Kuulomisia

Mew veti mielen sen verran tyhjäksi, että menneen keikkaviikon antien puiminen on jäänyt vähän myöhään. Jotain pientä nyt kuitenkin.

Torstaina Telakoituivat Puumaja ja Immanu El. Puumaja on pitänyt tarkistaa jo aiemminkin, mutta myöhäinen tuttavuuskin oli aika postiivinen. Lyhyt setti tarjoili kasan miellyttävyyksiä, joskin soundeissa oli pientä ongelmaa – esimerkiksi toisesta yhteydestä stalkkaillun torvensoittajan puhallukset eivät kuuluneet sitten yhtään. Tämän voisin katsella kuitenkin toistekin – jospas tuon syksyisen Meriselityksiä-lätynkin saisi jossain vaiheessa läpi koiteltua. Immanu El oli sen sijaan aika pettymys, vähän mitäänsanomatonta nättien poikien post-rockia, jossa genrelle osaisin pistää itsekin melkoiset lainausmerkit, vaikken minkäänlainen harrastaja olekaan. Kyllähän sen nyt kuunteli, mutta vähän kelloa katsellen. T-paidat ja kassit näyttivät aika kivoilta, valoja näin käytettävän Telakalla nyt oikeasti ensimmäisen kerran. Onneksi tämä ei nyt sitten ollut se eka keikka ikinä, eiksni? Hih.

Perjantaina tsekkailin Rumassa Future Shortsit. Muutama erinomainen lyhäri tuli taas nähtyä, esimerkiksi vaikkapa taas tovin kuluttua (henkilökohtaisesti vähän harmittavalla tavalla) ajankohtainen Florence + the Machine, jonka Dog Days Are Over -biisin pohjalta Keith McCarthy on ohjannut the Ganzfeld Procedure -nimisen pätkän. Kylmät väreet -varoitustarra tähän.



Huiman hyvis oli myös Eric Testroeten This Is Japan, jossa yhdistellään kasa Japani-stillejä LCD Soundsystem -ääniraitaan. Pari kanssakatsojaa taisi kommentoida tylsäksi, itse olin tietenkin innoissani vanhoja muistelemassa. Tuonne taas, pian.



Loppuillan soitteluista vastasivat Klubin saatanallisessa illassa Nightsatan ja I Was a Teenage Satan Worshipper. Nighsatania näin vain muutaman biisin ihan hyvillä mielin – hevi kun ei lopulta hirveästi kiinnosta eikä kliseillä vetäminen aukea niin hyvin, joten tulin kuolanneeksi eniten analogisynien perään. IWATSW oli sen sijaan pitkästä aikaa koettuna aika mainio, ne vanhemmat biisit eritoten. Yhtye on edelleen vähän semmoinen hankalasti lokeroitava, mutta erityisesti livenä alati kivaa katseltavaa. Digg digg. Hang the DJ! oli taas toki totutun pakkohyvä.

Lauantaina neljäs peräkkäinen pakkasessatalsimispäivä tuntui jo vähän haasteelliselta, mutta onneksi olin tällä kertaa enemmän raahattavan roolissa. Ja hyvä niin, oikein mukavaa oli Liekki taas nähdä, vaikkei taukoakaan ehtinyt edellisestä kerrasta kertyä kuin muutamia kuukausia. Uudet biisit toimivat aika oivasti ja vanhat olivat ihan parhautta, taas. Ainoastaan yliväsähtäneet spiikit ärsyttivät – eikä Päijännekään kuulostanut kovin hyvältä livenä, jos nyt totta puhutaan. Hyvis keikka silti.

Olisin pistänyt viimeksi mainitun loppuun, mutta menköön sitten myöskin kuultu Kauan Kauan Sitten, joka oli vastaavasti aika toimiva. Uudempi Liekki on vaan vähän ongelmallista siihen vanhempaan nähden; taisin viimeksikin sanoa sen iskelmävivahteen olevan tätä nykyä jo vähän turhan selkeä. Allaolevassa erityisesti.



Ja siis häh, soittaako ne Pienokaista enää ollenkaan? Ehkäpä siihen on kyllästynyt sitten jo yhtyeen lisäksi yleisökin.

Mutkuemmäävaan.