Editors, Editors, Editors

Tässä valossa ja tänä iltana Tavastiasta on tullut kaunein paikka. Valehtelematta tuollainen fiilis eilen oli, kun Editors aloitti odotetun klubikeikkansa In this Light and on This Evening -albumin hiipivällä nimikkobiisillään.



Ruotsalainen lämppäri Sad Day for Puppets oli roolissaan ihan ok, vaikkei nyt pidempikestoisia muistikuvia jättänytkään. Oletettavasti kansallisuudesta ja naiskeulakuvallisuudesta johtuen mieleen tuli useaan otteeseen the Cardigans, tosin montaa astetta tylsempänä perusrokkina. Ja laulaja piti mikkiä ihan hassusti.

Henkilökohtaiset lähtökohdat Editorsille olivat mielenkiintoiset. Viimekesäinen keikka Provinssirockissa oli valtava pettymys, kun alkuiltaan sijoitettu yhtye näytti vetävän lavalla vain treenit. Sekalaisia arvioita kerännyt uusi albumi on puolestaan päätynyt itselläni aktiiviseenkin soittoon – kovia biisejä kun löytyy useampia.

Tavastialla yhtye olikin Provinssiin verrattuna tyystin erilainen; aktiivinen ja intensiivinen. Vaikkei täyteen ahdetun paikan yleisö nyt ihan täysin villiintynytkään kuin vasta toiseksiviimeisen Papillonin ääressä, imivät kappaleet tehokkaasti mukaansa. Esimerkiksi kakkosraita, mainion the Back Room -debyytin avaava Lights.





Ja heti perään An End Has a Start -kakkosalbumin nimikkobiisi. Kyllä kelpasi.



Keulakuva Tom Smithin karismaa ei voinut kuin ihailla. Paitsi että tyyppi on jo jonkinasteinen tyyli-idolinikin, oli lavapreesensin aktiivisuus edelliskertaan verrattuna huiman ilahduttavaa.

Kappalelistan pääpaino oli tuoreessa albumissa ja raita toisensa jälkeen toimikin erittäin hienosti. Vahvasti elektroninen Eat Raw Meat = Blood Drool iski yllättävänkin hyvin ja levyn lempiosani Bricks and Mortar suorastaan hypnotisoi.





Tasapainoinen keikka piti otteessaan, eikä vaipunut -paksuiseksi. Korvatulppailin ekaa kertaa ikinä, mikä oli oletettavasti aika hyvä päätös, Tavastia kun ei muutenkaan ole yleensä se vaimein lokaatio. Paskin sen sijaan oletettavasti; takkijonon toimimattomuutta kun ei poistuessa voinut taas ymmärtää. Markkinataloudellisestakin näkökulmasta paikka, joka laittaa valot päälle puoli kahdeltatoista kun sali olisi täynnä maksavia asiakkaita, tuntuu vähintäänkin hölmöltä.

Onneksi päähän jäi soimaan illan viimeinen biisi. Omaan ekaan dj-settiinikin muinoin päätynyt Fingers in the Factories oli mainio yllätys ja toimi hurjan hyvin. Kun All Sparksia ei tullut, oli tämä komea lopetus komealta yhtyeeltä.



Vakuuttava keikka vei mehut melko tehokkaasti. Yöbussissa kuuntelin Teen Dreamia ja itkin elämän vaikeutta.

Olen rakastunut mieheen

Ou. Ou ou ou.

Kolmen päivän keikkaputki aukesi eilen Klubilla Olavi Uusivirran avustuksella. Ou on tullut viime aikoina itselleni tutuksi tuoreen Preeria-albumin kautta ja levy on kolahtanut. Kovaa.



Kun lähdin eilen katsomaan tyyppiä yhtyeineen ihan ensimmäistä kertaa, en kuitenkaan tiennyt mitä odottaa. Biisien tiukkuus oli tiedossa, mutta huikea lavakarisma tuli ainakin jonkinasteisena yllätyksenä. Lavalla oli selkeästi kivaa, mikä välittyi melkoisen tehokkaasti kaikkiin meihin 19-vuotiaisiin tyttöihin.

Eikä se väärin ole.



Myöhäisherännäisenä fanina uusi materiaali iski kaikkein hurjimmin. Muutamassa vanhemmassa raidassa biisit tuntuivat sekä muodoltaan että sisällöltään vähän itsetarkoituksellisilta kikkailuilta, mutta otsikossa viittaillun Nukketalo palaa -singlen rinnalla esimerkiksi hitaampi Jenni on suorastaan huumaava. Meniks tää nyt vituiks, Jenni? Ah.



Settilistan kohokohta oli kuitenkin vähän valitettavan aikaisessa vaiheessa ilmoille kajahtanut Erika. Uusivirran uusi aalto -vaikutteisuuden (sic) kulminoituma on soinut Kuninkaankadun kaiuttimissa useammin kuin tiuhaan, mutta livenä kappale nousi vielä toiseen potenssiin. Vaikken ollutkaan se loppuvaiheessa reisiin takertuva bändäri, uskallan sanoa että Erika on paras biisi mitä Suomessa on vähään aikaan tehty. Sanat, sovitus ja live-energia – oi oi oi. Ou ou ou.



Keikkaputki jatkuu tänään Tavastialla Editorsin ja huomenna Klubilla Moto Boyn parissa. Intoa on, vaikka ounou onkin nykyään vain jeejee. Kovan työn saavat molemmat kuitenkin tehdä, jos meinaavat samalle tasolle eilisen kanssa yltää.





PS. Viimeksi avauduin Olavi Uusivirran kohdalla sosiaalisen median hyödyntämättömyydestä. Ovat ajatukset löytäneet päättävät tahot tai eivät, on oletettava markkinointikoneisto ottanut ohjat vihdoin käsiinsä. Facebookiin ilmestyneen fanisivun lisäksi Twitter on aktivoitunut kummasti. MySpace paria biisilisäilyä lukuunottamatta ei, mutta tyydytään nyt tähän.

// Olavi Uusivirta
// Preeria-albumi edelleen Spotifyssa

Tiistai: Editors

Diggailen post-punk revivalia samoin kuin sitä aitoa ja alkuperäistäkin: vähän pintapuolisesti ja turhankin kapealla sektorilla, mutta silti aina paikoin melkoisella antaumuksella. Se tämän hetken suurin ja kaunein uusioyhtye on aika ylivoimaisesti Editors.

Brittiläisten vasta ilmestynyt kolmas studiolätty In This Light And On This Evening noudattelee samoja sävyjä kuin aiempikin tuotanto, mutta nojaa aavistuksen selkeämmin elektronisiin elementteihin. Ja kuulostaa edelleen aika hyvältä.



Jo aiemmin jakamani Papillon on niin definitiivinen Editors-raita kuin olla vain voi. Muina erinomaisuuksina esiin pomppaavat Bricks And Mortar ja nimihirviö Eat Raw Meat = Blood Drool. Molemmat tuntuvat koukkuineen vielä jotenkin ärsyttävän tutuilta.



Menneen kesän Provinssirockissa Editors oli niitä ennakkoon eniten odottelemiani esiintyjiä, vaikka vietinkin alkupuoliskon katselemalla pääasiassa festariseurani makkaraperunoiden syömistä. Keikka itsessään jäi valitettavasti vähän etäiseksi ja rutiininomaiseksi; intensiivisyys puuttui osin sekä yhtyeestä että yleisöstä. Muiden esiintymisten rinnalla Editors itsessään oli Provinssin makkaraperunat – vieläpä kasvissyöjälle.

Tampereen syyspiristys, Lost in Music starttaa ylihuomenna. Kolme päivää mainioimpia keikkoja on aika jei, vaikka useampi odotetuista on tullut jo aiemminkin koettua. Vaan nämäpä nyt kiinnostavat erityisimmin – Cats on Firen uudelleenkohtaus varsinkin:

Torstai / YO - Cats on Fire, Astrid Swan & the Drunk Lovers, Regina
Perjantai / Klubi & Pakkahuone - mm. Manna, Joensuu 1685, Zebra and Snake, Them Bird Things
Lauantai / Telakka - Delay Trees, Cosmobile, Plainride - ja vielä ehkäpä Artturissa Daisy

Kliffaa, hei.

// Editors MySpacessa
// In This Light And On This Evening -albumi Spotifyssa
// Lost in Music -kaupunkifestari

Lokakuuhypetys

Kehoitan varautumaan ennenaikaiseen hehkutukseen - kuten toki aina näitä tekstejä lukiessa - mutta lokakuu 2009 saattaa olla popmusiikkihistorian täydellisin.

Air - Sing Sang Sung (Love 2 -albumi ilmestyy 7.10.):


Editors - Papillon (In This Light And In This Evening -albumi ilmestyy 12.10.):


the Raveonettes - Last Dance (Huikea biisi! In And Out of Control -albumi ilmestyy 6.10.):


the Flaming Lips - Silver Trembling Hands (Embryonic-albumi ilmestyy 13.10.):


Kings of Convenience - Boat Behind (Jo Spotifysta löytyvä Declaration of Dependence -albumi ilmestyy 7.10.):


Ash - True Love 1980 (Yhtye julkaisee singlejä A-Z -nimikkeen alla kahden viikon välein. 12. lokakuuta ilmestyvä True Love 1980 on ensimmäinen - eli A.):


Neon Indian - Deadbeat Summer (Psychic Chasms -albumi ilmestyy 13.10.):


Magenta Skycode - Escaping Outdoors (We're Going to Climb / Escaping Outdoors - 7" ilmestyy 7.10.)

+ kaikki se mitä en vielä tiedä olemassa olevankaan, mutta joka tulee taas muuttamaan musiikillisen maailmani.

Mie luulen että tästä tulee aika kiva kuukausi. Tai uskon. Tai toivon. Mut silleen kumminki, tiäks.