7. toukokuuta 2010

Olen rakastunut mieheen

Ou. Ou ou ou.

Kolmen päivän keikkaputki aukesi eilen Klubilla Olavi Uusivirran avustuksella. Ou on tullut viime aikoina itselleni tutuksi tuoreen Preeria-albumin kautta ja levy on kolahtanut. Kovaa.



Kun lähdin eilen katsomaan tyyppiä yhtyeineen ihan ensimmäistä kertaa, en kuitenkaan tiennyt mitä odottaa. Biisien tiukkuus oli tiedossa, mutta huikea lavakarisma tuli ainakin jonkinasteisena yllätyksenä. Lavalla oli selkeästi kivaa, mikä välittyi melkoisen tehokkaasti kaikkiin meihin 19-vuotiaisiin tyttöihin.

Eikä se väärin ole.



Myöhäisherännäisenä fanina uusi materiaali iski kaikkein hurjimmin. Muutamassa vanhemmassa raidassa biisit tuntuivat sekä muodoltaan että sisällöltään vähän itsetarkoituksellisilta kikkailuilta, mutta otsikossa viittaillun Nukketalo palaa -singlen rinnalla esimerkiksi hitaampi Jenni on suorastaan huumaava. Meniks tää nyt vituiks, Jenni? Ah.



Settilistan kohokohta oli kuitenkin vähän valitettavan aikaisessa vaiheessa ilmoille kajahtanut Erika. Uusivirran uusi aalto -vaikutteisuuden (sic) kulminoituma on soinut Kuninkaankadun kaiuttimissa useammin kuin tiuhaan, mutta livenä kappale nousi vielä toiseen potenssiin. Vaikken ollutkaan se loppuvaiheessa reisiin takertuva bändäri, uskallan sanoa että Erika on paras biisi mitä Suomessa on vähään aikaan tehty. Sanat, sovitus ja live-energia – oi oi oi. Ou ou ou.



Keikkaputki jatkuu tänään Tavastialla Editorsin ja huomenna Klubilla Moto Boyn parissa. Intoa on, vaikka ounou onkin nykyään vain jeejee. Kovan työn saavat molemmat kuitenkin tehdä, jos meinaavat samalle tasolle eilisen kanssa yltää.





PS. Viimeksi avauduin Olavi Uusivirran kohdalla sosiaalisen median hyödyntämättömyydestä. Ovat ajatukset löytäneet päättävät tahot tai eivät, on oletettava markkinointikoneisto ottanut ohjat vihdoin käsiinsä. Facebookiin ilmestyneen fanisivun lisäksi Twitter on aktivoitunut kummasti. MySpace paria biisilisäilyä lukuunottamatta ei, mutta tyydytään nyt tähän.

// Olavi Uusivirta
// Preeria-albumi edelleen Spotifyssa

9 kommenttia:

  1. ei se meihin ihan kaikkiin 19-vuotiaisiin iskenyt. jos olisin kuustoista, niin olisin varmaan ollut paljon hurmaantuneempi. nyt biisit toimi, mut olavi ite oli vähän limaisen oloinen

    (tää kommentti ei kylläkään vaikuta yhtään uskottavalta kun ottaa huomioon miten hurmiossa olin siellä lavalla puhaltelemassa melodika.... no mutta. oli se silti vähän ällö mies. ja silti niin ihana)

    VastaaPoista
  2. Se mikään limainen ole! No mutta, taidan olla ehkä vaan hitusen kateellinen.

    VastaaPoista
  3. Jennissä on jotenkin niin huumaavaa se, miten se on kuin uudelleen syntynyt Lou Reedin tuotanto parhaimmillaan - eikä huomattavat yhtymäkohdat esim. Sunday Morningiin häiritse yhtään. Olavia ei ole suota tituleerattu Suomen 2000-luvun kovimmaksi lauluntekijäksi. Ja aika ihkukin se on <3

    VastaaPoista
  4. Joku muu oli toista mieltä: http://www.rumba.fi/olavi-uusivirta-%E2%80%9Dmunkit-ja-nunnat-nayttaytyy-mulle-kadehdittavina-ei-niita-vituta-6396/#comment-1886

    VastaaPoista
  5. Höh, en edes tajua miten en ollut aiemmin osannut yhdistää Jenniä Sunday Morningiin. Sieltähän sitä tosiaan löytyy.

    Moto Boy ON kiva! Tänään ehkäpä vielä kahteen otteeseen, ilmaiskeikka Klubilla siis neljän aikaan.

    Rumbasta löytyneeseen kommenttiin en kyllä osaa yhtyä. Tuota tiettyä kukkoilua oli ehkä ensimmäisessä biisissä, mutta sen jälkeen fiilis oli melkoisen välitön, eivätkä välispiikit poikenneet mielestäni muiden vastaavista. Yleisön demografian arvostelua nyt en vastaavasti ihan ymmärrä, ei se mielestäni yhtyeen esiintymiseen vaikuttanut. Mutta on mielenkiintoista nähdä, miten Olavin yleisö tästä tämänkin levyn jälkeen muuttuu – kyseessä kun ei ole tosiaan vain pelkkää kauniin pojan rokkia.

    VastaaPoista
  6. Jaahas, aika provosoiva otsikko.

    Mutta myönnän näin vanhempana valtiomiehenä että kyllähän tässä miehessä on aineksia uudeksi Kauko Röyhkäksi.

    Vaikken ole enää ihan 19-vuotias.

    VastaaPoista
  7. Heh, otsikko oli siis quote tuosta mainiosta Nukketalo palaa -biisistä. Mutta Kauko Röyhkä -vertailu on kyllä vähintäänkin perusteltua, kuten mieheen rakastuminenkin – ainakin Olavin tapauksessa.

    Oi, olisinpa minäkin 19-vuotias.

    VastaaPoista