15. huhtikuuta 2009

Kiirastorstai: Pintandwefall

Kiirastorstainen Klubi oli aika lailla ääriään myöten täynnä, mutta oli vaikeaa sanoa, johtuiko se Pintandwefallin tytsyistä, Hang the DJ! -klubista vai puoliltaöin alkaneista tummista tunneista. Joka tapauksessa meno oli kohdillaan, vaikkakin lämppärinä esiintynyt On Volcano jaksaa itseäni joka kerta omaperäisyyden puutteellaan ja tasapaksuudellaan tympäistä yhtä paljon. Suhteellisen kiinnostavat Credit ja Electrorate olivatkin harmillisesti peruneet, mutta onneksi on Pintit!


Pintandwefallin esikoisalbumi on jo ihan henkilökohtainen klassikko, mutta vähän monipuolisempaan kakkoseen menikin sitten jo enemmän aikaa päästä sisälle. Ei turhaan, sillä kyseessä on ihan erinomaisen kova lätty. Livenä yhtye on kaiken hypettämisenikin arvoinen ja tällä kertaa se ihkuinkin pinttari oli hyvällä fiiliksellä. Alan olemaan itse jo jäävi arvostelemaan, mutta kovasti tuntuu yhtye paranevan aina vaan keikka toisensa jälkeen. Seuraava kokemus tullee olemaan viimeistään Flow'ssa, mutta veikkaan pääseväni pienemmällä odottelulla.

// Pintandwefall MySpacessa
// On Volcano MySpacessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti