Näytetään tekstit, joissa on tunniste Girls. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Girls. Näytä kaikki tekstit

20. huhtikuuta 2010

Flow '10: ensimmäiset kiinnitykset

Tänään piti kirjoitella jostain muuusta, mutta aamumurojen väärään kurkkuun menemisen aihe tuntuu oleelliselta jaettavalta myös täällä.

Siispä: Flow Festival julkaisi tänään ensimmäisen osan kiinnityksistään. Lista ei ole pelkästään hyvä; se on niin hyvä, että se pesee lattiaa mennen tullen viime vuoden pääosin kädenlämpöisillä kiinnityksillä. Niin hyvä, että odotan seuraavaksi meneväni ala-asteen historiankokeeseen – ilman housuja.

Ennakkokonsertin esiintyjä tuli tietoon jo aiemmin; LCD Soundsystem kiinnostaa toistaiseksi itseäni eniten sen takia, että se kiinnostaa kaikkia muita. Vasta ilmestynyt albumi ei ole vielä kuuntelussani ollut. Ehkäpä tähänkin alkaa innostus pian nousta.



M.I.A.:n kohdalla olo on vähän kuin edellä mainitussa. Hassulta tuntuu se, että muistan elävästi kun viime vuonna metrolla Kalasatamaan mentäessä tunsin pakottavan halun saada kuulla Pull up the Peoplen ja pakko se olikin iPodista esiin kaivaa.



Samoin ennakkoon oli tiedossa Marina and the Diamonds, joka ei parin tykkäillyn biisin jälkeen ole enää hirveästi innostanut. Ulver tuntuu omituiselta kiinnitykseltä ja Major Lazer ei-niin-omalta-teekupilta. Airin suhteen tykkäilyä, vaikka Flow'n suhteen se jotenkin erikoiselta vedolta tuntuikin.



Mutta sitten tähän aamuun. Siihen hetkeen kun leuka loksahti auki, eikä ole ylös enää noussut.

The xx.



Jónsi. (Miksi listauksessa muuten roikutetaan tuota Sigur Rósia perässä? Onhan tämä ihan soolokeikka, eikä joku combo? Toki sekin kelpaisi.)



Four Tet.



The Radio Dept.



Beach House.



The Drums.



Surfer Blood.



Girls.



Husky Rescue.



Hannulelauri.



Villa Nah.



+ muutamia vieraita nimiä. Tällä kertaa poikkeuksellisesti suurin osa artisteista on paitsi mukavan tuoreita, myös jo itselleni tuttuja – ja siis hirmuisen kovia.

Flow '10 on niin 'Sparksia, ettei se tunnu missään määrin enää todelliselta. Kun Facebookissa minua varoiteltiin vielä jostain isosta ja omasta artististani, on olo tässä vaiheessa aika lailla puulla päähän lyöty.

Joku oli muuten eksynyt blogiini googlettelemalla hakusanayhdistelmää "French Horn Rebellion + Flow Festival"...

Diggailua ja arvostusta artistien valkkaajien suuntaan. Jos kaipaatte apua vielä parissa poiminnassa, olen käytettävissänne.

// Flow Festival

17. tammikuuta 2010

Sunnuntai: End of the World

Tyttöpostaus!

Mainion Girlsin oli tarkoitus julkaista helmikuussa Morning Light -singlensä b-puolena cover Skeeter Davisin End of the World -klassikosta. Youtubessa näkyi kuitenkin olevan mainintaa, että suunnitelmasta on jostain syystä luovuttu. Lievästi pilvisen oloinen video äänityksestä kuitenkin löytyy, eikä kuulostaa yhtään hullummalta – oikeastaan paremmalta kuin a-puoli.



Ohjaajan itsensä tubeen lisäämä video on parissa viikossa ehtinyt saamaan peräti 72 katselua. Hmm.

Lukuisten muiden covereiden joukosta Carpentersin ja Nancy Sinatran versionnit kolahtavat eniten.





Alkuperäinen on kuitenkin niin parhautta kuin olla voi. Kaipaamaani levytystä oli videoiden joukosta vaikea löytää, mutta Girl, Interrupted -leffan kuvasto kelvannee. Onhan siinä yli-ihana Winona, sydän. Ja siis Skeeter, ihh.



// Girls MySpacessa

30. joulukuuta 2009

2009: laulut (10-1)

10. the Drums - I Felt Stupid

Vuoden tulokkaan repertuaarissa ei ole yhtään erinomaista heikompaa raitaa – mutta I Felt Stupid nousee tuostakin joukosta ykköseksi. Leni Riefenstahl -henkisestä, tuoreesta musiikkivideosta diggailua myös.



9. the Sound of Arrows - Into the Clouds

Varsin ruotsalaisen vuoden ihanin ylläri on paluu lapsuuteen. Yhtye, jonka jokaista liikettä seuraan juuri nyt aika tiukasti. (+ ne haki myspacessa kiertuekiipparistia ja näin unta että meikä siihen valkattiin)



8. Bat for Lashes - Daniel

Vähän hyvä.



7. Matt & Kim - Daylight

Ja synariffi '09. Vuoden lempparivideo myös, ai ai tuota Kimiä. Kuluneen kahdentoista kuukauden ehkäpä eniten ihh biisi, aiheuttaa pientä hyppimistä.



6. the Raveonettes - Last Dance

Hurjan hienon ja tasaisen albumin ensimmäinen irroitus. Sopivan kasari, sopivan pehmo ja täydellisen ihana noin niinku muutenki.



5. Dan Black - Symphonies

Indie-anthem '09. Huima.



4. Röyksopp - Happy Up Here

Uuden albumin ensimmäinen single ei antanut kokonaisuudesta loppujen lopuksi kovin kattavaa kuvaa ja tuli kuunneltua alkukeväästä niin puhki kuin mp3:n vain kuunnella voi. Parliaments-kierrätyksineen kaikkineen ihan erinomaisen hyvä joka tapauksessa.



3. Girls - Lust for Life

Se kappale, jonka ajaksi on aina pakko jättää kaikki muu ja vain kuunnella.



2. Grizzly Bear - Two Weeks

Beach Boys -pastissointia ei voi paremmin tehdä. Ihastus ensi kuulemalta.



1. Phoenix - Lisztomania

Vuoden yhtye, vuoden levy ja vuoden laulu. Bridge aiheuttaa tajuttoman kuuntelumääränkin jälkeen huimat kylmät väreet. Mahtavimmista kasarileffoista leikattu musiikkivideo on täydellinen.

Kappale, joka on saanut minut päättyneen vuoden aikana hymyilemään useammin kuin mikään muu asia.



// Laulut 30-21
// Laulut 20-11
// Vuoden biisit Spotifyssa

8. lokakuuta 2009

Torstai: the Raveonettes

Joku käyttäjä kommentoi eilistä Girlsiä Last.fm:ssä San Franciscon the Raveonettesiksi – ja vähän ajan kuluttua seuraava sanoi että they sound nothing like the fucking Raveonettes. Jatketaan sillä joka tapauksessa.

Diggailin huimasti tanskalaista garagekaksikkoa jo juuri ja juuri täysi-ikäisenä, mutta albumikokonaisuuksien kuuntelu on ollut aina melko laiskaa. Viime päivinä olen katsellut vanhojen huonojen aikojen kunniaksi yhtä kaikkien aikojen ehdottomista lempparivideoistani, That Great Love Soundia. Jos jostain videosta tulee hyvälle mielelle niin tästä - eikä yhtään nolota myöntää että Sune Rose Wagner on aika sydän.



Edellisiin levyihin verrattuna juuri ilmestynyt In and Out of Control on kuitenkin jotain muuta. Säröä ja vimmaakin yhä löytyy, mutta yleisasenne on siirtynyt harppauksen verran vähän muualle. Vahva the Jesus and Mary Chain -pastissointi sopivasti purkansävyisiin ja koukuntäytteisiin kappaleisiin toimii uskomattoman hyvin. Ainoastaan tekstien teemat kummaksuttavat – tai jopa huvittavat. Oh, I Buried You Today, D.R.U.G.S. ja Suicide ovat vähän pateettisista lyriikoistaan huolimatta erinomaisen hyviä biisejä. Hämmentävin tapaus on kuitenkin Boys Who Rape (Should All Be Destroyed); aivan loistava biisi sekin.

Ennakkoon kuultu ja jaettu Last Dance on upea kappale ja ensimmäisen albumikuuntelun jälkeen tuntui jäävän ainoaksi kohokohdaksi, mutta sittemmin olen tykästynyt uuteen levyyn aivan hurjasti. Jos minkäänlaista intohimoa popmusiikkiin tuntee, on tälle kompaktille paketille parin kuuntelun verran velkaa.

Poimitaanpa Last Dance nyt vielä uudestaan vasta ilmestyneen videonsa vuoksi, vaikka kovin kummoinen filmi ei olekaan.



// the Raveonettes MySpacessa
// In and Out of Control -albumi Spotifyssa

7. lokakuuta 2009

Keskiviikko: Girls

Minä tykkään tytöistä.

Ne aloittavat sanomalla "I wish I had a boyfriend, I wish I had a loving man in my life" – ja minä haluan olla se mies. Eikä päätä käännä sekään että tytöt paljastuvat neljäksi mieheksi joista yksi osoittautuu vielä jostain kultista karanneeksi. Vapaan rakkauden aikaahan tässä eletään, ainakin biiseistä päätellen.

San Franciscolaisen Girlsin ensimmäinen pitkäsoitto Album on komea paketti psykedelian, retropopin ja -rockin sekä vielä surfinkin maustamaa garagea. Jo aiemmin esiin poimimani Lust for Life on käsittämättömän herkullinen aloitusraita eikä syyskuun lopulla julkaistu lp muutenkaan kylmäksi jätä. Hienosti toimii myös hissuttelusta aloitteleva ja eeppiseksi kasvava Hellhole Ratrace.



Garage. Tytöt. Ihhhhh!

// Girls MySpacessa
// Album Spotifyssa