Katutyttöjen paluu

Päivän postaus on kirjoittamatta ja kellossa aikaa 1:06 – selkeä tilaus laiskalle vuorokausirecapille siis.

Kotiuduin tovi sitten Klubilta, jonka Elektroniklubi jäi ainoaksi kosketuksekseni tämänvuotiseen Tampere Biennaleen – ja sekin vain kolmanneksen verran. "Kaveribändi" Lubo-Mir on tullut tutuksi työn kautta, mutta kolahtelee kovasti näin vapaa-ajallakin. Tamperelaisen Sonic Foundationin alkuvuodesta julkaisema Nine Levels on toiminut kiitettävästi ainoastaan audiaalisenakin kokemuksena, mutta keikka oli kieltämättä kova. Vaikka Lubo-Mirin instruhiphopissa pohjat ovat niissä omissakin vanhoissa suosikeissa, löytyy soundipaletista myös ilahduttavaa ajanmukaisuutta. Suomen ensimmäinen chillgaze-ilmiö kyseessä ei kuitenkaan ole, vaikka etenkin keikalla muutama kohta sinnekin saattoi viitata. Parhaiten itselleni toimivat vähän nopeampibiittiset raidat, mutta etenkin Elviksen miksailu loppusetin sekaan oli erinomaisen toimivaa. Tykkäilyt tälle.

Sain tänään tuliaisia Lontoosta, jee! Levyhyllyyn päätyi Summer Campin tuore Ghost Train -7", joka on ollut viime aikoina melkoinen obsessioraita. Silkkaa herkkua mitä suurimmissa määrin, olisinpa niin halunnut keikankin kokea.



Yhtä lailla mainio poiminta oli vinkkaamani the Stone Rosesin s/t-älppäri, jota en ole aiemmin onnistunut kokoelmiini saamaan. Kaikkien aikojen levyt top 5 -kamaa tämä, melkoisen kirkkaasti. Esimerkiksi vaikkapa (Song for My) Sugar Spun Sister, jota kuulaampaa indietä on edelleen hankala löytää.



Matkalaukun ei-minulle-suunnattua levysaalista tuli katsottua vähän kahtalaisin mielipitein – toisaalta pikkuisella kateudella ja toisaalta pohjattomalla ihastuksella. Lp:t Jónsia, the Smithsiä ja the Raveonettesia, 12" Phoenixia ja seiskat Florence + the Machinelta, samaiselta Summer Campilta ja the Drumsilta (x2!). Unohtuikohan vielä joku? Melko mahdottoman siistiä kumminkin, ihh.

Seiskakateudessa pistin tänään pientä tilausta vielä Rough Traden suuntaan, toivottavasti ennättävät vielä ensi viikonlopun Indiaaniklubiin. Sielläpä onkin sitten iso kasa uutta soiteltavaa, jei.

Printtipaitojen ylimpänä ystävänä sain kartuttaa vaatekaappiani vielä kahdella helmellä, jotka jakaisin kanssanne jos kameran omistaisin. Tarjotkaapas meikälle joku kiva digijärkkäri, niin lupaan siirtyä kokonaan päivän asuihin – ja tarjota enemmän afroa ja viiksiä kuin muut kollegani.

Oh. Huomenna Jyrockiin.

I have feelings too.

Keskiviikko: Summer Camp

Pienten juttujen päivä.

Yksi oiva semmoinen on Summer Camp. Brittiläisestä yhtyeestä ei infoa löydy juuri muuta kuin paikoin mahtavan näköinen valokuvablogi ilman tekstejä ja musiikkia. Facebook-sivun kohdallakin jouduin informaatioköyhyydestä johtuen miettimään kahteen kertaan että onko tää ny se. No on.

Summer Campin soundi on jotain lo-fin, surfin ja kuumien kylmien chillgaze- / slow disco -soundien huimaa hybridiä. Esimerkiksi nyt vaikkapa Ghost Train -raita.



Tulevista julkaisuista ei ole tietoa, mutta suhteellisen aktiivisen toiminnan myötä toivoa lienee. Mieluusti kuuntelisin näitä albumillisenkin verran. Yksi kova juttu tälle vuodelle, ehkäpä? I Only Have Eyes for You on ihan ok raita, mutta MySpacesta löytyvä nimikappale puolestaan loisto. Suosittelen tsekkailemaan.



En yltänyt vuoden musiikkiblogiksi Voicen Web Awardseissa (joskin päiväunelmoin yhä ajatuksesta että saisin Summer Campia ujutettua soittolistalleen, eh). Voitto meni oikein hyvään osoitteeseen, eli säv. san. sov.:ille – ja kiitos sss-Annan, sain vielä ylimääräisiä kehujakin oikein radiolähetyksessä. Hurjan siistiä! Hauska juttu kaiken kaikkiaan tuo ehdokkuus – lukijamäärä kasvoi tuon ansiosta ihan tuntuvasti, mikä on tietysti kivaa. Ja ihan parhautta on edelleen, jos ihmiset täältä itselleen kivoja asioita löytävät.

Speaking of a witch; kävin nyt katsomassa joulukuussa hypettelemäni Where the Wild Thing Are -leffan, joka oli niin nätti että huh. Hyvin pieni tarina piti minut tiukasti otteessaan ja jo kehumani Karen O:n musiikki toimi tässä kontekstissa vieläkin paremmin. Lopputuloksena onnistuin vollaamaan aika tasaisesti koko puolentoista tunnin keston ajan. Jos tykkäämistäni jutuista tykkäät, niin aika todennäköisesti tästäkin. Muistin virkistykseksi vielä jo aiemmin postailtu Worried Shoes, elokuvan eka tearjerker.



Koska 1000 Sparksissa on kyse oikeastaan yhtälailla indiepopista ja teeleivistä, innostuin taas leipomaan niitä. Tuotoksia mutustellessani mietin niitä neljää ihmistä, joiden kohdalla nuo kolme asiaa overlappaavat; sitä, joka kehotti teeleipien teon opettelemaan, sitä, jolle niitä tein, sitä, jolle välitin oppini ja sitä, jolle niistä äskettäin kerroin. Itsensä saa tunnistaa.

// Summer Camp MySpacessa
// Where the Wild Thing Are IMDB:ssä
// Melkein yhtä hyvä teeleipäresepti kuin omani