11. huhtikuuta 2010

Minä: There She Goes

Jotkut jutut ovat muuttuneet sisäänrakennetuiksi.

Olen onnistunut ehdollistamaan itseni populaarikulttuurin normeihin ihanan saumattomasti. Niinpä aktiivista ajattelua ei tarvita, kun viimeisen vuoden aikana olen julkisiin kulkuvälineisiin saattamisen jälkeen saanut päässäni soimaan automaattisesti the La'sin There She Goes -nimisen poptäydellisyyden.

Ja tiedättekö; se tuntuu aika hyvältä.



Listaintoilijanakin kammoan ajatusta, jossa joutuisin rankkaamaan esimerkiksi viisi parasta popkappaletta ikinä. There She Goes olisi listalle kuitenkin pakko saada.

Liverpoolilaisyhtyeen ainoaksi jäänyt hitti kahden vuosikymmenen takaa on pääni lisäksi soinut myös paitsi Nick Hornbyn Fever Pitch -kirjan ensimmäisessä ja paremmassa filmatisoinnissa, myös Gilmore Girlsin ihan ekan jakson ihan ekassa kohtauksessa.

Ei kai siis ihmekään.

There she goes
There she goes again
Racing through my brain
And I just can't contain
This feeling that remains

There she blows
There she blows again
Pulsing through my vein
And I just can't contain
This feeling that remains

There she goes, there she goes again
She calls my name, pulls my train
No-one else could heal my pain
And I just can't contain
This feeling that remains

There she goes
There she goes again
Chasing down my lane
And I just can't contain
This feeling that remains

3 kommenttia:

  1. Olen itsekin kyseiseen biisiin tykästynyt. Alun perin bändistä kuulin, kun eräs ystävä vinkkasi siitä minulle. Valitettavasti yhtyeen muu tuotanto on mennyt ohi!

    VastaaPoista
  2. Heh, en ole itse edes yhtyeen muita raitoja kuunnellut. Ehkä kyse on uskaltamisesta, There She Goesia kun mikään ei kuitenkaan ylittäisi. Toisaalta innostun monesti ihan valtavasti nimenomaan tämmöisistä yhden hitin ihmeistä!

    VastaaPoista
  3. Apuva, uskaltaudu nyt ihmeessä kuuntelemaan koko La's-levy, klassikkokamaa alusta loppuun! There She Goes ei mielestäni juurikaan erotu joukosta, niin hieno kuin se onkin. Esim. Timeless Melody on nimensä veroinen, ja päätösbiisi Looking Glass on aikamoista päänräjäytyskamaa. Juuri pari viikkoa sitten kävi mielessä, että voisin kirjoittaa jutun siitä levystä, mutta saas nähdä tuleeko siitä(kään) mitään.

    VastaaPoista