Eilisilta vierähti pitkästä aikaa kosteahkosti, mikä oli oikeastaan aika kivaa. Viimeisten tovien keskustelut pyörivät erityisesti treffileffasuosittelujen ympärillä ja ylipäänsä henkilökohtaisten elokuvasuosikkien jakamisen merkityksessä. Koska omat tulkintani populaarikulttuurin merkityksestä ihmissuhteissa tulevat itsekin populaarikulttuurista (tietysti!), niin lainailen taas vain High Fidelityä: "I agreed that what really matters is what you like, not what you are like... Books, records, films -- these things matter. Call me shallow but it's the fuckin' truth."
High Fidelity = sydän. Voisikin vetäistä taas vaihteeksi krapulaelokuvana.
Tutustuin aamulla uuteen kivahkoon pikkubändiin nimeltä Birds & Batteries. Tuoreehko Up To No Good -ep on valitettavan epätasainen, mutta aika mielenkiintoinen paketti synilla ja terävällä rytmiikalla höystettyä vaihtoehtocountrya. Erityisesti avausraita the Villain on erittäin herkullinen, mutta kun sitä ei videopalveluista löydy, niin katsellaan sitten vanhempi We're an Industry.
Kasvava biisi on aika mainio ja videosta tulee jotenkin mieleen WALL·E. Mitäs se stop motion taas olikaan?
Sydänhän se.
Ensimmäiset assosiaatiot the Villainista veivät takavuosien lemppariini, walesilaiseen Super Furry Animalsiin. Vaikka lopputulosa paljastukin kovasti toisenlaiseksi, niin soitellaanpas nyt vielä retroilumielessä yhtä oman levyhyllyn kulmakiveä, kun ei ole aiemmin sitä tullut täällä tehtyä. Paitsi yksi suosikeista levykokoelmassani, on yhtyeen livenä kokeminen niitä ikimuistoisimpia juttuja (Provinssi '02). Pete Fowlerin kuvitukset yhtyeen levyissä ovat myös kovin tykkäiltäviä.
Toine viä.
// Birds & Batteries MySpacessa
// Up To No Good -ep Spotifyssa
// Super Furry Animals MySpacessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti