Sofia Coppola eli Coppolan Sofia, tuo kaikkien meidän artsupoikien ja altsutyttöjen lempiohjaaja työsti vuonna 2006 kolmannen elokuvansa Marie Antoinetten. Siihen nähden, että the Virgin Suicides oli ehkä ihastuttavimpia nuoruuskuvauksia ja seurannut Lost in Translation ylipäänsä parhaita elokuvia ikinä, oli M.A. jonkinasteinen pettymys – ainakin ensimmäisellä kerralla. Sittemmin sitä on ruvennut rakastamaan enemmän ja enemmän, pienten yksityiskohtien ja sen näennäisen indie-estetiikkansa takia. Phoenixin cameo, piilotetut Converset, totaalinen obsessioni sekä Kirsten Dunstia että Jason Schwartzmania kohtaan ja ehkä maailman paras soundtrack.
Koska New Order.
Ja Siouxsie and the Banshees.
yms yms yms...
... ja the Radio Dept.
Kuten oletettavasti aika monelle muullekin, tuli Ruotsin ja Labradorin ylpeys the Radio Dept. itselleni tutuksi tältä soundtrackilta.
Juuri nyt yhtye on taas ajankohtaisempi kuin koskaan. Hirmuisen odotettu kolmas studioalbumi Clinging to a Scheme ilmestyi tänään ja on jo kerännyt hirmuisen määrän suitsutusta. Alkukevään single Heaven's on Fire räjäytti päänsisäisen pankkini uskomattoman tehokkaasti. Onko hienompaa popkappaletta edes olemassa?
Viime viikolla ilmoitettiin yhtyeen saapuvan Tavastialle kesäkuun 16. päivä. Täydellisyydeksi kaavailemani kokemus sai uuden käänteen kuitenkin eilen, kun Flow ilmoitti osaston myöskin kiinnittäneensä. Eipä sillä, etteikö parikin keikkaa kesään mahtuisi.
Mutta albumi, siis. Se on hyvä.
Siinä missä Heaven's on Fire on täynnä kevättä ja aurinkoa, tuntuu levyn avaava Domestic Scene puolestaan kylmäävän kauniilta. Kappale, jonka rinnalla minkään uuden musiikin tekeminen tuntuu ylipäänsä turhalta.
Raita toisensa jälkeen kiehtoo. Oli tilauksessa sitten nojatuolin uumenissa hykertely, Kuninkaankadun tanssimaton yksinaskellukset tai yleinen pakahtuminen elämään, tuntuu Clinging to a Scheme sopivan joka hetkeen. Jos jossain aiemmassa postauksessa valittelin täydellisten levyjen dilemmaa, tuntuu the Radio Dept. yltävän teoreemani yläpuolelle; hankalasti hyllystä kaivettavaksi levyä kun ei voi missään tapauksessa sanoa. Kappaleidenvälisessä kontrastissa ja dynamiikassa löytyy, eikä olo ole se tavanomaisen täydellisyyden pöhöttämä.
Mukavan epätasainen miksaus miellyttää myös. Erityisesti ohuissa vokaaleissa voisi jopa sanoa olevan tiettyjä chillgaze-viboja – kuten viime syksyn David-irroituksessa.
Mitään kehittävämpää tai kuvailempaa on vaikea sanoa. Suosittelen kuuntelemaan, kyseessä on takuuvarmasti yksi vuoden albumeista.
Vakuudeksi vielä hurmaava päätösraita You Stopped Making Sense.
--
Day 02 - Your least favorite song
the Smiths - How Soon Is Now?
Päivähaaste jäi eilen täyttämättä, kun olo oli Flow'n vuoksi vähintäänkin sekava. Mutta nyt.
Tehtävänanto on sen verran mukavasti raollaan, että en poimi esiin mitään inhokkibiisiä, vaan tosiaan sen vähiten lempparin. Nimittäin; siihen nähden, että the Smiths taitaa noiden parin muun täälläkin palvomani ohella olla se ihan lempibändini, en ole ikinä voinut sietää How Soon Is Now? -raitaa. Tiedä sitten johtuuko se Charmed-sarjan coverista – vai onko viime kesän Morrissey-konsertissa kuultu junttausversio pahentanut mieltä enstisestään, mutta ei kolahda, ei. Ei sitten yhtään.
Vähiten suosikki siis.
--
// the Radio Dept. MySpacessa
// Clinging to a Scheme -albumi Spotifyssa
// Marie Antoinette -soundtrack Spotifyssa
Kyllä nyt näyttää pahasti siltä, että levy jää itselleni "ihan kivaksi". Tiedän olevani mielipiteineni paitsiossa, mutta mielestäni Radio Dept. on aina ollut parhaimmillaan rokatessaan, eikä tältä levyltä paljon rokkia löydy. Miellyttäviä äänimaisemia kyllä, mutta en saa niistä riittävästi irti. Ja esim. David kuulostaa jostain syystä edelleen ärsyttävältä.
VastaaPoistaHow Soon Is Now? on toki suosikki-Smiths-biisini. :D
Hah, menipäs meillä mielipiteet ristiin! :)
VastaaPoistaPitää kyllä sanoa, että ihan vasta viime aikoina olen tuota vanhempaa Dept.-tuotantoa noiden muutamien yksittäisten biisien lisäksi kuunnellut. Mutta hurjasti pidän kyllä tästä uutukaisesta – niin nössöpopimpaa kuin onkin.
Aijai, minunkin mielestäni How Soon Is Now? on parhaimmistoa. Sävellys ei kolahda täysillä, mutta sanoitus osuu kipeään kohtaan. Hauska lisäys tämä haastehomma postausten perässä!
VastaaPoistaTäällä kompataan Jyriä The Smithsin suhteen. How Soon Is Now? laittaa yleensä hamuamaan next/seuraava -painiketta. Biisillä toki ansionsa (ja kappaleen syntytarina on hieno), mutta vuosien varrella sitä on kuullut jo kyllästymiseen saakka.
VastaaPoistamua säälittää vähän the radio dept, koska se on niin ihana mutta "clinging to a scheme" on vähän turhan vaarallinen levynnimi koska toteutui sen (potentiaalinen?*) ironia millä tavalla tahansa, sitä on aika helppo käyttää niitä vastaan jos on mitään pahaa sanottavaa. ja koska tää levy on munkin mielestä vähän liian sitä samaa. (toisaalta oon ihminen joka vasta viimeisen vuoden tai puolikkaan aikana on päässyt sen verran irti lesser mattersista että sai pet griefin kunnolla kuunneltua. no, en tiedä, mulla on oikeus vaatia musiikilta kaikki.)
VastaaPoista*en kaipaa radio deptiltä ironiaa koska se on ihana ja herkkis bändi, joten oletan oman hyvinvointini vuoksi että tän nimen voi tulkita muutenkin
anteexi randomrantkommentointi, mulla ei oo omaa musablogia =(
Ah, tilanne Smithsin suhteen on siis 2-2!
VastaaPoistaRoisto; tuon analysoinnin perusteella on suorastaan pakko vaatia sinulle omaa musiikkiblogia – toki siihen asti kommentit tänne ovat oikein tervetulleita. Itse en levyssä tasapaksuutta löydä, pikemminkin se on mielestäni hirmuisen hyvin yhteen nivottu kokoelma biisejä, joista käytännössä jokainen voisi olla single.
Nimen ironiaa en oikein ensin edes osannut ajatella, mutta mielestäni tuo alaviitteesi huomautus osuu nappiin. Radio Dept. on ironian yläpuolella.
ei sinänsä tasapaksuutta albumin sisällä, mutta huomattavan samaa linjaa kahden edellisen albumin kanssa - (toisaalta oon tosiaan hieman hidas tutustuja.)
VastaaPoistaahh, ihanaa, kerro mulle mitä nimi toi mieleen niin voin unohtaa tuskalliset kyynikkoajatukseni!
Mulle levyn nimi toi mieleen tuskastuneen mutta silti edelleen toiveikkaan bändin: "sitkeesti vaan, kyllä me tää vielä saadaan julkaistua, vaikka deadlinet on paukkuneet jo ties kuinka monta kertaa".
VastaaPoistaJa pitää lieventää vielä vähän: olihan se oikeasti kiva, että bändi tosiaan sai sen levyn ulos. Ei se siis missään nimessä huonolta kuulosta, ja mistäs sitä tietää, vaikka alkaisin tykätä siitä enemmänkin. Pet Griefiinkin olin aluksi pettynyt, mutta myöhemmin alkoi maistua paremmin. Nössöpopissa ei sinänsä ole mitään vikaa, tietenkään!
Samat ajatukset nimestä kuin Pekallakin. Toivottavasti levy valloittaa varautuneetkin vielä puolelleen, itse en malta odottaa kesäistä näkemistä.
VastaaPoistaNössöpop ftw!