Editors, Editors, Editors

Tässä valossa ja tänä iltana Tavastiasta on tullut kaunein paikka. Valehtelematta tuollainen fiilis eilen oli, kun Editors aloitti odotetun klubikeikkansa In this Light and on This Evening -albumin hiipivällä nimikkobiisillään.



Ruotsalainen lämppäri Sad Day for Puppets oli roolissaan ihan ok, vaikkei nyt pidempikestoisia muistikuvia jättänytkään. Oletettavasti kansallisuudesta ja naiskeulakuvallisuudesta johtuen mieleen tuli useaan otteeseen the Cardigans, tosin montaa astetta tylsempänä perusrokkina. Ja laulaja piti mikkiä ihan hassusti.

Henkilökohtaiset lähtökohdat Editorsille olivat mielenkiintoiset. Viimekesäinen keikka Provinssirockissa oli valtava pettymys, kun alkuiltaan sijoitettu yhtye näytti vetävän lavalla vain treenit. Sekalaisia arvioita kerännyt uusi albumi on puolestaan päätynyt itselläni aktiiviseenkin soittoon – kovia biisejä kun löytyy useampia.

Tavastialla yhtye olikin Provinssiin verrattuna tyystin erilainen; aktiivinen ja intensiivinen. Vaikkei täyteen ahdetun paikan yleisö nyt ihan täysin villiintynytkään kuin vasta toiseksiviimeisen Papillonin ääressä, imivät kappaleet tehokkaasti mukaansa. Esimerkiksi kakkosraita, mainion the Back Room -debyytin avaava Lights.





Ja heti perään An End Has a Start -kakkosalbumin nimikkobiisi. Kyllä kelpasi.



Keulakuva Tom Smithin karismaa ei voinut kuin ihailla. Paitsi että tyyppi on jo jonkinasteinen tyyli-idolinikin, oli lavapreesensin aktiivisuus edelliskertaan verrattuna huiman ilahduttavaa.

Kappalelistan pääpaino oli tuoreessa albumissa ja raita toisensa jälkeen toimikin erittäin hienosti. Vahvasti elektroninen Eat Raw Meat = Blood Drool iski yllättävänkin hyvin ja levyn lempiosani Bricks and Mortar suorastaan hypnotisoi.





Tasapainoinen keikka piti otteessaan, eikä vaipunut -paksuiseksi. Korvatulppailin ekaa kertaa ikinä, mikä oli oletettavasti aika hyvä päätös, Tavastia kun ei muutenkaan ole yleensä se vaimein lokaatio. Paskin sen sijaan oletettavasti; takkijonon toimimattomuutta kun ei poistuessa voinut taas ymmärtää. Markkinataloudellisestakin näkökulmasta paikka, joka laittaa valot päälle puoli kahdeltatoista kun sali olisi täynnä maksavia asiakkaita, tuntuu vähintäänkin hölmöltä.

Onneksi päähän jäi soimaan illan viimeinen biisi. Omaan ekaan dj-settiinikin muinoin päätynyt Fingers in the Factories oli mainio yllätys ja toimi hurjan hyvin. Kun All Sparksia ei tullut, oli tämä komea lopetus komealta yhtyeeltä.



Vakuuttava keikka vei mehut melko tehokkaasti. Yöbussissa kuuntelin Teen Dreamia ja itkin elämän vaikeutta.