25. marraskuuta 2009

Keskiviikko: Acid Washed

En ole blogillani ennättänyt aiemmin turhan moneen otteeseen siihen kuumimpaan hypetysvaiheeseen – siihen, kun artistilla on vasta pari valmista biisiä ja Last.fm-scrobblauksiakin alle tuhat. Tällä kertaa ehdin ja voinkin tuntea itseni Suomen kuumimman elitistihipstermusiikkiblogin itseriittoiseksi kirjoittajaksi. Olkoonkin, että bongasin tämän itse Big Stereon kautta.

No mutta kuitenkin, ranskalainen Acid Washed -duo tuntuu ennakkohehkutuksen arvoiselta. Kielen poskessa sisältävä discorytmi vähän synkempiin analogisynasoundeihin yhdistettynä on ainakin Acid Washedilla reippaasti vaikkapa Justicea kevyempää, hauskempaa ja tarttuvampaakin. Tiettyä Kavinskyn ja Sébastien Tellierin sekoitustakin voisi ilmassa haistaa.



General Motors, Detroit, American lisäksi nimikappale on ihan mainio. Uunituoreen EP:n kakkosraita on vielä kuulematta, Alan Gayn uudelleentyöstö siitä on vähän niin ja näin. Kaksikon repertuaarista löytyy myös remiksaus aiemmin kesällä mainostamani DatAn Electric Feveristä.

Talkin bout them remixes, Frech Horn Rebellion näyttää jälleen tasonsa päästessään käsiksi Two Door Cinema Clubin I Can Talkiin. Synat = ui. Originaali ja muut remiksaukset löytyvät myös Spotifysta.



// Acid Washed MySpacessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti