Pullopostia

Pidän eniten ihmisistä, jotka uskaltavat tehdä hölmöjä juttuja. Ei tyhmiä, vaan hölmöjä. Semmoisia pieniä asioita, jotka hymyilyttävät aina kun tulevat mieleen. Semmoisia, joiden avulla ymmärretään, että itsensä vakavasti ottaminen on maailman turhin asia. Vakavissaan kyllä, vakavasti ei.

Semmoisia ihmisiä on kuitenkin aika harvassa. Moni ei uskalla ja toiset yrittävät liikaakin. Kaikkia pienet asiat eivät kiinnosta, mikä on enemmän kuin ymmärrettävää. Tiedän, elitisti puhuu. Myös ihmisten suhteen saa kuitenkin olla elitisti.

Tunnen kuitenkin joitakin ihmisiä, jotka uskaltavat tehdä hölmöjäkin asioita ja joiden kanssa ajan viettäminen on siksi niin kivaa, kun pienistä ja näennäisen turhista asioista on helppo innostua yhdessä. Siskoni on yksi heistä.

Kesällä kävimme pyöräretkellä Pispalassa ja löysimme siisteimmän uimapaikan kallioiden suojasta. Kun rannasta löytyi korkillinen lasipullo, oli heti selvää, mitä pitäisi tehdä.

Lähettää pullopostia.

Kirjeen kirjoittaminen vei aikaa useamman tunnin. Vaikkemme kielellisesti aivan taidottomia olekaan, oli hirmuisen hankalaa miettiä, mitä lappusella haluttaisiin sanoa.

Lopputulos oli surrealistinen rakkauskirje, jossa sydämen purkamisen jälkeen todetaan fiktiivisen päähenkilön odottavan samoin fiktiivistä tunteiden kohdettaan tietyssä paikassa, tiettyyn aikaan, tänäkin vuonna.

Viestin sävyissä yhdistyi An Affair to Rememberin kohtalonistiromantiikka ja vanhojen Suomi-leffojen ihana ylinäyttely. Ah!





Tänä iltana kello kymmeneltä nähdään, löysikö kukaan viestiä ja ottiko onkeensa. Jännittää. Päässä soi tietenkin the Police.



Pullopostin lähettämisestä on aikaa pari kuukautta ja se nostattaa edelleen joka kerta mieleen osuessaan hymyn huulille. Siitä hölmöissä asioissa on kyse.

Siitä elämässä on kyse.