Kuten eilinen teaser ilmoittelikin, vierähti perjantai-ilta taas Klubilla; ensin Sansan, sitten Husky Rescuen ja lopuksi pienissä määrin tanssilattiasisäänheittäjänä Viikonloppudiskonkin parissa. Kivointa.
Soolokeikan heittänyt Sansa oli itselleni oikeastaan niin uusi tuttavuus kun olla voi. Yllättävää ehkä sikäli, että ainakin MySpacen perusteella laulaja / lauluntekijätär näytti olevan vähän isommassakin tietoisuudessa. Kevyessä folkpopissa kuului vahvasti Joni Mitchell ja ainakin paikoin myös Regina Spektor. Vajaan keikan nähneenäkin tykkäsin.
Antisipaatiot olivat kuitenkin musiikin suhteen vahvasti kiinni Husky Rescuessa. Olin nähnyt yhtyeen vain kahdesti aiemmin ja viime aikojen ilmeisestä hiljaiselosta johtuen edellisen kerran jo yli pari vuotta sitten.
Kuten uuden Ship of Light -albumin kuuntelukokemuksista jo kirjoittelinkin, on yhtyeen ilmaisu muuttunut yllättävänkin paljon kolmen levyn aikana. Siihen nähden, että Huskyn kaikki kolme albumia ovat hyvinkin erilaisia, sitoi live kuitenkin hienosti yhteen niin vanhat kuin uudetkin kappaleet. Parin vanhemman biisin kohdalla soundia oli viety reippaasti vanhemmasta folktronicadowntemposta enemmän uuteen, utuiseen folkrock-henkeen, joka toimi paikoin kovinkin hienosti – kun ne muutamat tutut synasoundit sitoivat eri kappaleita kuitenkin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Silti etenkin vähän hissutteluksi jäänyt versio New Light of Tomorrow'sta ei toiminut enää ihan yhtä kivasti. Kaksi muutakin kappaletta jäi pieniksi pettymyksiksi; kovassa radiosoitossa ollut We Shall Burn Bright oli etenkin alkupuolella vähän junnaava rypistys ennen lopun aukeamistaan ja viimeisenä ylimääräisbiisinä kuultu, riisutumpi versio Man of Stonesta oli Olavi Virta -haitaristaan huolimatta hitusen tylsä.
Täysosumia mahtui kuitenkin joukkoon useampia – erityisesti levyn kirkkaimmiksi suosikeiksi nousseet Sound of Love ja varsinaisen setin päättänyt Beautiful My Monster olivat oikeasti aika uskomattoman hyviä. Tällaisten biisiensä ansiosta Husky on erityisesti kansallisessa kontekstissa se kallein aarteeni.
Yllättävä ylisiisteys oli uuden levyn tokavika They Are Coming, joka kasvoi vihellysharmonioineen kaikkineen livenä suorastaan huimaksi. Yhtye ei edelleenkään kuulosta ihan yhteensulautuneelta bändiltä, vaan enemmänkin sessiolta, jossa yksittäiset elementit kasvavat aina hiljalleen osasiaan isommaksi kokonaisuudeksi.
Kappalelista jakautui mukavan tasaisesti jokaisen kolmen albumin kesken. Vanhemman tuotannon ylimpänä ystävänä innostuin niistä ehkä erityisimmin, mutta kuuntelu kuuntelulta paremmalta kuulostava Ship of Light aukesi viimeistään keikalla useamman kappaleen voimin hurjan hienosti. Ilman kahta ensimmäistä encorea kokonaisuus olisi jäänyt silti vähän laihaksi; edellislevyjen suursuosikkeina kesästä vinkkailevat Nightless Night ja Summertime Cowboy kun ovat edelleen sitä ihan parhautta.
Vaikken nokkamies Marko Nybergiä uskaltautunutkaan tällä kertaa jututtamaan, on tyyppi edelleen niitä Suomen siisteimpiä. Samoin Huskyn kehitys yhden miehen makuuhuoneprojektista ihan oikeaksi yhtyeeksi ja semmoisenaan yhdeksi maan parhaista on näin henkilökohtaisella tasollakin älyttömän inspiroivaa.
Toivottavasti nähdään taas. Viimeistään kesällä?
// Sansa MySpacessa
// Husky Rescue MySpacessa
// Ship of Light -albumi Spotifyssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti