Sunnuntaiolemus

Päivä on viuhahtanut ohitse Office-uusintoja katsoen, hyppimistä aiheuttavia biisejä kuunnellen (ainakin Reginaa ja naftaliinista kaivettua Fu-Touristin Remedyä, herrajjumala), joulusiivoillen ja paria -lahjaa paketoiden. Sisko tekee pikapuoliin lyhyen visiitin ja tarkoituksena olisi käydä kuuntelemassa kauneimpia joululauluja Tuomiokirkossa. Aika jei.

Vaikka kotona hoilailenkin ihan koko ajan levyjen päälle, en ole kummoinen yhteislaulaja. Muiden äänten keskeltä on vaikea kuulla sitä omaa ja nuotit tuntuvat paikoin iskevän sitten vähän sivuun – ei kiva. Ehkäpä sen omemman musiikin kohdalla yhteislaulu onnistuisikin; kuka järjestäisi tapahtuman, jossa istutaan ringissä ja lauletaan vaikkapa sitä Lisztomaniaa? Keikoilla tietysti, mutta on se kuitenkin vähän eri juttu. Myös esimerkiksi Mamma Mia -leffan karaokenäytökset olisivat olleet aika oiva kokemus tuommoiseen, harmi ettei tullut koettua.

Abbasta tuli mieleen huominen. Jos nyt ihan totta puhutaan, niin jännittää hirveästi – mikä on tietysti vähän hölmöä. Mutta niin vain on muutaman viimeisen päivän ajan ollut valtava parvi perhosia vatsassa, eikä unikaan ole juuri tullut. Hömh.