Maanantaijuttui

Viikonloppu meni. Samoin kohta jo maanantaikin.

Perjantaina kävin Annan kanssa katsomassa jumalan nimeltä Edgar Wright ohjaaman Scott Pilgrim vs. the Worldin, joka oli oikeasti ihan mielettömän hyvä. Silmäkarkin määrä oli jotain ihan huimaa, näyttelijät toimivat (Michael Cera tietty aina, mutta Kieran Culkin oli ihan mahtava ja Mary Elizabeth Winsteadiin oli aika vaivatonta ihastua (etenkin kun se näkyy olevan meikää kuukauden verran vanhempi, eli osuu hyvin patterniin)), käsikirjoitus rokkasi ja soundtrack oli odotetusti rautaa. Ja exien heittely toki myös.

Ihan viiden tähden leffa kyllä. Ja hyvän mielen!



Lauantain merkityksestä olisin voinut kirjoittaa enemmänkin, mutta onnekseni onnistuin päivämäärän unohtamaan päivän mittaan useampaankin otteeseen. Siitäkin huolimatta, että edellisillan toisen käden tiedotus toi taas lievähkön paniikkikohtausfiiliksen.

Sen sijaan kävin päivällä musiikkiprojektin valokuvaussessioissa ja illalla soittelemassa kahdeksan tuntia levyjä putkeen yhden kaverin valmistujaisbileissä. Oli aika kivaa ja musiikkivalinnat toimivat – joskin loppuillan Mikä boogie -toiveen toteutus vaati aika lailla ylpeyden nielemistä. Sydäntä ehdin toki purkamaan reippaanlaisesti myös, kuten edellisenäkin iltana. Ja vähän taas seuraavana päivänä – ja iltanakin. En taida muuta nykyään enää tehdäkään.

Päässä soi pitkästä aikaa the Pains of Being Pure at Heart.



Siinä lauletaan mustien aukkojen lapsista.

Äläkä ihmettele, jos tuntuu taas siltä, että puhun kirjoitusten ja kappaleiden kautta sinulle. Niinhän minä olen yrittänyt tehdä alusta asti.

PS. Suurkiitos Maijan kommentista – sunnuntaiaamu starttasi kuin starttasikin Belle and Sebastianin keikan streamilla. Hieno oli ja aika monta viimekesäistä muistoa tulvahti mieleen! Mutta oi, mikseivät ne soittaneet Ruississa the State I Am Iniä...

Perjantaivideoiden paluu!

Edellisestä perjantai-illan videokattauksesta on ehtinyt vierähtää jo pidempi tovi. Tie – tai junarata – vie tänään taas Jyväskylään, joten randompostailuun napattakoon vain muutamia mainioita biisejä. Tanssiin!

OK Go:n This Too Shall Pass maistuu erityisesti Passion Pitin remiksailuna.



Originaali on myös hyvä, tuoreehko video ehkä siisteimpiä ikinä.



Metricin Black Sheep ei mahtunut viimekesäiselle Fantasies-debyytille, mutta löytyy Edgar Wrightin tulevan Scott Pilgrim vs. the World -leffan soundtrackilta. Hollywoodin Jyri-vastine Michael Ceralla varustettua leffaa tullee toki ihailtua muutenkin.



O.Childrenin uusi Ruins-raita pyyhkii kaiken maailman whitelieseilla lattiaa siinä missä perjantaivideoiden klassikko, Dead Disco Dancerkin.



Ensimmäinen palkallinen kuukausi pitkään aikaan tulee hienoon saumaan, kun Cut Copyynkin pitäisi liput saada. Cuttersit toimivat myös Moulinexin remiksailemana, tietty.



Let's tanssitaan! Hyvää viikonloppua!