Lauantai: Julian Casablancas

Historiani musiikin kuuntelijana on lyhyt ja epätasainen. Aloitin aktiivisen harrastelun vasta lukioiässä, kun tykästyin ensin jo vähän vanhentuneeseen britpoppiin ja Ninja Tune -julkaisuihin, joiden parissa vietinkin aika loputtomasti aikaa. Pitkäaikaiseksi muodostuneen elämäntilannemuutoksen aikana musiikin kuuntelu ja tekeminen jäivät turhan pieneen rooliin, mutta seuraavan vaihteen jälkeen aikaa levyille taas löytyikin. Viimeinen pari vuotta onkin ollut sitten täynnä löytämistä, kokeilemista ja ihastumista.

Maalla kasvaminen ja suhteellisen internetitön nuoruus eivät uusiin bändeihin tutustuttaneet ihan hurjimmissa määrin ja niinpä semmoisiin yhtyeisiin kuten the Strokesiin olen oppinut vähän jälkijunassa. Ensimmäisen kerran muistaakseni kakkoslevy Room on Firen aikaan – joten Is This It -debyytistä ei sitten tullut sitä makuni kulmakiveä, joka toisessa tapauksessa olisi ollut ihan mahdollista; täydellisyys kun ei siitä kuitenkaan kovin kaukana ole. Levystä siis, ei mausta.



Tässä nykyisessa kompensointivaiheessani tartun uusiin julkaisuihin hanakammin, joten sooloilemaan lähtenyt the Strokes -pääjehu Julian Casablancas on ollut Phrazes for the Young -albumillaan kuuntelussa heti tuoreeltaan. 11th Dimension -biisiä ehdin jossain aiemmassa postauksessa jo kritisoimaan vähän tasapaksuksi, mutta muutama lisäkuuntelu teki ihmeitä ja nyt olen siihen äärimmäisen tykästynyt. Niin kuin nyt yleensäkin, tuntuu albumikokonaisuus ensimmäisillä kuuntelukerroilla jäävän taas turhan paljon sen ennakkomaistiaisen jalkoihin. Hyvältä se silti kuulostaa; Strokesiin suhteutettuna sopivan täyteläiseltä sekoitukselta tuttua ja jotain uutta.





Phrazes for the Young ei oletettavasti tule sulattelullakaan nousemaan ihan vuoden lempparialbumikseni, mutta mainio ja tasainen kokonaisuus se silti on. Lyhyellä levyllä kaikki biisit ovat mieluisia ja paketti onkin ehdottomasti kuuntelun arvoinen.

Katselun arvoinen uudelleensuosittelu on puolestaan Lars and the Real Girl, jonka visitoineiden vanhempieni seurassa eilen tapittelin. Aika ihhh, joskaan ei toivottavasti turhan tarkka muotokuva omasta lähitulevaisuudestani. Kulttiyhtye Talking Headsiin olen tutustunut oikeastaan vasta viime aikoina, joten elokuvassa esiintynyt kasaripehmoilu This Must Be the Place (Naive Melody) oli aika mainio bonusihanuus.



Meinasin lopettaa tähän, mutta tubesta löytyikin vielä biisin MGMT-cover kuuden (!) vuoden takaa. Sitä uutta levyä odotellessa:



// Julian Casablancas MySpacessa
// Phrazes for the Young -albumi 3VOOR12:ssa