Kalenterikesää on jäljellä vielä pari päivää, eli juuri sopivasti ainakin yhdelle kesähitille. Ja koska kappaleen otsikko muistuttaa siitä, ettei seuraavaan kevääseen ole kuitenkaan enää ihan äärettömästi rastittavaa, ei poiminta voisi olla oivempi.
Chicagolaisen Housesin Endless Spring kuulostaa muutenkin ihanan elokuiselta – kuin tehdyltä jo vähän viileneviin iltoihin; niihin, jotka muistuttavat että jo lämmön saaminen on riittävä syy halaamiselle.
Oi loputon kevät. Nähdään taas pian.
{ In short: There's still time for one more summery song – and preferably one that makes you remember that there's always a spring coming. Thank you Houses for reminding. }
// Houses MySpacessa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesähitit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesähitit. Näytä kaikki tekstit
30. elokuuta 2010
14. kesäkuuta 2010
Maanantain kesähitti: Lina
Maanantain Huipparikrapulaan napataan taas artisti, josta en tiedä oikein mitään. Se on Columbiasta ja saman paikkakunnan Toro Y Moin kaveri, kai. Se tykkää – ei, rakastaa – Sonic Youthia. Se tekee aika erinomaista tanssimusiikkia. Se on Les Sins.
Les Sinsin biiseissä kiteytyy kaikki, mikä on tanssimusiikissa aina tärkeintä. Biisit kuten Lina ovat juuri sopivan mainstreamia, että niiden tahdissa voisi heilua aamukolmelta niin täyteisellä tanssilattialla kuin yksin Eteläpuistossakin – mutta niistä löytyy lisäksi sen verran särmää ja kiinnostavuutta, että niitä jaksaa nyökytellä myös kotonakin.
Helppoa, mutta kiinnostavaa. Näin minä neljäneloseni haluan.
--
Day 27 - A song that you wish you could play
Pnau (w/ Ladyhawke) - Embrace
Neljänneksiviimeiseen kohtaan kelpaisi vastaukseksi käytännössä oikeastaan mikä tahansa blogissa jakamani biisi. Jos soittotaidosta siis puhutaan.
Mutta jotta vastaus olisi edes rahtusen kiinnostavampi, niin tulkitaan tahallaan vähän toisin.
Olen nyt reippaan vuoden ajan rampannut soittelemassa levyjä pääasiassa Valossa ja kivaa on ollut. Soitoissa on kuitenkin vain se vika, että kun lokaatio ei oikein tanssimiseen sovi, menee se -jalkoja vipattava osuuteni aina tietyllä tapaa harakoille. Haluaisinkin hirmuisesti päästä soittelemaan ihan oikeaan diskoympäristöönkin – ehkäpä se joskus vielä onnistuukin.
Mutta niin; toivoisin, että voisin soittaa joskus lattiakutsuna ehkä sen maailman upeimman tanssibiisin.
Pnaun Embracessa on vain se vika, että silloin haluaisin olla myös itse hyppimässä siellä lattiallakin.
Varaan myös pöytäoption.
--
Les Sinsin biiseissä kiteytyy kaikki, mikä on tanssimusiikissa aina tärkeintä. Biisit kuten Lina ovat juuri sopivan mainstreamia, että niiden tahdissa voisi heilua aamukolmelta niin täyteisellä tanssilattialla kuin yksin Eteläpuistossakin – mutta niistä löytyy lisäksi sen verran särmää ja kiinnostavuutta, että niitä jaksaa nyökytellä myös kotonakin.
Helppoa, mutta kiinnostavaa. Näin minä neljäneloseni haluan.
--
Day 27 - A song that you wish you could play
Pnau (w/ Ladyhawke) - Embrace
Neljänneksiviimeiseen kohtaan kelpaisi vastaukseksi käytännössä oikeastaan mikä tahansa blogissa jakamani biisi. Jos soittotaidosta siis puhutaan.
Mutta jotta vastaus olisi edes rahtusen kiinnostavampi, niin tulkitaan tahallaan vähän toisin.
Olen nyt reippaan vuoden ajan rampannut soittelemassa levyjä pääasiassa Valossa ja kivaa on ollut. Soitoissa on kuitenkin vain se vika, että kun lokaatio ei oikein tanssimiseen sovi, menee se -jalkoja vipattava osuuteni aina tietyllä tapaa harakoille. Haluaisinkin hirmuisesti päästä soittelemaan ihan oikeaan diskoympäristöönkin – ehkäpä se joskus vielä onnistuukin.
Mutta niin; toivoisin, että voisin soittaa joskus lattiakutsuna ehkä sen maailman upeimman tanssibiisin.
Pnaun Embracessa on vain se vika, että silloin haluaisin olla myös itse hyppimässä siellä lattiallakin.
Varaan myös pöytäoption.
--
12. kesäkuuta 2010
Lauantain kesähitti: Dreams
Päivän obsessioraita ja erittäin mahdollinen kesähitti – joskin semmoinen, joka ilmaantuu 'Sparksiin pari kuukautta ulostulonsa jälkeen – on cover. Eikä ihan mikä tahansa cover, vaan blogisuosikki Passion Pitin uudelleentyöstö ehkä ihanimmasta ysäribiisistä ikinä. Siis ihh.
Hurjan hyvä tämä! Napataan vertailun vuoksi mukaan vielä the Cranberriesin alkuperäinenkin. Itselle biisi on tullut läheiseksi arvatenkin You've Got Mail -leffasta, joka lienee niin ehdottomin guilty pleasure -valkkaukseni. Sekin niin vuosikymmentään. Oi ysäri, tuuthan takaisin?
--
Day 25 - A song that makes you laugh
the Real Tuesday Weld - Bathtime in Clerkenwell
Ei sillä, että mitenkään hirmuisen vakava ihminen olisin – mutta harva biisi onnistuu minua kuitenkaan naurattamaan. The Real Tuesday Weldin Bathtime in Clerkenwell on kuunteluillaan kuitenkin sensuuntaisia reaktioita aiheuttanut. Lievän absurdiutensa lisäksi kiinnostavan siitä tekee se, että se on biisinä oikeasti edelleen niin herkullinen. Tykkään siis.
--
Sen sijaan Sauna Open Air ärsyttää – jokaikinen tuplabasari tuntuu helisyttävän ikkunoita tänne asti. Siksi onkin hyvä lähteä kotvan päästä Rautatienkadulle katsomaan futista. Jee!
Hurjan hyvä tämä! Napataan vertailun vuoksi mukaan vielä the Cranberriesin alkuperäinenkin. Itselle biisi on tullut läheiseksi arvatenkin You've Got Mail -leffasta, joka lienee niin ehdottomin guilty pleasure -valkkaukseni. Sekin niin vuosikymmentään. Oi ysäri, tuuthan takaisin?
--
Day 25 - A song that makes you laugh
the Real Tuesday Weld - Bathtime in Clerkenwell
Ei sillä, että mitenkään hirmuisen vakava ihminen olisin – mutta harva biisi onnistuu minua kuitenkaan naurattamaan. The Real Tuesday Weldin Bathtime in Clerkenwell on kuunteluillaan kuitenkin sensuuntaisia reaktioita aiheuttanut. Lievän absurdiutensa lisäksi kiinnostavan siitä tekee se, että se on biisinä oikeasti edelleen niin herkullinen. Tykkään siis.
--
Sen sijaan Sauna Open Air ärsyttää – jokaikinen tuplabasari tuntuu helisyttävän ikkunoita tänne asti. Siksi onkin hyvä lähteä kotvan päästä Rautatienkadulle katsomaan futista. Jee!
9. kesäkuuta 2010
Keskiviikon kesähitti: You and I
Keskiviikkoon sopien lyhyen kohtaamisen taitavat myös Washed Out -Ernest Greene ja Chairliftin vokalisti Caroline Polachek – kesähittinominaation arvoisesti jopa. You and I tsillailee kuin Suomen suvi, ja on taas yksi osa siihen alati paisuvaan auringonlaskujen ja yönviileiden käsivarsien pikkutuntisoundtrackiin.
Aika ihh. Kuten keskiviikkokohtaamiset yleensäkin.
Aika ihh. Kuten keskiviikkokohtaamiset yleensäkin.
7. kesäkuuta 2010
Maanantain kesähitti: Yellow Balloon
Ei kahta ilman kolmatta, kerta kiellon päälle yms yms yms; tässä vielä yksi edellisten kanssa linjaan istuva, vähäeleinen kesähittiehdokas.
Brooklyniläinen Twin Shadow tarjoilee Yellow Balloonilla kepeän chillsynapopindierenkutuksen, joka soveltuu astetta paremmin hengailuun kuin heilumiseen. Useamman kuuntelukerran jälkeen tähän on hullaantunut jo melkoisen tehokkaasti.
Tyyppi levyttää muuten Grizzly Bearista tutun Chris Taylorin Terrible Records -lafkalle. Hyvässä seurassa siis.
--
Day 21 - A song that you listen to when you’re happy
Electronic - Getting Away With It
Päivähaaste ei ole unohtunut, vaikka niin voisi erehtyäkin luulemaan. Iloisuusbiisiä siis kehiin!
Törmäsin vasta reipas vuosi sitten yhtyeeseen, jota en ensin oikein osannut uskoa todeksi – ilmeisesti suhteellisen pienelle menestykselle jäänyt brittiläinen Electronic kun on ehkä minulle henkilökohtaisimmin räätälöity superbändi. Tai -duo. Tässä tapauksessa -trio. The Smithsin Johnny Marr ja Joy Divisionin / New Orderin Bernard Sumner kollaboroimassa tuntui jo yksistään aika mielettömältä – ja kun vuonna '89 julkaistussa Getting Away With It -biisissä feattailee vielä Pet Shop Boysin Neil Tennant, on paketti melkein jo liian siisti.
Vaikka kertsin lyriikat nyt eivät olekaan semmoisia, joissa ilon hetkellä yleensä piehtaroisi...
("However I look it's clear to see
that I love you more than you love me")
... ei sen keskellä osaa oikein murjottaakaan. Mukana sen sijaan on aina pakko laulaa. Getting Away With It on Kuninkaankadun tanssimaton kuluttajien top kolmosessa, ansiosta.
--
// Twin Shadow MySpacessa
// 30 Days // 30 Songs -soittolista Spotifyssa
Brooklyniläinen Twin Shadow tarjoilee Yellow Balloonilla kepeän chillsynapopindierenkutuksen, joka soveltuu astetta paremmin hengailuun kuin heilumiseen. Useamman kuuntelukerran jälkeen tähän on hullaantunut jo melkoisen tehokkaasti.
Tyyppi levyttää muuten Grizzly Bearista tutun Chris Taylorin Terrible Records -lafkalle. Hyvässä seurassa siis.
--
Day 21 - A song that you listen to when you’re happy
Electronic - Getting Away With It
Päivähaaste ei ole unohtunut, vaikka niin voisi erehtyäkin luulemaan. Iloisuusbiisiä siis kehiin!
Törmäsin vasta reipas vuosi sitten yhtyeeseen, jota en ensin oikein osannut uskoa todeksi – ilmeisesti suhteellisen pienelle menestykselle jäänyt brittiläinen Electronic kun on ehkä minulle henkilökohtaisimmin räätälöity superbändi. Tai -duo. Tässä tapauksessa -trio. The Smithsin Johnny Marr ja Joy Divisionin / New Orderin Bernard Sumner kollaboroimassa tuntui jo yksistään aika mielettömältä – ja kun vuonna '89 julkaistussa Getting Away With It -biisissä feattailee vielä Pet Shop Boysin Neil Tennant, on paketti melkein jo liian siisti.
Vaikka kertsin lyriikat nyt eivät olekaan semmoisia, joissa ilon hetkellä yleensä piehtaroisi...
("However I look it's clear to see
that I love you more than you love me")
... ei sen keskellä osaa oikein murjottaakaan. Mukana sen sijaan on aina pakko laulaa. Getting Away With It on Kuninkaankadun tanssimaton kuluttajien top kolmosessa, ansiosta.
--
// Twin Shadow MySpacessa
// 30 Days // 30 Songs -soittolista Spotifyssa
6. kesäkuuta 2010
Sunnuntain kesähitti: Moon Theory
Kotimaan musablogit tuntuvat hullaantuneen kesämusiikkiin, ihanaa! Allekirjoittanut jatkaa sopivasti eilen alkanutta kesähittitarjokasputkea Miami Horrorin avustuksella.
Tyyppien Sometimes on tunnetusti ehkäparasbiisi ja ainakin parasvideoikinä, mutta yhtään hullumpi ei ole uutuussingle Moon Theorykaan. Eikä video!
Voi kyllä!
Sometimesiin verrattuna vähän pehmeämpi biisi ei pidä sisällään samantasoista killeririffiä, mutta koukuttaa aika oivasti jo pulputtelukertsillään. Tosiaan huiman kauniissa videossa on sopiva ripaus psykedeliaa ja visuissa jotain samaa kuin the Sound of Arrowsin meiningeissä.
Vitsit kun tekisi mieli kaleidoskooppia. Muistaakseni penskana olen semmoisella leikkinytkin, mutta enää ei tunnu yksilöä olevan olemassa. Listataan siis lahjavinkit-osioon, ehkäpä.
Napataan loppuun vielä vähän kierrätetympi kesähittiehdokas, eli supermainion GLOVESin instruremiksailu tuosta alussa hehkutetusta Sometimesista. Löytyy 'Sparksin ja ylipäänsä siistien tyyppien kesälistalta, luonnollisesti.
Oheen voisi lisäillä jonkun tanssiurpoiluvaroituksen, itse ainakin tunnun biisin kohdalla nykivän niskojani kuin slaagin saanut ja – mikä pahinta – heristän rytmikkäästi etusormeani. Ei näin.
// Miami Horror MySpacessa
// Moon Theory -single Spotifyssa
Tyyppien Sometimes on tunnetusti ehkäparasbiisi ja ainakin parasvideoikinä, mutta yhtään hullumpi ei ole uutuussingle Moon Theorykaan. Eikä video!
Voi kyllä!
Sometimesiin verrattuna vähän pehmeämpi biisi ei pidä sisällään samantasoista killeririffiä, mutta koukuttaa aika oivasti jo pulputtelukertsillään. Tosiaan huiman kauniissa videossa on sopiva ripaus psykedeliaa ja visuissa jotain samaa kuin the Sound of Arrowsin meiningeissä.
Vitsit kun tekisi mieli kaleidoskooppia. Muistaakseni penskana olen semmoisella leikkinytkin, mutta enää ei tunnu yksilöä olevan olemassa. Listataan siis lahjavinkit-osioon, ehkäpä.
Napataan loppuun vielä vähän kierrätetympi kesähittiehdokas, eli supermainion GLOVESin instruremiksailu tuosta alussa hehkutetusta Sometimesista. Löytyy 'Sparksin ja ylipäänsä siistien tyyppien kesälistalta, luonnollisesti.
Oheen voisi lisäillä jonkun tanssiurpoiluvaroituksen, itse ainakin tunnun biisin kohdalla nykivän niskojani kuin slaagin saanut ja – mikä pahinta – heristän rytmikkäästi etusormeani. Ei näin.
// Miami Horror MySpacessa
// Moon Theory -single Spotifyssa
5. kesäkuuta 2010
Lauantain kesähitti: Pumped Up Kicks
Tänään nukuin myöhään, pelasin petankkia, söin seitania, katsoin Clint Eastwoodia ja hajosin Windowsiin.
Siirryin reipas vuosi sitten Mac-käyttäjäksi, mikä on oikeasti parantanut elämänlaatuani aika huomattavasti – niin oudolta kuin se kuulostaakin. Kun nykyään joutuu joskus säätämään pc-koneiden kanssa, on turhautumiskynnys melkoisen matalalla. Oikeasti; jos langaton verkko tuli Macille toimivaan kuntoon viidessätoista minuutissa, tuntuu jokseenkin oudolta käyttää heti perään reippaat neljä tuntia siihen, että koittaa saada samaa verkkoa toimimaan pc:illä, tuskastuu siihen ja koittaa saada edes piuhallisen yhteyden takaisin toimimaan. Ja sekin tuloksetta. En ole kuitenkaan kovin tekninen ihminen, joten Apple on minun teekuppini. Design on kiva lisä, raudan luotettavuus on mukavaa – mutta ennen kaikkea pidän hyvästä käytettävyydestä. Ugh.
Vaan mutta eihän tämä ole blogi teknologia- vaan popnörteille, eli siirrytääs.
Ja siirrytääs muuten kesähittipotentiaaliin. Lauantait on niitä varten.
Foster the People tulee Yhdysvalloista ja niillä on ulkona biisi nimeltä Pumped Up Kicks. PUK pitää sisällään simppeleimmän ja tarttuvimman kertsin, joka jää jo yhdellä kuuntelukerralla soimaan koko kolmen kuukauden ajaksi.
Kannattaa olla siis varuillaan. Jos Peter Bjorn & John on kova juttu, mutta Young Folksin soittaminen hipsterdiskossa tuntuu vähän tekohengitykseltä, kannattaa vaihtaa Foster the Peopleen. Toi-mii.
// Foster the People kotisivuillaan
Siirryin reipas vuosi sitten Mac-käyttäjäksi, mikä on oikeasti parantanut elämänlaatuani aika huomattavasti – niin oudolta kuin se kuulostaakin. Kun nykyään joutuu joskus säätämään pc-koneiden kanssa, on turhautumiskynnys melkoisen matalalla. Oikeasti; jos langaton verkko tuli Macille toimivaan kuntoon viidessätoista minuutissa, tuntuu jokseenkin oudolta käyttää heti perään reippaat neljä tuntia siihen, että koittaa saada samaa verkkoa toimimaan pc:illä, tuskastuu siihen ja koittaa saada edes piuhallisen yhteyden takaisin toimimaan. Ja sekin tuloksetta. En ole kuitenkaan kovin tekninen ihminen, joten Apple on minun teekuppini. Design on kiva lisä, raudan luotettavuus on mukavaa – mutta ennen kaikkea pidän hyvästä käytettävyydestä. Ugh.
Vaan mutta eihän tämä ole blogi teknologia- vaan popnörteille, eli siirrytääs.
Ja siirrytääs muuten kesähittipotentiaaliin. Lauantait on niitä varten.
Foster the People tulee Yhdysvalloista ja niillä on ulkona biisi nimeltä Pumped Up Kicks. PUK pitää sisällään simppeleimmän ja tarttuvimman kertsin, joka jää jo yhdellä kuuntelukerralla soimaan koko kolmen kuukauden ajaksi.
Kannattaa olla siis varuillaan. Jos Peter Bjorn & John on kova juttu, mutta Young Folksin soittaminen hipsterdiskossa tuntuu vähän tekohengitykseltä, kannattaa vaihtaa Foster the Peopleen. Toi-mii.
// Foster the People kotisivuillaan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)