Uusin, hurjasti odotettu Hot Chip -albumi julkaistaan virallisesti viikon kuluttua, mutta 3VOOR12:een ja MySpaceen One Life Stand -täyspitkä ilmaantui jo viime viikolla ja Spotifyhin tänään. Mahdollisuus aiheesta kirjoitteluun on ollut siis jo useamman päivän ajan, mutta en halunnut sitä vielä tehdä.
Ihan vaan sen takia, että uutukainen on lisäkuunteluiden jälkeenkin pieni pettymys – etenkin aiempaan kehitykseen nähden.
Beach Party -biisin mainoskäytön ansiosta aikanaan löytämäni yhtyeen esikoinen, Coming on Strong sisälsi hirveästi lupaavia elementtejä ja tuoretta soundia, mutta oli kokonaisuutena vielä vähän vaisuhko.
Kakkoslevy the Warning oli ison asteen verran vetävämpi. Parhaimmillaan tajuttoman hienot koukut yhdistettynä siihen mainostamaanikin maagiseen balanssiin kuunneltavuuden ja tanssittavuuden välillä oli ja on yhä erinomaisen maistuvaa.
Sama tasapaino toimi myös Made in the Darkilla, mutta pääpaino oli jo kirkkaasti tanssittavammalla puolella. Selkeästi oma lempparini on täynnä huikeita onnistumisia.
Nousujohteisen trendin perusteella odotukset uusinta levyä kohtaan ovat olleet korkealla. Asiaan ovat vaikuttaneet myös ennakkomaistiaiset; käsittämättömän hyvä Take It In ja lähes yhtä upea One Life Stand ovat olleet Kuninkaankadulla raskaassa rotaatiossa.
Huonosti uusi levy ei alakaan – eikä sellaiseksi missään vaiheessa muutu. Kaikissa kappaleissa on niitä tuttuja elementtejä, tuttuja soundeja, tutun helppoja tekstittelyitä ja tuttuja koukkuja, jotka ovat aiemmin ihastuttaneet loputtomasti. Kokonaisuus kuulostaakin kaikin puolin ihan hyvältä.
Kun kyseessä on kuitenkin tovi sitten viime vuosikymmenen tärkeimmäksi mainostaneestani yhtyeestä, ei ihan hyvä ole tarpeeksi. Pidän albumin kaikista kappaleista, mutta kahta jo mainitsemaani lukuunottamatta yksikään ei saa minua hyppimään tanssimattoani puhki, hyrisemään innostuksissani tai tukkimaan viestintäkanaviani yhtyeen nimellä ja loputtomilla huutomerkkiriveillä. Tämän porukan kohdalla niin vain pitäisi tapahtua. Haluaisin innostua, mutta ensimmäisen kuuntelun jälkeen sellaista fiilistä ei vain ollut – eikä tilanne ole korjautunut uusinnoillakaan.
Kuten aina, syy on tietysti itsessäni. Vaikka Chipperit olivat aiemmin ilmoitelleetkin tulevan levyn olevan vastapainoa tanssiorientoituneemmalle Made in the Darkille, odotin kuitenkin jotain muuta kuin vähän mitäänsanomatonta nojatuoleilulättyä. Ja toisaalta, eivätpä esimerkiksi Colours tai And I Was a Boy from School mitään bileraitoja olekaan – vain yksinkertaisesti älyttömän hyviä biisejä, jotka tällä kertaa ovat harmittavan harvassa. Kolmanneksi suosikkiraidaksi nousee vähän noloilevasta naiiviudestaankin huolimatta melko kovasti tykkäiltävä Brothers.
Blogini hehkutusluonteesta johtuen seminegatiivisten kritiikkien kirjoittelu tuntuu aina yhtä vaikealta – tällä kertaa poikkeuksellisenkin. Hot Chip on nyt oikeasti se koulupoika, joka joutuu olemassaolostaan ensi kerralla vähän muistuttelemaankin.
Kaikkien aikojen suosikki vielä lopuksi.
// Hot Chip MySpacessa
// One Life Stand -albumi Spotifyssa
"Vähän mitäänsanomaton nojatuoleilulätty". Auts. Hyvä teksti, mutta en ole itse noin armoton One Life Standin suhteen. Ehkä ihan hyvä siis, että aloitin fanittelun vasta nyt - edessä on vielä monta ou jee -hetkeä vanhemman tuotannon parissa.
VastaaPoistaMulle taas Hot Chip ei ole toiminut ollenkaan ennen tätä levyä. Yksittäisiä hyviä biisejä on ollut aiemmilla levyillä, mutta kokonaan en ole varmaan yhtään aiempaa levyä kuunnellut. One Life Stand taas toimii todella hyvin. Tykkään levyn äänimaailmasta ja biiseissä on hyviä oivalluksia.
VastaaPoistaVähän samantapainen fiilis tästä levystä minullekin jäi. Tykkäsin varsinkin edellisestä levystä niin hurjasti. Mutta annetaan One Life Standille vielä aikaa.
VastaaPoistaAh, olihan tuo vähän kovasti sanottu, mutta kertoo ennenkaikkea tietysti isoista odotuksista tätä kohtaan. Kuten aina, on uutta levyä hirveän vaikeaa kuunnella vertaamatta sitä muihin. Jos en olisi aiempia kuunnellut, olisin pitänyt tästä varmasti paljonkin, mutta nyt kävi näin.
VastaaPoistaMolemmille teille – ja kaikille muille tietysti myös – suosittelen isosti noiden aiempienkin levyjen kokeilua, en usko että tulette pettymään.
Samoin on mielenkiintoista nähdä, ovatko omat fiilikseni samanlaiset vaikkapa loppuvuodesta kun listailen taas parhaita levyjä. Varmasti kun tulen tätä paljon kuuntelemaan.