En ole aiemmin matkustellut kovin paljoa. Lukiosta olimme viikon verran Belgiassa – Brysselissä ja Bruggessä – ja TTVO:lta reissasimme Japaniin kahteen otteeseen. Tavanomaisten Tukholman ja Tallinnan lisäksi muualle en ole eksynytkään, ja Saksan-reissu olikin siten ensimmäinen oikea siviilissä tehty matka. Aika jännää siis.
Ensikosketus Berliiniin ei kovin paljoa vielä antanut. Vietimme perjantaina lennolta päästyämme pari tuntia Hauptbahnhofilla Wittenbergin junaa odotellessa. Aamuyön lähdöstä johtuva väsymys ei aikaansaanut mitään järkevää – jos kahden ei-koiraihmisen koirapuistokävelyä ei moiseksi lasketa – ja ajatukset olivat muutenkin jo Meltissä.
Kun maanantaiaamuna suunta otettiin uudelleen kohti pääkaupunkia, oli olo jo melkoisen innostunut. Tankkailimme Mondon viisi vuotta vanhasta oppaasta päät täyteen ravintoloita ja kauppoja ja kaivelin epätoivoisesti mielestäni saksaa vähän turhan monen vuoden puhumattomuuden jälkeen. Berliini-oppaan adoptoiminen henkilökohtaiseksi raamatuksi oli tuossa vaiheessa jo selviö.
Yövyimme Kreutzbergissa, Suite Hotelissa – joka oli buukattu tasoonsa nähden ihan älyttömän halpaan hintaan; parin hengen huone kustansi kahdelta yöltä yhteensä satasen. Tarkoituksena oli hengailla kotikaupunginosassamme pidempäänkin, mutta lopulta alueella pyörimiset jäivät oikeastaan vain tiistai-illan ruokapaikan metsästykseen.
Pääosin harhailimme itäpuolen Prenzlauer Bergissä ja Mittessä. Koska aikaa oli hyvinkin rajatusti, päätettiin suositellutkin nähtävyydet skippailla lähes tyystin ja keskittyä hyvän ruuan ja kivojen kauppojen metsästykseen – mikä onnistuikin aika mainiosti. Prenzlauer Bergistä tuli jo nopealla vilkaisulla omaa lempparialuetta, jossa vähintäänkin dynaamisessa yleisarkkitehtuurissa upeat, vanhat rakennukset sekoittuivat pieniin designer-putiikkeihin ja sopivan anarkistiseen katuilmeeseen. Muutenkin koko Berliinin aavistuksenomainen rähjäisyys PB:n lisäksi erityisesti Kreutzbergissa viehätti itseäni hirveästi. Kaikki tuntui jotenkin valtavan elävältä.
Aina sama virne. Onneksi Sonic Youth on kool.
Prenzlauer Bergissä herkullisin katu oli Oderberger Straße, jossa suunnilleen jokainen ovi johti johonkin uuteen pikkuliikkeeseen. Siistejä vaatteita, tennareita ja pieniä juttuja olisi löytynyt mukaan vaikka kuinka, mutta aika ja rahat tekivät tiukempaa. Kadulta löytyi myös yksi aika pätevä levykauppa, mutta hinnat eivät Suomen vastaaviin eronneet käytännössä lainkaan – ja lätyt jäivät tällä kertaa poimimatta. Siellä roikkunee yhä siis se sininen levysoitinkassikin, äsh. Pienten tuliaisten lisäksi kerrytin ostoskassiani parilla aika kivalla t-paidalla ja yhdellä kangaskassilla – joista kuvia ei nyt tähän hätään ole.
Ei kun Kiss-paidasta onkin! Bonuksena taas hikinen tyyppi.
Juustoa! Vai itä? Höh.
Kadun leikanneella Kastanienalleella löytyi samanhenkisten putiikkien lisäksi vähän tiuhemmassa kivan oloisia ravintoloita, joista poikkesimme ainakin yhdessä italialaisessa. Ruoat ja juomat olivat puolestaan mukavasti hitusen kotimaista hintatasoa alhaisemmalla ja maistuivat paikassa kuin paikassa. Ruokakauppojen puute sen sijaan oudoksutti, koko reissulla huomasin ehkä pari vähänkään kioskia isompaa ruokakauppaa, mikä tuntui suomalaiseen kaupunkikuvaan nähden erikoiselta.
Nähtävyyksistä ihastelimme pääosin vain niitä, jotka osuivat seikkailujen varrelle. Ainoa varsinainen sisäänmeno tapahtui Berliinin tuomiokirkossa, joka olikin aika vaikuttava paikka. Ehkäpä vielä vaikuttavampi, jos olisin uskaltanut ylös asti kavuta – vertigoiselle yläkupoli ei tuntunut hyvältä paikalta. Suositeltu tv-torni jäi siis ajanpuutteessa väliin ja pitänee tarkastaa ensi kerralla – samoin kuin hieman hinkumani Bauhaus-museo.
Samoin ensi kerralla koettavien listalla ovat illanviettopaikat. Nyt olimme päiväravaamisten myötä iltaisin niin puhki, että istuskelut jäivät vähiin. Erityisesti olisi kiinnostanut Magnet, jossa juuri edellisenä torstaina olisi ollut keikalla Toro y Moi. Tamperetta vähän suvaitsevamman julistekulttuurin avulla paikkoja ei olisi ollut varmaan kovin vaikea löytää.
Hipstereistä ei sen sijaan tykätty. "You fagot ass tourist hipster fuck off!!"
Suurkaupunkien julkisten kulkuvälineiden toimivuudesta itselläni on kokemusta vain Tokion osalta, ja Berliinissä metrot toimivat vähintäänkin yhtä mukavasti. Ratikoihin yhdistettynä reissailu oli helppoa ja nopeaa, ja vaikka Berlin Welcome Card taisikin olla käyttämiimme etuuksiin nähden vähän ylihintainen, ei se tullut kalliiksikaan. Pummilla tosin olisi varmastikin voinut reissailla aika surutta myös.
Mitäs muuta? Beck's oli aika hyvää, erityisesti Eis-versio. Bratwurstit ja Dönerit jäivät kiireessä testaamatta, mutta kasvissyöjänäkin olisi ollut ehkä pakko testailla – maassa maan tavalla ja silleen. Ylipäänsä moni asia jäi vielä elämättä, mutta sehän lyhyissä reissuissa parasta onkin; nälkää jää myös tuleville reissuille. Yleisen siistiyden, näyttävyyden, elämän, turvallisuuden ja toimivuuden vuoksi Berliini tuntui tosiaan kaupungilta, jossa voisi ihan oikeasti vaikka asuakin. Ehkäpä?
Ikävä on. Toivottavasti kohdataan taas.
Berliini, sydän ja silleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti