Joulukalenteri: Books

Hyvää joulua!

Kalenterin viimeisestä luukusta paljastuu aiemmin syksyllä mystifioimani musiikkiprojekti. Mukavasti blogirakkautta saanut Paperfangs on ollut yksi tärkeimmistä asioistani tänä syksynä ja kipeästi kaivattu kanava luovuuden purkamiseen.

Biiseistä ensimmäisten pohjat ovat syntyneet jo pari vuotta sitten, mutta lopullinen muoto löytyi viime kesän aikana. Vaikutteet kuuluvat paikoin selkeästikin, mutta siitä omassa popmuusikkoudessani ehkä onkin kyse. Olen myös lopultakin oppinut kirjoittamaan itseäni tyydyttäviä sanoituksia, mikä on ollut vuosikymmenen mittainen prosessi.

Pidemmittä puheitta siis yhtyeen ensimmäinen video Books tältä syksyltä. Alkuvuosi tuo tullessaan pari uutta videota, kasettijulkaisun ja ekan keikan. Jännää.



Kohta joulusaunaan. Elämä on hyvä.

Joulukalenteri: Suffering Season; Halo; Perfect Eyes; Take Me Over; Flea Market; Artificial Snow

Huh.

Joulufiilis iskee kummasti päälle, kun lokaatioksi vaihtuu kotikoti. Etenkin, kun kaikki on jo etukäteen valmiiksi laitettu ja siivottu.

Ajanpuutteen vuoksi joulukalenterini varsinainen taka-ajatus jää ehkä vähän myöhemmäksi, mutta luukkubiisit otettakoon vielä huomista vaille loppuun - taas vähän kirien.

Woods on mennyt minulta jostain syystä aiemmin tyystin ohi. Yhtyeen viimeisin albumi julkaistiin Woodsistilla viime keväänä, ja Suffering Season -raita on ilahduttanut viime päiviäni. Erityisesti vokaalien käsittely ihastuttaa.

Woods - Suffering Season

CEOn Beyoncé-cover Halo on juuri niin kova kuin mihin ensin mainitun kohdalla on osannut tottuakin. Ah.



Superupea MillionYoung saa levyn ulos helmikuussa ja esikoissingle Perfect Eyes on, oh, tyrmäävä. Kauneutta ja säröä, yksinkertaista ihanuutta. Kuulostaa kovasti ensi vuodelta. Ehkä kuluneen vuoden shoegazet vaihtuvat silloin yleisemmälläkin tasolla vähän pirteämmäksi.



Cut Copyn uusi tuleminen on tällä kertaa vähän helpompi pala kuin kesän Where I'm Going - josta itse tosin tykkäsin aika hurjasti. Reippaasti soittoa saanut Take Me Over on varsin kelpo myös. Uusi levy kiinnostaa, keikkakin taas varovasti ehkä.



Hot Chipin ja Calvin Harrisin kaveri ja tietynasteinen soundalike David E. Sugar pistää debyytin ulos alkuvuodesta. Sopii odotella, koska ainakin tuore Flea Market on ihan älyttömän koukuttava raita.



Bradford Cox eli Atlas Sound tiputtelee tavaraa bittiavaruuteen tuon tuosta; syksy on ollut mixtapeja täynnä ja sopivasti joulun alle tulee vähän ajankohtainen kappalekin. Artificial Snow olkoon siis aatonaaton virallinen ääniraita.



Uijui. Huomenna viimeinen luukku ja toivottavasti arvoinen päätös. Jännää!

Joulukalenteri: 10 Mile Stereo

Blogin viimeisten kuukausien teema on jo tässä vaiheessa aika selvä: ympyröiden sulkeutuminen. Olo on viime aikoina ollut kuin episodielokuvissa, joissa irralliset tapahtumat nivoutuvat lopussa yhteen, juuri niin kuin ne oli aina suunniteltukin.

Puolitoista vuotta sitten koin elämäni ensimmäisen – ja tähän mennessä ainoan paniikkikohtauksen. Yhdestä pienestä asiasta kasvoi päässäni niin valtava, että silmät, suu, sydän tai keuhkot eivät enää toimineet. Seisoin pikkutunneilla parvekkeella haukkomassa henkeäni ja päätin siirtää asiani seuraavaan aamuun. Yöllä en nukkunut.

Eilen illalla taas yksi ympyrä sulkeutui. Löysin itseni samasta paikasta kuin sinä seuranneena aamunakin ja kuulin sanat, jotka itse olin viimeksi haparoiden saanut ulos.

Paniikkikohtauksesta muistutti vain se, että jalat eivät tälläkään kertaa kantaneet.



Yksi uusista suosikeistani tänä vuonna on ollut Beach House. Luomoavin Flow-keikka on yhä tuoreessa muistissa ja Teen Dream -albumi on soinut sekä päässä että soittimissa tiuhaan. Tropic Thunderin astetta menevämpi remiksaus 10 Mile Stereosta vetää puoleensa hunajan lailla.

Ehkä heikot jalat kohtaavat joskus tanssilattialla tämän tahdittamina.

Joulukalenteri: King of All the Animals

Jos blogini pitäisi tiivistää pariin hassuun bändiin, mitkä ne olisivat?

Arvatenkin The Drums – oikeasti, kuinka monta kertaa olen eilisen joulukalenteribiisin kuunnellut tänään tyhjällä toimistolla – the Smiths, Belle and Sebastian, the Shins, Radio Dept. ja the Sound of Arrows.

Ulkomaisten aktien kohdalla hajontaa näyttää olevan, mutta Suomi-bändeistä puhuttaessa 'Sparksilla on yksi ylitse muiden.

Pintandwefallin kolmas täyspitkä julkaistaan tammikuun 19. päivä – ja mikä parasta, cd:n ja digin lisäksi myös vinyylinä! Time Is Rights for Romans, Babyn ensimmäinen irroitus on King of All the Animals ja uunituore video näyttää aika kovasti yhtyeeltä itseltään.



Biisin otsikkovalinta on vähintäänkin jännä, King of All the Animals kun on siis nimeltään aiemmat levyt tuottaneen Pepe "Tigerbombs" Troublen yhden albumin mittainen sivuprojekti. Tulevalla levyllä tuotantovastuu on siirtynyt I Was a Teenage Satan Worshipperin Pasi Viitaselle, mikä heittää ilmoille varovaisen kysymysmerkin – edellisillä levyillä (ja etenkin esikoisella) kun nimenomaan ne TB-henkiset jutut olivat aivan ehdottomin juttu. Ei sillä, että IWATSW-soundissakaan varsinaisesti mitään väärää olisi.

Joo moi, oon popnörtti.

Romansiin suhtaudun kuitenkin isolla jännityksellä. Pinttien julkaisut ovat olleet vähän laskusuuntaisia; täydellisen esikoisalbumin jälkeen maxi piti sisällään vielä yhden isoimmista lemppareista, kakkosjulkaisu oli hyvä, mutta turhan hajanainen ja viimekesäinen ep jo melkein syystäkin ilmaiseksi jaettu. Ensimmäinen irroitus lupaa kuitenkin hyvää, päässä kun tuo on tiuhaan ensikuuntelun jälkeen soinut – ja jokaiselta raidalta luvassa oleva video aiheuttaa intoilua sekin.

Liveparhautta (ja taidenäyttelyä!) puolestaan on Tampereella taas helmikuun alussa, jei. 'Sparks sydän Pintit, ei siitä mihinkään pääse.

Joulukalenteri: Me and the Moon

Tänään on sen verran paljon asiaa, että en oikein tiedä mistä aloittaisin.

Ensinnäkin: 'Sparks on nimetty Voicen Web Awardseissa ehdolle parhaaksi musablogiksi, toista (ja viimeistä) kertaa. Siistiä! Kolmesta kanssaehdokkaasta oma ehdoton suosikkini on Echoes, mutta arvattavasti monta mainiota blogia jäi odottelemaan ensi kertaa. Äänestää voit Voicen sivuilla.





Toiseksi: tästä päivästä lähtien on julkista tietoa, että siirryn alkuvuodesta verkkojulkaisu Lilyn poptoimittajaksi / -bloggaajaksi! 1000 Sparks, jota olen alusta asti tehnyt vain itselleni – ja no, yhdelle toisellekin – loppuu siten olemasta helmikuun 13. päivä, mutta kirjoittelu Lilyyn alkaa jo hyvissä ajoin. Eikä tyyliin tykästyneillä ole syytä huoleen, koska bloggaus jatkuu tasan samanlaisena kuin tähän mennessäkin. Ainoina erotuksina on uusi nimi, uusi osoite ja enemmän aikaa päivässä kirjoittamiseen. Jos Lily ei ole entuudestaan tuttu, niin kyseessä on nuorille naisille suunnattu verkkomedia (jonne pojatkin ovat tervetulleita), jossa käsitellään allekirjoittaneen popjuttujen lisäksi ainakin muotia, ihmissuhteita ja kokkailua. Olen ollut projektista innoissani kohta pari kuukautta ja hamstrannut aiheita ja ideoita varastoon. Ihh!

Kolmanneksi: kävin eilen katsomassa Rare Exportsin ja ajattelin spoilailla vähän aiheesta. Tajuttomaan vertaishypetykseen ja ennakko-odotuksiin nähden leffa oli jonkinasteinen pettymys – vain ihan kiva. Jo vuosia sitten puhkikatsotuista lyhäreistä oli varissut aimo annos vaikuttavuutta puolitoistatuntiseksi kasvettaessa, eikä fiilis Plevnan penkkiin painautuessa kohonnut enää alun jälkeen. Jo kansallisaarteiden arvoisiksi verrattavat Jorma Tommila ja Tommi Korpela toimivat odotetun upeasti, mutta muuten näyttelijäkaarti oli aika kesäteatteria; Rauno Juvosen Piiparinen ja Ilmari Järvenpään Juuso aiheuttivat suorastaan myötähäpeää. Suurin ongelma oli ehkä dialogissa, jonka kuuntelu oli oikeasti vaikea pala. Heräsikin ajatus, että siinä missä käsikirjoittaja-ohjaaja Helanderin uutisoitu kouluttamattomuus ei näkynyt elokuvan visuaalisuudessa, tyylissä tai rakenteessa, oli näyttelijäohjaus ja vuoropuhelujen kirjoittaminen vielä kovin kevyellä tasolla. Ehkä etukäteen eniten kehuttu näyttävyys oli suurimman osan ajasta moitteetonta, mutta loppupuolen helikopteriajelut ja tonttuarmeijat näyttivät kyllä paikoin valtavan kököiltä. Eniten tarinassa jäi kuitenkin harmittamaan se itse pukki, sarvekkaaseen mammutinkokoiseen möhkäleeseen kun ei lopulta päästy kiinni sitten yhtään. Äh. Onneksi lyhärit voi katsoa uudestaan ja uudestaan, niiden fiiliksen tasolle kun ei tässä päästy missään vaiheessa. Loppuun pitää toki muistaa mainita, että onhan se kiva kun nyt kerrankin tehdään Suomessa kiinnostava ja epätavanomainen elokuva, mutta katseluun ryhtyminen jo valmiiksi alennetuilla standardeilla on vähän kehno lähtökohta. Suomalainen ehkä tosin.

Neljänneksi: 'Sparks-suosikki the Drums julkaisee (tai on julkaissut, informaatiota oli yllättävän vaikea löytää) uutena singlenään alkukesän s/t:ltä Me and the Moon -biisin, jonka kylkeen on isketty remiksaukset Twin Shadow'lta, Matthew Dearelta, Moonlight Mattersilta ja Clock Operalta. Viimeinen on oma suosikki: herkulliset synat, nykivät rytmit ja hajoavat vokaalit kun eivät yleensä tässä suunnassa allergioita aiheuta. Ah!



Oikeasti ihan huikein. Kaikki remiksaukset vielä alla, tykkääks?

Joulukalenteri: Run Me Over; Still Sound; Texico Bitches; Ace of Hz; Don't Cry; Sun Was High (So Was I); If You Return; Sur la Planche

Joulukalenteridropout? Pyh. Koitetaan vielä.

Ekaksi Brooklyniin: yhden Vivian Girls -tyypin sivuproggis the Babies on juuri niin lo-fi ja garage kuin kulunut vuosikin ja iskee sävellyspuolen purkallaan oikein kovaa. Sinkku ulkona, täyspitkä alkuvuodesta.

The Babies - Run Me Over

Alkuvuodesta ilmoille tupsahtaa myös uutta Toro y Moita. Debyytti oli epätasaisuudessaankin yksi vuoden lemppareista, eikä esimaku lupaa jatkostakaan hassumpaa. Pientä särmää jää ehkä vielä kaipaamaan, mutta groove on kova.



Joulukuun alussa teki taas mieli Berliiniin – tavallistakin enemmän. Lemppariblogi No Fear of Popin ensimmäisen eventin FB-kutsuun ei millään hennonut vastata kieltävästi, mutta niin vain joutui passaamaan. Lavalla olisi ollut manchesterilainen Star Slinger, joka on ollut taas yksi niistä vuoden hehkutetuimmista jutuista. Itselleni tuotannon kolahteluaste on ollut koko ajan niinku melkein muttei ihan. Broken Social Scenen Texico Bitchesistä tehty remiksaus kuitenkin iskee kuin ne korkkarin voltit.



Ikisuosikki Ladytron ei nyt aiemminkaan ole ollut ehkä se uugein suosikki, mutta uuden sinkun sijoitus FIFA '11:n soundtrackille tuntuu vain jotenkin... Äh. Ehkä mieltä kalvaa yhä FIFA World Cup '98:ssa ollut Chumbawamba. Anywho, tuore Ace of Hz on perus, mutta hyvis.



Synttäriluukku! Kuninkaankadun mustateemaisiin pippaloihin kerääntyi kymmenisen kivaa tyyppiä, joiden kesken syötiin, juotiin, leikittiin ja jatkettiin vielä Dorikseen. Hirmuisen mukavaa oli, ehkäpä paras ikääntyminen ainakin hetkeen. Taustalla soittelin lähinnä neljännesvuosisadan ikäisiä levyjä, mutta tuoreempaa tavaraa soittolistalla edusti ainakin Deerhunter. Hyvä on. Enkä itkenyt.



Sisko teki äskettäin ensimatkansa Lontooseen ja muisti, ah, levyillä. Supersuosikki Time to Wanderin lisäksi hyllyyn kotiutui mainio Small Black. A-puolen hieno Photojournalist oli tuttu jo entisestään, mutta kääntöpuolelta paljastunut Best Coast -cover Sun Was High (And So Was I) on ollut viime aikojen suurimpia rakkauksia – musiikillisia siis. Kansi on muuten myös mitä kaunein.



Vähän turhaan tarkkaan tuotettua, Maximum Balloonin syyskuussa ilmestynyttä s/t:tä on tullut kuunneltua silloin tällöin, mutta lopulta yksi biisi on ollut ylitse muiden – eikä syytä tarvitse etsiä taas Göteborgia kauempaa: Little Dragon -feattaus If You Return kun iskee ja koukuttaa salakavalan tehokkaasti, eikä repeatia tulekaan välttää. Nice.



Lopuksi rokataan, koska niin ne vanhat sedät tekee. Pariisilainen La Femme kaahaa, surffaa ja uusiaaltoaa sydämeen aika hengästyttävällä tahdilla. Debyytti-ep Podium #1 on ulkona digitaalisena ja kymppituumana, ota haltuun.



Huomenna luvassa muuten aika isoja uutisia. Kannattaa poiketa.

Joulukalenteri: Watch Over Me; Love's the Answer, Blame It; New Berlin Wall

Lomaillessa tahti tahtoo lipsua. Siispä luukkubiisejä nyt kolmin kappalein.

Ensimmäiseksi taas yksi viime aikojen blogirakastetuimmista - Teen Daze on kerännyt hehkutusta vähän joka paikassa. Nättiä ku mikä.



// Teen Daze MySpacessa

Welcome Back Sailors lienee ensimmäinen italialainen bloggauskohteeni ja on odotellut muistilapulla jo puolisen vuotta. Vähän chillwavea, vähän lo-fita ja vähän shoegazea. Niinkuin pitääkin.



// Welcome Back Sailors MySpacessa

Nationalismi sikseen, mutta itsenäisyyspäivälle poimittakoon kuitenkin viime aikojen kovin kotimainen biisi. The Friend on tullut nähtyä joskus livenä ja muistikuvat ovat varovaisen positiivisia, mutta uusi (sic) New Berlin Wall on vaan ihan mielettömän kova. Tykkään.



// The Friend MySpacessa

Joulukalenteri: Montauk

Pidennetyn viikonlopun kunniaksi lomabiisi!

Montauk on kaksikko, joka tulee unelmien, mahdollisuuksien ja maailman parhaan musiikin maasta. Julkaisuja ei ole vielä ulkona - kai - mutta biisit uppoavat yksittäisinäkin. Eritoten Holiday.



Helppojen pianoriffien taustoittama kappale vetää kuulemaan. Tätä lisää!

Tänään istuin junassa ja jännitin vähän. Hyvällä tavalla. Yllättäen olo ei olekaan liian gaylordfocker.

// Montauk MySpacessa

Joulukalenteri: American West

Philadelphialainen Sun Airway on ollut syksyn blogirakastetuimpia juttuja. Ilme ja soundi on raikas, eikä Dead Oceansin julkaisema tuore debyyttialbumi Nocturne of Exploded Crystal Chandelier ole hassumpi kokonaisuutenakaan. Itse asiassa se on sen verran tasainen, että kun yhtyeen oli kalenterin kakkosluukkuun valkannut, oli edessä vielä hankala valintakierros sopivan biisin suhteen.

Valinta kohdistui ehkäpä siihen tanssipotentiaalisimpaan. American West nimittäin potkii, eikä huonosti ollenkaan. Tarkasta siis, samoin kuin koko albumi. Kiva on.



Kävin tänään kivassa tapaamisessa Helsingissä. Vaikka ihastus pääkaupunkia kohtaan onkin edelleen syvintä, on parin viikon takaisen tiedotteen myötä olo nykyvierailuilla myös vähän ahdistunut. Pelätä ei tarvitse henkensä, mutta vähän mielenterveytensä puolesta. Ehkä se joskus helpottaa.

// Sun Airway MySpacessa
// Nocturne of Exploded Crystal Chandelier -albumi Spotifyssa

Joulukalenteri: Heaven's on Fire

Laiskistunutta blogitahtia voisi herätellä meemin avulla. Joulukalentereita tarjoaa sivusto jos toinenkin, mutta täällä jotain vähän erilaista – kahdeskymmenesneljäs postaus konseptin sitten lopulta paljastakoon.

The Radio Deptin, Heaven's on Firen ja Lo-Fi-Fnkin ylivertaisuutta on tullut hehkutettua 'Sparksissa kerta toisensa jälkeen, eikä pyhä kolminaisuus tuoreehkon remiksauksen muodossa olekaan lopulta yhtään hassumpi. Ykkösluukuksi sitäpaitsi luontevin poiminta.

Tästä lähtee!



Huomenna Helsinkiin juttelemaan taas jänniä. Huih.