tasoinen taidonnäyte. Huikeus.
13. Charlotte Gainsbourg - IRM
Odotettu Beck-kollaborointi oli onnistunut. Kappaleiden tyylillisen epätasaisuuden vastapainoksi useampi raita on enemmän kuin hyvä ja ylittää laadukkuudellaan paikoin 5:55-debyytinkin.
12. Real Estate - s/t
Loppuvuoden löytö osoittautui äärimmäisen tykkäiltäväksi. Komea ja kaunis albumi. "Hipster surf rock", ah.
11. Regina - Puutarhatrilogia
Tasaisen vahva albumisarja täydentyi keväällä kolmannella osalla, jossa entuudestaan tutut elementit yhdistyivät entistä tyylikkäämmin. Pinttien ohella luullakseni eniten keikoilla tänä vuonna kokemani yhtye on myös livenä ihan erinomainen.
// Levyt 10-1
// Vuoden levyt esimerkkibiiseillä Spotifyssa
9. joulukuuta 2009
Keskiviikko: the Blizzard
Pahoittelut takuuvarmasta pettymyksestä; kyseessä ei siis ole se Eniron mainoksissa metsästettävä metalliyhtye, vaan Camera Obscuran joulusingle.
Joka on itse asiassa cover Jim Reevesin country-klassikosta. Ihhhh.
Jos melankoliaballadi tyttöään tapaamaan matkanneesta ja tien viereen jäätyneestä cowboysta sopii jollekin niin Camera Obscuralle (ja allekirjoittaneelle). Juuri ilmestynyt single pitää vinyylimuodossaan sisällään myös kevään upean My Maudlin Career -albumin Swans-raidan. Mutta tämä cover, ah ja aijai.
Vaikka joulufiiliksen metsästys ei olekaan vielä tuottanut tulosta, voisi nyt edes vähän yrittää – vaikkapa vähän vaihtoehtoisempien joululaulujen avulla.
Miltä indiejoulu kuulostaa? Heittäkää esimerkkejä, avaanpa itse pelin CO:n lisäksi vielä Bright Eyesilla.
// Camera Obscura MySpacessa
// the Blizzard -single Spotifyssa
Joka on itse asiassa cover Jim Reevesin country-klassikosta. Ihhhh.
Jos melankoliaballadi tyttöään tapaamaan matkanneesta ja tien viereen jäätyneestä cowboysta sopii jollekin niin Camera Obscuralle (ja allekirjoittaneelle). Juuri ilmestynyt single pitää vinyylimuodossaan sisällään myös kevään upean My Maudlin Career -albumin Swans-raidan. Mutta tämä cover, ah ja aijai.
Vaikka joulufiiliksen metsästys ei olekaan vielä tuottanut tulosta, voisi nyt edes vähän yrittää – vaikkapa vähän vaihtoehtoisempien joululaulujen avulla.
Miltä indiejoulu kuulostaa? Heittäkää esimerkkejä, avaanpa itse pelin CO:n lisäksi vielä Bright Eyesilla.
// Camera Obscura MySpacessa
// the Blizzard -single Spotifyssa
22. lokakuuta 2009
Torstaielegia
Kotiuduin vasta Pasilasta ja huitaisen illaksi YO:lle, joten kokkailun yhteydessä tyydytään vain sekalaisuuksiin. Hyviin semmoisiin kuitenkin. Tietty.
Olen kuunnellut ja soitellut Marina and the Diamondsia jo useamman kuukauden, mutta siisti Mowgli's Road -biisi näkyykin ilmestyvän virallisena sinkkuna vasta marraskuussa. Video on tosiaalta ihan kiva, toisaalta vähän äh. Biisi kolahtaa, toki.
Raveonettes-Sharinin siskon yhtye retroilee sekin. Giana Factoryn Trippin kuulostaa aika hiton hyvältä.
Camera Obscuran My Maudlin Careerista on tullut vähän viiveellä yksi kuluvan vuoden lempparilevyistäni. Avausraita French Navy on edelleen levyn paras biisi, mutta the Sweetest Thing on oiva sekin – ja tuore videokin tuota yhtyeelle tuttua sävyä.
Most Sexiest Musicista pöllimäni Miami Horror on taas sitä häikäilemätöntä popmusiikkia täydellisimmillään. Sometimesin video on alkuun söpö ja tempaisee lopussa vähän mattoa alta – ja kuulostaa siinä ohessa ihan loistavalta.
Ihan kohta Cats on Fire, ah!
Olen kuunnellut ja soitellut Marina and the Diamondsia jo useamman kuukauden, mutta siisti Mowgli's Road -biisi näkyykin ilmestyvän virallisena sinkkuna vasta marraskuussa. Video on tosiaalta ihan kiva, toisaalta vähän äh. Biisi kolahtaa, toki.
Raveonettes-Sharinin siskon yhtye retroilee sekin. Giana Factoryn Trippin kuulostaa aika hiton hyvältä.
Camera Obscuran My Maudlin Careerista on tullut vähän viiveellä yksi kuluvan vuoden lempparilevyistäni. Avausraita French Navy on edelleen levyn paras biisi, mutta the Sweetest Thing on oiva sekin – ja tuore videokin tuota yhtyeelle tuttua sävyä.
Most Sexiest Musicista pöllimäni Miami Horror on taas sitä häikäilemätöntä popmusiikkia täydellisimmillään. Sometimesin video on alkuun söpö ja tempaisee lopussa vähän mattoa alta – ja kuulostaa siinä ohessa ihan loistavalta.
Ihan kohta Cats on Fire, ah!
14. helmikuuta 2009
Ystävänpäivä: Camera Obscura
Ystävänpäivä alkoi lievällä krapulalla ja ehdottoman suositeltavalla leffalla: Robert Aldrichin What Ever Happened To Baby Jane? (1962). Bette Davisin mainio roolityö groteskina nimihahmona ja pelottavan nyrjähtänyt tarina pitivät aamupäivän tehokkaasti otteessaan.
Ja kas; eilen eksyin siis vielä illaksi Telakalle ja Dorikseen, joista ensimmäisessä tuli nähtyä pari keikkaakin; ihastuttava Darling B, valitettavan tylsä Piski ja lisäksi livenä erinomaisen mukavasti toimivan Jaakko & Jayn pari kappaletta.
Ystävänpäivämusiikki ei valkkaannu kuitenkaan edellisiltä, vaan skotti-ihanuus Camera Obscuralta. Uusi, 4AD:n julkaisema My Maudlin Career -albumi ilmestyy huhtikuun 21. päivä, mutta nimikkobiisin voi käydä tarkastamassa jo nyt bändin kotisivuilta ja MySpacesta. Ennakkoluonnehdintojen mukaista synkempää sävyä ei ainakaan tästä maistiaisesta vielä löydy, vaan fiilis on hyvinkin edellisiltä julkaisuilta tuttua. Tila kuuluu melkoisen vahvasti, olisiko peräti ihan kirkossa äänitetty?
Loppuillan vietin supermukavan ystävän ja ainakin kotimaisella tasolla lempparibändini Pintandwefallin parissa. Ihan lupaavalta vaikuttava Credit ja käsittämättömän huono Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi tuli yyoolla myös nähtyä. Pinttien soitto kulki taas ehkä paremmin kuin koskaan (ihana Angela Brownin rääyntä saa aina pomppimaan ja suosikkibiisini Jail oli kiva kuulla taas pitkästä aikaa livenä), mutta laulaja-kitaristi Dumb Pint oli jotenkin harmillisen suruissaan koko keikan. Hei Ninsku, oot ihku!
// Camera Obscura MySpacessa
// camera-obscura.net
Ja kas; eilen eksyin siis vielä illaksi Telakalle ja Dorikseen, joista ensimmäisessä tuli nähtyä pari keikkaakin; ihastuttava Darling B, valitettavan tylsä Piski ja lisäksi livenä erinomaisen mukavasti toimivan Jaakko & Jayn pari kappaletta.
Ystävänpäivämusiikki ei valkkaannu kuitenkaan edellisiltä, vaan skotti-ihanuus Camera Obscuralta. Uusi, 4AD:n julkaisema My Maudlin Career -albumi ilmestyy huhtikuun 21. päivä, mutta nimikkobiisin voi käydä tarkastamassa jo nyt bändin kotisivuilta ja MySpacesta. Ennakkoluonnehdintojen mukaista synkempää sävyä ei ainakaan tästä maistiaisesta vielä löydy, vaan fiilis on hyvinkin edellisiltä julkaisuilta tuttua. Tila kuuluu melkoisen vahvasti, olisiko peräti ihan kirkossa äänitetty?
Loppuillan vietin supermukavan ystävän ja ainakin kotimaisella tasolla lempparibändini Pintandwefallin parissa. Ihan lupaavalta vaikuttava Credit ja käsittämättömän huono Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi tuli yyoolla myös nähtyä. Pinttien soitto kulki taas ehkä paremmin kuin koskaan (ihana Angela Brownin rääyntä saa aina pomppimaan ja suosikkibiisini Jail oli kiva kuulla taas pitkästä aikaa livenä), mutta laulaja-kitaristi Dumb Pint oli jotenkin harmillisen suruissaan koko keikan. Hei Ninsku, oot ihku!
// Camera Obscura MySpacessa
// camera-obscura.net
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)