Mie oon aika ihastunu.
Last.fm:n suositteluengine osoitti taas kykynsä, kun etusivulle oli ilmestynyt yhtye, jonka som liknareissa näkyi Camera Obscura, Au Revoir Simone ja tällä viikolla tehokuuntelemani God Help the Girl. The Postmarks ei ollut entuudestaan tuttu, eikä tuotantoa löytynyt Spotifystakaan - joten tajunnan sai räjäyttää sitten Hypem.
Floridalainen the Postmarks kumartaa kauniisti 60-luvun popin puoleen. Kappaleet kuulostavat kuin Burt Bacharachin parhaimmilta sävellyksiltä, Stuart Murdochin komeimmilta sovituksilta sekä Isobel ja Tracyanne Campbellin ihanimmilta esityksiltä. Soundit ovat herkullisen isoja ja biisit kaikessa yksikertaisuudessaan aika lailla täydellisiä. Pari viikkoa sitten julkaistu kakkosstudioalbumi Memoirs at the End of the World sisältää paikoin myös elektronisia elementtejä, joihin totuttelu tässä yhteydessä tuntuu vievän vähän enemmän aikaa. Kaikki kuulostaa kuitenkin uskomattoman hyvältä.
The Postmarks on tämän viikonlopun nätein päiväuni, toivottoman romantikon syyssoundtrack.
// The Postmarks MySpacessa
// The Postmarks Hype Machinessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti