17. syyskuuta 2010

Perjantaityhjyys

Tänään haluaisin olla Helsingissä.

Taas.

Kaivelemaan jäävä juttu on tällä kertaa Korjaamon Bras & Undies -klubi, jossa on tehnyt mieli päästä pyörähtämään jo aiemminkin. Tänä iltana lavalla on kolme tuoretta ja oikein kovaa kotimaista yhtyettä.

French Filmsiä olen hehkutellut jo pariin kertaankin, mutta muutaman viikon takainen MOP-etkokeikka jäi jonkun vuorossa olleen tunnekuohun takia raportoimatta. Syytä olisi ollut, sillä yhtye vakuutti livenä ihan älyttömän paljon. Monta toimivaa biisiä ja muutenkin hyvää meininkiä – tykkäilin kovasti.

Big Wave Ridersia on ainakin Tomi ehtinyt jo hehkuttelemaan, ja itsellekin ovat biisit kolisseet oikein mukavasti. Älyttömän ajanmukaista soundia. Tyypit lähettelivät taannoin mp3:n blogiin jaettavaksi, joten tässäpä tulee Big Sound. EP-julkaisua pukkaa ulos kuulemma piakkoin, odottelen innolla – ja sama koskee muuten myös edellistä bändiä.



Upouusin tuttavuus on puolestaan the Wha's, jonka indierock on mukavasti vanhaan punkrockiin kallellaan. Ainakin yhden biisin perusteella siis. Lisämateriaalia kuulisi mieluusti tältäkin.

No mutta. Taidan jäädä tänään kuitenkin vain kotiin köyhäilemään. Huomenna tullee eksyttyä kuitenkin onneksi Dorikseen, jossa voisi muistaa elävänsä taas lyhyen tauon jälkeen. Sitä odotellessa voisi kuunnella vaikka tämän hetken isointa ja jumittavinta obsessioraitaa, Newcastlelaisen Waskerley Wayn Cat Alertia.



Huoh.

Onpa taas vähän tyhjä olo. Viikonloput ovat vaikeita. Pitäisi olla siellä Helsingissä.

{ In short: Helsinki would have one, two and three good reasons to visit, as Bras & Undies -club features as many fresh domestic bands. Also I'm a bit obsessed / possessed by that Waskerley Way's track there. }

// French Films MySpacessa
// Big Wave Riders MySpacessa
// the Wha's MySpacessa
// Waskerley Way MySpacessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti