28. joulukuuta 2009

Joulurecap

Neljän ja puolen päivän pituinen joulutauko on takana. Vietin tynkäloman perheeni luona, mikä oli taas ihan mukavaa. Kun vierailujen perusprinsiipit – syöminen ja nukkuminen – olivat pyhien myötä poikkeuksellisenkin hyvällä tolalla, eikä lautapeleistä, leffamaratoneista tai satunnaisesta ulkoilustakaan ollut haittaa, oli joulu sitten kuitenkin aika paikallaan. Ylevänä missionani oli pyrkiä laulun mukaisesti heittämään arkihuolet ja onnistuinkin siinä ihan kiitettävästi. Seuraavaksi pitäisi kai päättää mitä niille tehdään seuraavaksi; takaisin maton alle lakaisu kun ei kai paras vaihtoehto liene.

Omituisinta lomailussa oli se, että en ole kuunnellut musiikkia nyt sitten keskiviikkoillan. Satunnaisia joululauluja ja äidin pianonsoittelua toki, mutta muuten päivät ovat olleet kovin epätavanomaisia. Ainakin siis tyypillisessä pop-mielessä. Niinpä pää uusien tarjoiltavien suhteen on tänään vielä vähäsen tyhjä ja kaksi seuraavaa päivää ajattelinkin käyttää vastaavasti vanhojen muisteluun – huomenna luvassa siis parhaat levyt ja ylihuomenna parhaat biisit kuluneelta vuodelta. Jos blogia olet aiemmin silmäillyt tai tagipilveä vilkaissut, pääset luultavimmin aika yllätyksettä. Pahoittelen.

Ylihuomenna siis ilmoilla esimerkiksi tämmöinen uudehko tuttavuus.



Here We Go Magic. Here we go.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti