Edit: hah, eihän tänään mikään maanantai ole! Taidan olla vähän päivissä sekaisin.
-
Kitsunén taannoinen, järjestyksessään yhdeksäs Maison-kokoelma osoittautui jonkinasteiseksi pettymykseksi. Mainiot raidat ovat tällä kertaa harvassa; musablogiviitekehyksessä ikivanhan Washed Out -raita Belongin lisäksi kaartia edustavat samoin viivästynyt Penguin Prisonin Animal Animal ja kevään supersuosikeimmaksi noussut Joan of Arc -remiksaus Gypsy and the Catin Time to Wanderista. Ehkäpä Kitsuné on lopullisesti edbangeroitunut, ainakin kokoelmapuolellaan.
Mutta. Yksi ihan upouusi lemppariraitakin Maisonilta löytyi – Feldbergin hurmaavin söpöilydialogi Dreamin' kun on ihan parhautta.
Ahihi, liekö mitään hymyilyttävämpää olemassakaan?
Islantilaisyhtye värkkäilee parhaillaan esikoispitkäsoittoaan, eikä nimikappaleirroitus Don't Be a Stranger ole hullumpi sekään.
Jos viime vuosina esimerkiksi the Postmarksin melodramaattinen 60-lukupastissointipop ja hentojen vokalistinaisten esiinmarssi ovat viehättäneet, kannattaa Feldbergiinkin tutustua. Dreamin' on se tuotannon kirkkain helmi ja jokaisen mansikkakakkusunnuntain suositeltavin äänivastine, mutta muunkin materiaalin parissa viettää ihan hymyilyttävän tovin jos toisenkin.
--
Day 30 - Your favorite song at this time last year
Grizzly Bear
Menin Grizzly Bearin Two Weeksistä sekaisin aika tarkkaan harkitun oloisella ajankohdalla. Kesäkuun kuudestoista linkkasin videon Facebookiin ja siinä vaiheessa olo oli kappaleesta niin hurmaantunut, kuin musiikista nyt vain ylipäänsä saattoi kesällä 2009 olla.
Eli aika.
Tunnun tekevän tahtomattanikin säännöllisesti päänsisäisiä pikavertailuja nykyhetken ja vuoden, parin takaiseen tilanteeseen. Vaikka päiväst2.een-elämäni tuntuu paikoin rasittavankin tasaiselta, on aika moni asia aikavälillä muuttunut. Ei välttämättä yksiselitteisesti parempaan tai huonompaan – mutta muuttunut.
Ehkäpä Two Weeks on minun kappaleeni siitä.
Sarja päättyi! Jos joku jäi kaipaamaan lisävastauksia, sopii heitellä jatkokysymyksiäkin – sen verran kivaa tätä oli täytellä. Koko kolmenkymmenen päivän lista löytyy Spotify-versiona täältä.
--
// Feldberg MySpacessa
// Kitsuné Maison Compilation 9 -kokoelma Spotifyssa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kitsuné. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kitsuné. Näytä kaikki tekstit
22. kesäkuuta 2010
5. toukokuuta 2010
Keskiviikko: the Blanche Hudson Weekend
Biisit, joihin tietää rakastuneensa ensimmäisen viiden sekunnin jälkeen, ovat parhaita. Törmäsin eilen yhteen.
Huikean ja täälläkin ylistämäni Whatever Happened to Baby Jane? -leffan toisen päähenkilön mukaan nimetty the Blanche Hudson Weekend on mukavan meluisan the Manhattan Love Suicides -yhtyeen raunioille perustettu, kahden hengen vetämä yhtye. Blanchen shoegazegarage niiaa ja kumartaa kauniisti the Velvet Undergroundin, the Jesus and Mary Chainin ja My Bloody Valentinen suuntaan – ja löytyy biiseistä aimo annos myös viime vuoden upeimpia the Raveonettesia ja the Pains of Being Pure at Heartia.
Brittiyhtye julkaisi the Letters to Daddy -ep:nsä Squirrel Recordsille jo viime vuoden lopussa, mutta löysin sen vasta tuoreeseen the Rats in the Cellar -ep:hen törmätessäni. Jälkimmäistä ei streamattavana löydy, mutta ensimmäinen on Spotifyssa. Kolmen kappaleen sarja hiipuu loppua kohden, mutta avausraita Crying Shame on niin käsittämättömän hyvä, että päivän postauksen status jossain hämärässä suomalaisessa musablogissa lienee ihan ansaittu. Kuunnelkaas tuo, ette kadu.
Jotta tälle päivälle saadaan jotain hyvää katsottavaakin, napataan loppuun vielä tuon the Manhattan Love Suicidesin biisi nimeltä Clusterfuck – joka on muistaakseni eksynyt jollekin soittelulistallenikin. Aika hyvää tämäkin, siis.
--
Day 12 - A song from a band you hate
Crystal Fighters - I Love London
Tässäpä taisi olla vaikein pala purtavaksi tähän mennessä. Vihailu, toisin kuin ihailu, ei kuulu varsinaisesti tunnerepertuaariini – ja ajatus siitä, että joku yhtye saisi raivon partaalle, tuntuu vähän oudolta.
Kun tavoitteena on vieläpä kirjoitella pääasiassa jutuista, joista pidän ja joita haluan jakaa, on tehtävänanto vähintäänkin haastava.
Espanjalainen Crystal Fighters voisi kriteerit kuitenkin täyttää. Muutamallakin Kitsuné-kokoelmalla piipahtanut porukka on aiheuttanut kuuntelukerroilla melkoista ärsytystä; ensimmäinen hitti Xtatic Truth kun on sanalla sanoen rasittava. Seurannut I Love London ei nyt ole varsinaisella mukavuusalueella sekään, mutta ei saa kuitenkaan repimään hiuksia yhtä tehokkaasti. Kyllä tuon nyt kuuntelee, mutta ei varsinaisesti mielellään. Espanja-akteista suosittelen silleen aika paljon enempi tuota Deloreania.
--
Taidanpa puhdistaa korvani vielä tuolla Crying Shamella. Ah.
// the Blanche Hudson Weekend MySpacessa
// the Letters to Daddy -ep Spotifyssa
Huikean ja täälläkin ylistämäni Whatever Happened to Baby Jane? -leffan toisen päähenkilön mukaan nimetty the Blanche Hudson Weekend on mukavan meluisan the Manhattan Love Suicides -yhtyeen raunioille perustettu, kahden hengen vetämä yhtye. Blanchen shoegazegarage niiaa ja kumartaa kauniisti the Velvet Undergroundin, the Jesus and Mary Chainin ja My Bloody Valentinen suuntaan – ja löytyy biiseistä aimo annos myös viime vuoden upeimpia the Raveonettesia ja the Pains of Being Pure at Heartia.
Brittiyhtye julkaisi the Letters to Daddy -ep:nsä Squirrel Recordsille jo viime vuoden lopussa, mutta löysin sen vasta tuoreeseen the Rats in the Cellar -ep:hen törmätessäni. Jälkimmäistä ei streamattavana löydy, mutta ensimmäinen on Spotifyssa. Kolmen kappaleen sarja hiipuu loppua kohden, mutta avausraita Crying Shame on niin käsittämättömän hyvä, että päivän postauksen status jossain hämärässä suomalaisessa musablogissa lienee ihan ansaittu. Kuunnelkaas tuo, ette kadu.
Jotta tälle päivälle saadaan jotain hyvää katsottavaakin, napataan loppuun vielä tuon the Manhattan Love Suicidesin biisi nimeltä Clusterfuck – joka on muistaakseni eksynyt jollekin soittelulistallenikin. Aika hyvää tämäkin, siis.
--
Day 12 - A song from a band you hate
Crystal Fighters - I Love London
Tässäpä taisi olla vaikein pala purtavaksi tähän mennessä. Vihailu, toisin kuin ihailu, ei kuulu varsinaisesti tunnerepertuaariini – ja ajatus siitä, että joku yhtye saisi raivon partaalle, tuntuu vähän oudolta.
Kun tavoitteena on vieläpä kirjoitella pääasiassa jutuista, joista pidän ja joita haluan jakaa, on tehtävänanto vähintäänkin haastava.
Espanjalainen Crystal Fighters voisi kriteerit kuitenkin täyttää. Muutamallakin Kitsuné-kokoelmalla piipahtanut porukka on aiheuttanut kuuntelukerroilla melkoista ärsytystä; ensimmäinen hitti Xtatic Truth kun on sanalla sanoen rasittava. Seurannut I Love London ei nyt ole varsinaisella mukavuusalueella sekään, mutta ei saa kuitenkaan repimään hiuksia yhtä tehokkaasti. Kyllä tuon nyt kuuntelee, mutta ei varsinaisesti mielellään. Espanja-akteista suosittelen silleen aika paljon enempi tuota Deloreania.
--
Taidanpa puhdistaa korvani vielä tuolla Crying Shamella. Ah.
// the Blanche Hudson Weekend MySpacessa
// the Letters to Daddy -ep Spotifyssa
24. helmikuuta 2010
Keskiviikko: Tourist History
Pohjoisirlantilaisesta Two Door Cinema Clubista tuli jo viime vuonna blogini lempilapsi – ainakin postauksien määrästä päätellen. Yhtyeen Kitsunélle levyttämä esikoisalbumi Tourist History ilmestyy kotimaassaan perjantaina ja muualla ensi maanantaina, mutta löytyy jo 3VOOR12:sta (viiden raidan mittainen versio myös Spotifysta).
Kymmenestä raidasta olin ehtinyt kuusi kuulemaan ja osin täälläkin jakamaan jo viime vuoden aikana, mutta kokonaisuus on toki aina kokonaisuus. Leffakerhopoikien tapauksessa kyseessä on yhtenäinen ja energinen paketti, joka ei luo varsinaisesti mitään uutta, mutta pitää hyvin otteessaan. Ensituttavuusbiisi Something Good Can Work on levyltäkin edelleen aika parhautta.
Pääsääntöisesti reipastempoisia indiepoprenkutuksia maustavat vähäeleiset elektroniset sävyt ja jo vähän retroileva tanssipunkfiilis. Avausraita Cigarettes in the Theatre voisi olla myös vaikkapa Vampire Weekendiä vauhdikkaimmillaan.
Tiukasta paketista ei aiemmin kuultujen raitojen lisäksi nouse esille muita mahtavuuksia, mutta heikkoja biisejä ei ole vastaavasti lainkaan. Tourist History on albumi, joka lupaa paljon ja joka on ehdottomasti osa tämän vuoden soundtrackia – hyvinkin mahdollisesti myös livekokemuksen merkeissä. Hyvä levy, joka viihdyttää juuri kestonsa verran ja joka on helppo kaivaa hyllystä esiin koska tahansa (vrt. Wolfgang Amadeus Phoenix, Oh, Inverted World ja Summertime!). Ja kun Radio Helsinki on viime päivinä vihdoinkin onnistunut löytämään nimenomaisen the Drumsin, tarjoaisi Two Door Cinema Club yhtä lailla useampia niin radio- kuin tanssilattiaystävällisiäkin kappaleita. Lasse, jos luet tätä niin otathan vinkistä vaarin?
Riisuttu ja jumittava, alunperin Something Good Can Workin b-puolena julkaistu Do You Want It All? on yhtyettä kaikkein jumalaisimmillaan. Sellainen kappale, joka onnistuu yksistäänkin nostamaan koko albumin vielä kummasti itselleni isommaksi.
Tykkääthän?
// Two Door Cinema Club MySpacessa
// Tourist History -albumi 3VOOR12:ssa
Kymmenestä raidasta olin ehtinyt kuusi kuulemaan ja osin täälläkin jakamaan jo viime vuoden aikana, mutta kokonaisuus on toki aina kokonaisuus. Leffakerhopoikien tapauksessa kyseessä on yhtenäinen ja energinen paketti, joka ei luo varsinaisesti mitään uutta, mutta pitää hyvin otteessaan. Ensituttavuusbiisi Something Good Can Work on levyltäkin edelleen aika parhautta.
Pääsääntöisesti reipastempoisia indiepoprenkutuksia maustavat vähäeleiset elektroniset sävyt ja jo vähän retroileva tanssipunkfiilis. Avausraita Cigarettes in the Theatre voisi olla myös vaikkapa Vampire Weekendiä vauhdikkaimmillaan.
Tiukasta paketista ei aiemmin kuultujen raitojen lisäksi nouse esille muita mahtavuuksia, mutta heikkoja biisejä ei ole vastaavasti lainkaan. Tourist History on albumi, joka lupaa paljon ja joka on ehdottomasti osa tämän vuoden soundtrackia – hyvinkin mahdollisesti myös livekokemuksen merkeissä. Hyvä levy, joka viihdyttää juuri kestonsa verran ja joka on helppo kaivaa hyllystä esiin koska tahansa (vrt. Wolfgang Amadeus Phoenix, Oh, Inverted World ja Summertime!). Ja kun Radio Helsinki on viime päivinä vihdoinkin onnistunut löytämään nimenomaisen the Drumsin, tarjoaisi Two Door Cinema Club yhtä lailla useampia niin radio- kuin tanssilattiaystävällisiäkin kappaleita. Lasse, jos luet tätä niin otathan vinkistä vaarin?
Riisuttu ja jumittava, alunperin Something Good Can Workin b-puolena julkaistu Do You Want It All? on yhtyettä kaikkein jumalaisimmillaan. Sellainen kappale, joka onnistuu yksistäänkin nostamaan koko albumin vielä kummasti itselleni isommaksi.
Tykkääthän?
// Two Door Cinema Club MySpacessa
// Tourist History -albumi 3VOOR12:ssa
5. marraskuuta 2009
Torstai: Kitsuné Maison 8
Uusi, järjestyksessään kahdeksas Kitsuné-kokoelma julkaistaan virallisesti vasta reippaan viikon kuluttua, mutta Spotifyhin se on jo ehtinyt. Hipsteriä jälleen puhtaimmillaan, koitetaanpas nyt vaikka raita kerrallaan.
French Horn Rebellion - Up All Night
Kokoelma starttaa heti yhdellä parhaista biiseistään. French Horn Rebellion kolisee tälläkin raidalla aika vahvasti tähän suuntaan.
The Drums - Let's Go Surfing
Drumseja olen ylistänyt täällä aiemminkin ja edelleen se on sitä parhautta, vähintäänkin tämän vuoden uusien juttujen kärkiviisikossa. Se Summertime! ep löytyy nyt myös Spotifysta, kannattaa ehdottomasti kuulostella.
Siriusmo - High Together
Aika erinomainen. Synia, rytmejä, pitchshiftattuja vokaalisampleja. Erittäin ok.
Le Corps Mince de Françoise - Something Golden
Corpsettarien uuden biisin ehdin jo tovi sitten tännekin poimimaan. Aika hyvä, mutta ei silti mikään Cool and Bored. Tai Ray-Ban Glasses. Tai oikeastaan edes Bitch of the Bitches. Mutta ei nyt huonokaan.
Midnight Juggernauts - This New Technology
Tämäkin on tullut jaettua jo aiemmin, muutamalla lisäkuuntelulla olen tykästynyt vielä entisestäänkin. Oikein lupaava, uutta levyä odottelen.
Heartsrevolution - Dance Till Dawn
Parin kuukauden takainen Flow-bändi, vähän mitäänsanomaton biisi. Ehtii mennä joka kerta pitkälti ohi vielä Juggernautsien jälkilämmöissä.
Logo - Junocide
Pirun junnaava, vähän liiankin yksinkertainen. Ohi tahtoo tämäkin mennä.
Two Door Cinema Club - I Can Talk (Moulinex Remix)
Olen fanitellut Two Door Cinema Clubia aika älyttömästi Kitsuné-sinkun Something Good Can Work / Do You Want It All? jälkeen, mutta uusi I Can Talk oli biisinä pieni pettymys. Moulinexin remiksaus on kumminkin aika diggailtava. Siistejä soundeja, korvakarkkia ja yllättäen yksi kokoelman lemppareista.
Slagsmålsklubben - Brutal Weapons
Ruotsin bitpophelmi tarjoaa totutun hilpeää hölmöilyä. Tätä edelleen joko inhoaa tai ihannoi, itse olen päätynyt jälkimmäiseen kastiin.
Beni - Maximus (Harvard Bass Remix)
Originaali-Maximus on kovis, Harvard Bassin remiksaus vähän tylsä ja soundeiltaankin nihkeä. Yksi kuuntelukertakin teki aika tiukkaa, toiseen ei enää kyennyt.
AMWE - Friction Between the Lovers
Kah, Japania. Pettymys tosin – kivan nyrjähtäneissä analogisynasoundeissa on sitä jotain, mutta biisi itsessään jää kovin laihaksi. Vokaalitkin on vähän niin ja näin.
Jolie Cherie - Star
Ajan soundia vähän turhankin by the book. Eikä siltikään toimi niin hyvin kuin vaikka Losing Control. Ranskasta saa tosin aina ylimääräisiä pinnoja, en mahda mitään.
Äh, toisen kuuntelun myötä jäin tästä kumminkin tykkäämään. Kyllä se sieltä.
Chew Lips - Salt Air (Alex Kapranos Remix)
Franz Ferdinand -Alexin remiksailu on ehkä yllättävänkin oiva. Vähän riisutumpi ja vähän tummasävyisempi, toimii.
Delphic - This Momentary
Manchester-aktin pitkäsoitto tulee ulos tammikuussa. Siihen asti mennään This Momentarylla ja Counterpointilla, molemmat ovat aika mainioita. Turhan iso aavistus geneerisyyttä on ehkä mukana, mutta iskee kumminkin.
Memory Tapes - Bicycle
Memory Tapesin syyskuinen Seek Magic pitäisi täälläkin ehtiä vielä kehaisemaan, sen verran kova chillwave / dreamwave -levy kyseessä on – ja bicycle siltä aika mainio biisipoiminta. Jos tykkäät, muista myös ehkä vieläkin siistimpi Memory Cassette -sisarprojekti.
Parallels - Find the Fire
Taustoissa on uuden aallon ihanuuksia, mutta vokaalit kuulostavat jotenkin öh... ysäridanceilta. Ei sinänsä huono, mutta ei ihan täysillä iskekään.
Nottee - Control
Nottee tuli harmikseni Monsters of Popissa missattua, eikä tämä nyt varsinaisesti asiaa autakaan. Aika vahva Lykke Li -fiilis tosiaan, tykkään tietty.
Crystal Fighters - I Love London
Crystal Fightersin Xtatic Truth oli oikeasti aika heikko Kitsuné-sinkuksi, eikä I Love London ole juuri kummoisempi. Ei, äh.
My Tiger My Timing - I Am the Sound
Hauska, siisti ja simppeli. Parhaimmistoon yltää tämäkin, hyvä lopetus.
Kokoelma jatkaa sillä samalla, pääosin laadukkaalla linjalla kuin aiemmatkin. Uusia suursuosikkeja ei tällä kertaa löytynyt ehkä ihan niin hyvin – ehkä siksi, että parhaista biiseistä useimmat olivat jo ennestään tuttuja. Pari näistä voisi kumminkin taas huomisillan Indiaaniklubilla soitella.
// kitsune.fr
// Kistuné Maison Compilation 8
French Horn Rebellion - Up All Night
Kokoelma starttaa heti yhdellä parhaista biiseistään. French Horn Rebellion kolisee tälläkin raidalla aika vahvasti tähän suuntaan.
The Drums - Let's Go Surfing
Drumseja olen ylistänyt täällä aiemminkin ja edelleen se on sitä parhautta, vähintäänkin tämän vuoden uusien juttujen kärkiviisikossa. Se Summertime! ep löytyy nyt myös Spotifysta, kannattaa ehdottomasti kuulostella.
Siriusmo - High Together
Aika erinomainen. Synia, rytmejä, pitchshiftattuja vokaalisampleja. Erittäin ok.
Le Corps Mince de Françoise - Something Golden
Corpsettarien uuden biisin ehdin jo tovi sitten tännekin poimimaan. Aika hyvä, mutta ei silti mikään Cool and Bored. Tai Ray-Ban Glasses. Tai oikeastaan edes Bitch of the Bitches. Mutta ei nyt huonokaan.
Midnight Juggernauts - This New Technology
Tämäkin on tullut jaettua jo aiemmin, muutamalla lisäkuuntelulla olen tykästynyt vielä entisestäänkin. Oikein lupaava, uutta levyä odottelen.
Heartsrevolution - Dance Till Dawn
Parin kuukauden takainen Flow-bändi, vähän mitäänsanomaton biisi. Ehtii mennä joka kerta pitkälti ohi vielä Juggernautsien jälkilämmöissä.
Logo - Junocide
Pirun junnaava, vähän liiankin yksinkertainen. Ohi tahtoo tämäkin mennä.
Two Door Cinema Club - I Can Talk (Moulinex Remix)
Olen fanitellut Two Door Cinema Clubia aika älyttömästi Kitsuné-sinkun Something Good Can Work / Do You Want It All? jälkeen, mutta uusi I Can Talk oli biisinä pieni pettymys. Moulinexin remiksaus on kumminkin aika diggailtava. Siistejä soundeja, korvakarkkia ja yllättäen yksi kokoelman lemppareista.
Slagsmålsklubben - Brutal Weapons
Ruotsin bitpophelmi tarjoaa totutun hilpeää hölmöilyä. Tätä edelleen joko inhoaa tai ihannoi, itse olen päätynyt jälkimmäiseen kastiin.
Beni - Maximus (Harvard Bass Remix)
Originaali-Maximus on kovis, Harvard Bassin remiksaus vähän tylsä ja soundeiltaankin nihkeä. Yksi kuuntelukertakin teki aika tiukkaa, toiseen ei enää kyennyt.
AMWE - Friction Between the Lovers
Kah, Japania. Pettymys tosin – kivan nyrjähtäneissä analogisynasoundeissa on sitä jotain, mutta biisi itsessään jää kovin laihaksi. Vokaalitkin on vähän niin ja näin.
Jolie Cherie - Star
Ajan soundia vähän turhankin by the book. Eikä siltikään toimi niin hyvin kuin vaikka Losing Control. Ranskasta saa tosin aina ylimääräisiä pinnoja, en mahda mitään.
Äh, toisen kuuntelun myötä jäin tästä kumminkin tykkäämään. Kyllä se sieltä.
Chew Lips - Salt Air (Alex Kapranos Remix)
Franz Ferdinand -Alexin remiksailu on ehkä yllättävänkin oiva. Vähän riisutumpi ja vähän tummasävyisempi, toimii.
Delphic - This Momentary
Manchester-aktin pitkäsoitto tulee ulos tammikuussa. Siihen asti mennään This Momentarylla ja Counterpointilla, molemmat ovat aika mainioita. Turhan iso aavistus geneerisyyttä on ehkä mukana, mutta iskee kumminkin.
Memory Tapes - Bicycle
Memory Tapesin syyskuinen Seek Magic pitäisi täälläkin ehtiä vielä kehaisemaan, sen verran kova chillwave / dreamwave -levy kyseessä on – ja bicycle siltä aika mainio biisipoiminta. Jos tykkäät, muista myös ehkä vieläkin siistimpi Memory Cassette -sisarprojekti.
Parallels - Find the Fire
Taustoissa on uuden aallon ihanuuksia, mutta vokaalit kuulostavat jotenkin öh... ysäridanceilta. Ei sinänsä huono, mutta ei ihan täysillä iskekään.
Nottee - Control
Nottee tuli harmikseni Monsters of Popissa missattua, eikä tämä nyt varsinaisesti asiaa autakaan. Aika vahva Lykke Li -fiilis tosiaan, tykkään tietty.
Crystal Fighters - I Love London
Crystal Fightersin Xtatic Truth oli oikeasti aika heikko Kitsuné-sinkuksi, eikä I Love London ole juuri kummoisempi. Ei, äh.
My Tiger My Timing - I Am the Sound
Hauska, siisti ja simppeli. Parhaimmistoon yltää tämäkin, hyvä lopetus.
Kokoelma jatkaa sillä samalla, pääosin laadukkaalla linjalla kuin aiemmatkin. Uusia suursuosikkeja ei tällä kertaa löytynyt ehkä ihan niin hyvin – ehkä siksi, että parhaista biiseistä useimmat olivat jo ennestään tuttuja. Pari näistä voisi kumminkin taas huomisillan Indiaaniklubilla soitella.
// kitsune.fr
// Kistuné Maison Compilation 8
8. syyskuuta 2009
Tiistai: Two Door Cinema Club
Jei, taas uusi mainio löytö - joskin näkyykin olleen julkaistu jo keväällä - ja jälleen erinomainen julkaisu Kitsunélta. Pohjois-Irlantilainen Two Door Cinema Club seikkailee tämäkin jossain elektronissävytteisen indien (tai alteronican) viidakossa. Sinkun avausraita Something Good Can Work on jo varsin mainiota Phoenixesquea, mutta jälkimmäinen Do You Want It All on aivan käsittämättömän tarttuva, raikas ja toimiva paketti. Ehkäpä se innostavin biisi ihan just nyt. Fanitan hurjimmin!
Airin uutta tulemista hehkutin jo aiemmin ja nyt lokakuussa ilmetyvältä uudelta Love 2 -albumilta irroitettu Sing Sang Sung on tullut julki. SSS kuulostaa ehkä enemmän Airin Darkel- / Jean-Benoît Dunckel -puoliskolta ja tuntuu saaneen paikoin aika ristiriitaista vastaanottoa. Itse pidän raidasta kovasti ja odotukset tulevaa albumia kohtaan kasvavat taas hurjasti. Toivottavasti jostain löytäisin vielä vähän rahaa joulukuiseen Kaapelitehtaan-keikkaankin - se olisi aika jei myöskin.
// Two Door Cinema Club MySpacessa
Airin uutta tulemista hehkutin jo aiemmin ja nyt lokakuussa ilmetyvältä uudelta Love 2 -albumilta irroitettu Sing Sang Sung on tullut julki. SSS kuulostaa ehkä enemmän Airin Darkel- / Jean-Benoît Dunckel -puoliskolta ja tuntuu saaneen paikoin aika ristiriitaista vastaanottoa. Itse pidän raidasta kovasti ja odotukset tulevaa albumia kohtaan kasvavat taas hurjasti. Toivottavasti jostain löytäisin vielä vähän rahaa joulukuiseen Kaapelitehtaan-keikkaankin - se olisi aika jei myöskin.
// Two Door Cinema Club MySpacessa
22. heinäkuuta 2009
Keskiviikko: 80kidz
Kappas, hyvää musiikkia Japanista!
Ilkikurisuus sikseen, mutta en ole aiemmin löytänyt juurikaan itseäni kiinnostavaa musiikkia tuolta lempparimaastani. Ainoat aiemmat positiiviset kokemukset lienevät DJ Krushista ja Electric Eel Shockista - J-pop itsessään kun ei ole koskaan pahemmin säväyttänyt.
Mutmut: 80kidzin bongailin taannoin ekaan Indiaaniklubiin soiteltavaksi ja muutaman viikon olen hyppinyt kotosalla Frankie- ja Miss Mars -biisien tahtiin. Kovin Ed Reciä ja kovin Kitsunéa (jonka kokoelmalta jälkimmäinen biisi löytyykin) - ja ainakin Miss Marsin jälkeen on aina pakko soitella aina tovi sitten hehkuttamani Lo-Fi-Fnk:in Want U. Timanttisuutta! Yllätyksekseni huomasin tänään yhtyeen olevan japanilaista perää; vaikkei se hipsterielektrosoundissa juuri kuulukaan, on tuo ainakin kiva kuriositeetti eteenpäin pädettäväksi.
Oheisen Miss Marsin lisäksi esimerkiksi Frankie on kaikessa ärsyttävyydessäänkin takuuvarma koukuttaja ja skideillä on levyllinen samantasoista mainstreamin ja Justice-pastissoinnin välillä tasapainoilevaa elektrohousea valmiina ja ulkona. Huhtikuussa Japanissa julkaistu debyyttilätty This Is My Shit soi allekirjoittaneen iTunesissa hetki sitten ensimmäisen kerran läpi ja viivähtänee kesän aikana omilla listoilla muutenkin aika tiuhaan. Pop, hyvä.
// 80kidz MySpacessa
Ilkikurisuus sikseen, mutta en ole aiemmin löytänyt juurikaan itseäni kiinnostavaa musiikkia tuolta lempparimaastani. Ainoat aiemmat positiiviset kokemukset lienevät DJ Krushista ja Electric Eel Shockista - J-pop itsessään kun ei ole koskaan pahemmin säväyttänyt.
Mutmut: 80kidzin bongailin taannoin ekaan Indiaaniklubiin soiteltavaksi ja muutaman viikon olen hyppinyt kotosalla Frankie- ja Miss Mars -biisien tahtiin. Kovin Ed Reciä ja kovin Kitsunéa (jonka kokoelmalta jälkimmäinen biisi löytyykin) - ja ainakin Miss Marsin jälkeen on aina pakko soitella aina tovi sitten hehkuttamani Lo-Fi-Fnk:in Want U. Timanttisuutta! Yllätyksekseni huomasin tänään yhtyeen olevan japanilaista perää; vaikkei se hipsterielektrosoundissa juuri kuulukaan, on tuo ainakin kiva kuriositeetti eteenpäin pädettäväksi.
Oheisen Miss Marsin lisäksi esimerkiksi Frankie on kaikessa ärsyttävyydessäänkin takuuvarma koukuttaja ja skideillä on levyllinen samantasoista mainstreamin ja Justice-pastissoinnin välillä tasapainoilevaa elektrohousea valmiina ja ulkona. Huhtikuussa Japanissa julkaistu debyyttilätty This Is My Shit soi allekirjoittaneen iTunesissa hetki sitten ensimmäisen kerran läpi ja viivähtänee kesän aikana omilla listoilla muutenkin aika tiuhaan. Pop, hyvä.
// 80kidz MySpacessa
19. heinäkuuta 2009
Sunnuntai: Lo-Fi-Fnk
Elämä tuntuu paikoin aika paskalta, mutta parhaalla biisillä saa kelkkaa käännettyä edes vähäsen. Tällä hetkellä se on Lo-Fi-Fnk:in Want U Kitsunén viimevuotiselta kokoelmalta. Ruotsalaiskaksikolta löytyy useampi muukin erinomainen biisi.
Aika täydellinen.
// Lo-Fi-Fnk MySpacessa
Aika täydellinen.
// Lo-Fi-Fnk MySpacessa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)