Kaksitoista juttua Flow'sta

Flow'sta toipuminen otti sen verran aikaa, että kokemusten kertailu ei ole ihan blogiaikataulun mukaista. Niinpä se viimeistelemätön syväanalyysi jääköön nyt julkaisematta, mutta poimitaan tapahtumasta sen sijaan kaksitoista eniten mietittänyttä asiaa.

I. Air

Air on ollut itselleni niin iso juttu niin pitkän aikaa, että ensimmäisessä livekokemuksessa ei ollut kyse enää keikasta tai biiseistä, vaan jostain enemmästä. Elävänä yhtye ei vakuuttanut mitenkään hurjasti, kappaleet eivät kuulostaneet oikeastaan edes mitenkään hurjan hyviltä ja vaikka Jean-Benoît olikin ihan odotetun ihana, ei lavapreesenskään nyt mitään mielettömintä ollut.

Sillä ei ollut kuitenkaan mitään väliä. Kun Venus ja Sexy Boy – ja Remember, herranjestas! – kaikuivat ilmoille, oli olo aika euforinen. Ei parhaita keikkoja, mutta parhaita kokemuksia.

II. The Drums

Seuralainen ehti jo aiemmin kertomaan, että the Drumsin tyypit jakaisivat nimmareita Stupidon standilla (joka oli muuten odotetun kiva!), ja vaikka ennakkoon ajattelinkin estää sisäistä fanipoikaani täydestä villiintymisestä, päätin kuitenkin mennä seiskan aikaan tyyppejä odottelemaan. Harmittavasti tilaisuus viivästyi ja Villa Nah jäi pääosin väliin – mutta ai ai, kyllä se kohtaaminen vaan yksi aika kruunaava hetki festeillä oli. Juttelin hetken kitaristi-Adamin kanssa ja koitin pidätellä itseäni sanomasta joka väliin jotta I love you guys!!! – vaihtelevalla menestyksellä. Ostin Summertime-cd:n, jota en siis häpeäkseni ole entuudestaan omistanut. Tarkoituksenani oli ottaa varuilta mukaan myös I Felt Stupid -seiska, jonka olisin mieluiten nimmareilla kehystänyt, mutta onneksi ep on nyt joka tyypin signeeraama. Oh, taidan hehkutella tätä kaikkien kyllästymiseen asti, mutta oli tuo oikeasti aika siistiä.

Varsinaisen keikan suhteen odotukset olivat aika pilvissä. Tein toisaalta ikävän päätöksen ja skippasin Four Tetin, joka oli kuulemma silkkaa mahtavuutta – ja löysin kuin löysinkin itseni telttalavan eturivin keskimmäiseltä paikalta. En ole kovin montaa liveä aiemmin ihan edestä nähnyt, mutta tämä oli pakko – ja odotukset palkittiinkin. Yhtye kuulosti hurjan hyvältä ja se biisimateriaalin käsittämätön vahvuus tuli todettua melkoisen moneen otteeseen – enkä edelleenkään ymmärrä, kuinka joku voi sanoa the Drumsin tekevän vain yhtä biisiä uudelleen ja uudelleen. Jonathan oli livenä siedettävämpi kuin oletetusti, eivätkä ulkoa opetellut maneeritkaan niin häirinneet. Iski, potki ja kolahti ihan täysillä. Perjantain kohokohdassa jäi harmittamaan ainoastaan lempibiisin, sen nimenomaisen I Felt Stupidin puuttuminen.

III. Beach House

Lauantai-illan aikataulumahdottomuus tuli koettua siinä, kun Beach House lumosi ensin muutamalla biisillään ja siltikin tuntui siltä, että kai se M.I.A.:kin on pakko nähdä. Onneksi hairahdus oli lyhytaikainen, Beach House kun oli lopussakin ihan yhtä mieletön. Lava näytti erityisen upealta ja biisit olivat silkkaa taikaa. Ah.

IV. the Radio Dept

Olin yhtyettä odotellut jo aika pitkään, ja vaikka keikkameiningistä on aiemmin kuulunut pientä nurinaa, oli into jo etukäteen aika katossa. Odotukset palkittiin, kun kappale toisensa jälkeen kuulosti ihan äärimmäisen hyvältä. Jotkut valittelivat miksausta, mutta itselleni se oli ihan parhautta – helppo lempibiisi Heaven's on Fire on nyt paras kokemani livebiisi ikinä. Ihan oikeasti. Festareiden paras keikka, piste.

V. Robyn

Oi, ihana keikka! Biiseissä löytyi ja lavameininki oli muutenkin ihanan kohdallaan. Taskuraketiksi osoittautunut ruotsitar tempaisi mukaansa mitä parhaimmin. Ainoa miinus kokemuksessa oli yksi aika häiritsevä kommentti, jonka keikan aikana osuin kuulemaan – ei esiintyjän toimesta siis.

VI. Uusi Fantasia

Ihan järkyttävän kova livenä. Vanha materiaali toimi odotetusti ja uusi vakuutti – erityisesti Freemanin kanssa vedetty raita oli aivan loistava, ja soinut päässä tuon yhden kuuleman jälkeen jo toista viikkoa. Uutta levyä odottelen siis kovasti, samoin kuin syksyn jälleennäkemistä. Kun Villa Nah jäi kohdallani lähes kokonaan näkemättä (sen minkä näin oli kuitenkin aika loistoa), oli Uusi Fantasia tällä kertaa se huimin kotimainen.

VII. Pääesiintyjät

Iltojen oletetut pääaktit eivät menneet kohdallani ihan putkeen. Big Boita en nähnyt ollenkaan, M.I.A. tuli katseltua tosiaan vain osittain ja Jónsin peruminen oli kurjuuden kurjuus. Se vähä, mitä M.I.A.:sta näin, ei vakuuttanut mitenkään kauheasti, joskaan en nyt pahemmin dumaillakaan osaa. Born Free kuulosti livenä kaikessa aggressiivisuudessaan oikeasti yllättävän hyvältä, mutta seurannut päätösraita Paper Planes oli siihen perään puolestaan laimeinta ikinä. Loistokappale toki, mutta livenä niin kovin pliisu. Sunnuntain päätösaktiksi nostettu the xx oli oikein hyvä, mutta ei hypnotisoinut lopulta ihan niin paljon kuin mitä olisin odottanut.

VIII. Ihmiset

Väenpaljouden päivittely lienee ainakin näin reippaasti jälkikäteen taas sitä mummoilua, mutta olisi sitä porukkaa saanut oikeasti vähemmän olla. Ja ylisnobbailua tai ei, tuntuu festariurpojen kiintiökin kasvavan vuosi vuodelta – nyt kun tuli niitä mäyräkoirapäähineitäkin bongailtua eikä myöhäisillan laatoittajistakaan ollut pulaa. Jonot eivät olleet mitenkään absurdeja, mutta se joka paikassa vallinnut tungos ei ollut enää kivaa. Tietenkin Suvilahden tilat ovat rajatut, mutta onko niihin pakko kuitenkaan ihan noin paljoa ihmisiä pistää? Pientä tiivistystä voisi vastaavasti tehdä ihan hyvin myös lineupillisesti – nyt tuli missattua harmittavasti ihan liian monta kiinnostavaa juttua. Meltiä tuli ikävä eniten juuri ihmisten kohdalla.

Uusien ja vähän vanhempien musabloggarituttujen näkeminen oli kivasta. Jei.

IX. Sisäkeikat

Ei mitään järkeä.

X. Ruoka

Flow'n ruokatarjontaa en päässyt lopulta koittamaan ihan niin paljon kuin olisin halunnut, mutta itse en osaa mistään oikein valittaa. Hinnat olivat toki kalliita, mutta oikeassa suhteessa tasoon nähden – ja tykkään oikeasti ihan hirveästi siitä, ettei festareilla ole siihen pyttärilinjaan lähdetty. Jotain tasoa sentään. Nakin vegehodari oli sitä paitsi yllättävänkin edullinen ja oikeasti aika hyvä.

XI. Hipsterit

Valtavirta on oppinut vuoden aikana uuden sanan ja keskustelu sen ympärillä on ollut arvattavan rasittavaa. Rumban suomennoskisasta (HEHHEH) tapahtuman Facebook-kommentteihin, joista joka toisessa muistetaan sanoa että siellä on sitten viiksekkäitä poikia – oikeasti, mitä helvettiä? Ihmisten syväluotaavat analyysit siitä, kuinka Suvilahteen oli nyt eksynyt semmoisia ihmisiä, joita ei musiikki nyt niin paljon kiinnostakaan tuntuvat ihan älyttömiltä; ei millään muilla festareilla ulkomusiikillisista asioista tehdä näin suurta numeroa – nimenomaan näiden huomioijien toimesta. Niin pahalta kuin sana taitaakin vuonna 2010 kalskahtaa, voisin minä olla se, joka ihan suoraan sanoo olevansa hipsteri. Kun ei se väärin ole.

XII. Henk.koht.

Neljäs Flow'ni – ja ensimmäiseni media-alan ammattilaisena – oli taas aika henkilökohtainen kokemus. Tapahtuma tuntuu rytmittävän elämääni aika isosti, tai sitten vain havahdun aina sen kohdalla miettimään juttuja. 2010 summasi kuitenkin jollain tapaa edelliset kerrat yhteensä ja kokemus oli jotenkin sulatus kaikesta; toisaalta edelleen sitä itsensä löytämisen iloa ja puhdasta ihastusta – ja toisaalta ahdistusta ja riittämättömyyttä. Oudoltahan se vähän ehkä kuulostaa, mutta Flow ei ole kuitenkaan vain festari – siinä missä useimmat sen artisteistakaan eivät vain soita musiikkia. Siksipä kiitos tekijöille, tätä paremmin itseäni kuvaavaa tapahtumaa ei oikeasti taida olla.