29. lokakuuta 2009

Torstai: Flight of the Conchords

Yhtenä kesän komediamaratonien osuutena pyyhälsin läpi Flight of the Conchordsin molemmat tuotantokaudet – joista ensimmäisen sitten huomasinkin näheeni kokonaisuudessaan jo kerran aiemmin. Toinen kausi ei yltänyt ihan ensimmäisen tasolle, mutta sama tavaton sympatia sarjassa säilyi ja kuului myös biiseissä. Toisen kauden parhaat musiikkiosuudet löytyvät nyt tuoreelta I Told You I Was Freaky -albumilta.

Yritin miettiä millä sanalla Flight of the Conchordsin voisi jotenkin alustaa, mutta huumorimusiikki ei loppujen lopuksi kuulosta mitenkään kauhean kuvaavalta. Joka tapauksessa yhtye onnistuu ehkäpä siinä vaikeimmassa lajissa parhaimmillaan erinomaisesti. Biisit toimivat samoin paitsi alkuperäisessä kontekstissaan, myös albumille siirrettynä. Uuden levyn timanttisen Hurt Feelings -aloituksen jälkeen taso laskee hitusen, mutta kokonaisuus pysyy silti mainiona. Henkilökohtainen kohokohtavalkkaukseni on We're Both in Love With a Sexy Lady, joka jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen. Ja kuulostaa hyvältä.



Kun musiikkia tehdään hauskuuttavasta lähtökohdasta, on varsinainen musiikillisus lapsipuolen asemassa. FotC:n kohdalla näin ei onneksi ole, vaan kappaleet hirmuisesta genrevarioinnistaankin huolimatta toimivat hienosti myös tyystin ilman huumoriaspektia. Samassa tempussa on onnistunut myös brittien the Mighty Boosh, jonka mainiosta musiikkivalikoimasta pitäisi samoin olla albumikokonaisuutta tulossa jo piakkoinkin. Toistaiseksi kolmen tuotantokauden mittaisen sarjan naurut tulevat vähän enemmän kypsyttelemällä, mutta aina näin palaillessa viihdyttävät aivan yhtä paljon.



"Elements of the past and the future combine and make something not quite as good as either." Ah!

Kaipaisin jotain uutta komediasarjaa purkamaan tavattomaksi paisunutta syysahdistusta ja kaikki lempparini olen ravannut läpi jo turhankin moneen kertaan. Suosituksia?

Anyways, loppuun vielä lemppari-FotC. Älytöntä kuinka tuo Coco on niiiin söpö.



// Flight of the Conchords IMDB:ssä
// I Told You I Was Freaky -albumi Spotifyssa
// the Mighty Boosh IMDB:ssä

5 kommenttia:

  1. Jos et oo vielä tarkemmin tutustunu Suomessaki pyörineeseen Everybody Hates Chrisiin aka Lapsuuteni luuserina niin suosittelen lämpimästi! Äxästä löyty ainaki jossai vaiheessa sekä ykkös- että kakkostuottarin boksit.

    VastaaPoista
  2. veit minun postausidean. sika!

    VastaaPoista
  3. ps. blogin puolella komediasuositus.

    VastaaPoista
  4. Heh, ei muuta kuin vaihtoehtoista mielipidettä vaan ilmoille.

    Everybody Hates Chrisiä olen pari jaksoa joskus katsonut, voisi sitä selailla vaikka vähän enemmänkin. Buzzcocks on ollut pitäiskatsoa-listalla jo pidemmän aikaa, ehkäpä nyt saan aikaiseksi. Kiitti molemmille!

    VastaaPoista
  5. Mut ne uusimman tuotantokauden jaksot on sit vähän kökköjä, ku toi pitkäaikanen juontaja ja toinen kapteeni on lähteny. Vähän vanhemmat on hauskempia.

    VastaaPoista