12. huhtikuuta 2010

Maanantai: Lake Heartbeat

Oh. Oh oh.

Ruotsista löytyi jotain kivaa tällekin päivälle – ja juuri sopivasti ennen Huippareita. Lake Heartbeat -kaksikko tulee Tukholmasta, levyttää Servicelle ja tekee valtavan puoleensavetävää auringonlaskuindietä. Eipä siis ihme, että Kuninkaankadulla olo on taas melkoisen myyty.

Loppuviikosta julkaistava Trust in Numbers -esikoisalbumi on täynnä tyttö+poika-huokailuvokaaleja ja simppelin monitasoisia sovituksia. Mystery-singleltä löytyy lisäksi melkoisen phoenixesque bassoraita.



Semmoinen itsetietoinen ranskisfiilis albumia sävyttää muutenkin, kovin vaikeaa ei ole mielessään sijoittaa erityisesti alkupään biisejä jonkun St. Tropez'n ääniraidalle. Kaikki kappaleet eivät ole ihan timanttisimpia ja tuotanto kulkee monesti ärsyttävän äärirajoilla, mutta jokin tunnelmassa kuitenkin puree – ja kovasti. Eikä ehkä pelkästään se, että yhtye tulee Ruotsista.



Tai se, että lempparimme Kisses on ehtinyt yhtyettä jo hurjan kivasti remiksailemaan (mp3).

Samoin kuin Ytre Rymden Dansskola. Norjalaisten versio kuulostaa jo niin kesältä kuin tässä vaiheessa voi uskaltaa.



Mysteryn ohella lempipoiminnoiksi nousevat Blue Planet ja Golden Chain. Erityisesti jälkimmäinen on ihan uskomattoman hyvä raita.





Kiva levy kaikin puolin. Istuu saumattomasti juuri siihen fiilikseen, kun kevätilta alkaa, hienoinen tuulenvire käy ja aurinko laskee Pyynikkiin. Tykkäilen.

// Lake Heartbeat MySpacessa
// Trust in Numbers -albumi Spotifyssa

2 kommenttia:

  1. On kyllä ihanan keväistä musiikkia, itse en ollut bändistä ikinä ennen kuullutkaan mutta täytyy myöntää että tykkäsin ja kovaa. Muutonkin blogistasi saa paljon hyviä vinkkejä mihin bändeihin tutustua.

    Kyselisin vielä tällaisen tyhmän kysymyksen, kun olet kuitenkin Flow Festivalissa näyttänyt käyneen. Tiedätkö pääseekö sinne kuinka helposti alaikäisenä sisään? Tai siis kyselläänkö ovella paperit kaikilta vähänkään nuorilta näyttäviltä? :)

    VastaaPoista
  2. Jee, kivaa että hyvää musiikkia täältä löytyy! :)

    Itseltäni ei ole tuonne yhdelläkään kertaa papereita kyselty, tosin olenkin jo vähän vanhempi. En muista ainakaan että olisin muidenkaan kohdalla mitään papereiden seulontaa tuolla kertaakaan nähnyt. Vilkaisin huvikseni Last.fm:ssä tapahtuman viimekesäistä shoutboxia, jossa aiheesta lyhyesti keskusteltiin ja siinä muut Flow-konkarit olivat sitä mieltä, ettei papereita kysellä. Vaikka riski aina toki onkin, kallistuisin samaan mielipiteeseen.

    Kommentoikaa toki muutkin, miten asia mielestänne on.

    Jokohan niitä lisäkiinnityksiä huomenna julkistettaisiin? Huu!

    VastaaPoista