7. heinäkuuta 2010

Keskiviikko: GROUPLOVE

Vaikka kaupunginkirjasto sijaitseekin ihan kivenheiton päässä kodistani ja / tai toimistoltani, tulee sinne eksyttyä vähän liian harvoin. Rästimaksujen takia ehkäpä.

Future Musicin ja NME:n käyn kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti selailemassa läpi, muistiinpanovälineiden kera. Future Musicista bongailen vinkkejä ja ilmaisia työkaluja omien biisien työstämiseen ja NME:tä käytän jonkinasteisena kanavana uusiin bändeihin tutustumisessa. Vaikka vähän hammasta purrenkin.

NME ei ole missään määrin yhtä kova juttu kuin – ilmeisesti – silloin ennen. Musiikkiblogiskeneä seurailemalla uusissa siisteissä jutuissa pysyy huomattavasti paremmin perillä, varsinkin kun NME tuntuu poimivan esiin uusista bändeistä vain niitä, jotka ilmeisimmin valokopioivat zeitgeist-bändejä (esimerkiksi tänään Two Wounded Birds) – ja tapana on myös pysyä poimittujen yhtyeiden takana vaikka väkisinkin. Ehkä sama koskee tietyllä tapaa koko painettua musiikkimediaa? Ymmärrettävää toki.

NME:n kritisointi edes vähän erilaisesta näkökulmasta kuin yleensä lienee kuitenkin aika väsynyttä. Onneksi lehti tarjoilee silloin tällöin oikeasti kiinnostaviakin akteja.

Kuten.

Losangelesilainen GROUPLOVE ärsytti ensikuuntelulla (ja ehkä -näkemällä), mutta koukuttaa yhtä välittömästi.



Coloursissa yhdistyvät Architecture in Helsingin indierääyntärenkutukset ja Smashing Pumpkins (/tms) -henkinen angstirokki. Lopputulos toimii hurjan hyvin! Koukut iskevät ja volyymia tekee mieli kaakottaa kertsi kertsiltä enemmän.

Hitaampi Gold Coast miellyttää myös. Kahdeksan biisin EP ilmestyi joskus tässä.



Ihan kivaa siis. Kiitti NME!

PS. Kirjasto tarjosi tänään muutenkin hyvää mieltä. Kävelymatkalla huomasin pojan, joka lauloi ja kitaroi Eelsin I Like Birdsiä – biisiä, jota en olisi ennen eilistä tunnistanut tai varmaan ollut edes ikinä kuullut. Kiitos Ocean of Noise -blogin heinäkuu-soittolistan, on asia korjaantunut. Aika ajoitus! Meinasin mennä sanomaan jotain, mutta en uskaltanut.



Lisäksi kirjastonsetä ilahdutti sillä, että oli liimannut levyhyllyn yhteyteen lapun "Pidätkö Beach Boysista? Testaa myös näitä" – ja listan perusteltavampien nimien (the Turtles, the Left Banke, the Zombies) yhteyteen oli lisätty myös Grizzly Bear ja – huh – Animal Collective. Katsos Metsoa!

// GROUPLOVE MySpacessa

4 kommenttia:

  1. metso on välillä ihan uskomaton. erittäin positiivisia yllätyksiä. joku eero johannes!

    VastaaPoista
  2. Hahaa, näitä maagisia ajoituksia sattuu aina silloin tällöin! Ei kyllä mulle ainakaan kovasti iskenyt tuo Grouplove parin kuuntelun jälkeen, mutta antakaamme aikaa, saa nähdä... :)

    VastaaPoista
  3. Metso on paras! En jaksa edes alkaa muistella, kuinka moneen hienoon bändiin on tullut tutustuttua musiikkiosaston loistavan valikoiman ansiosta. NME:t (ja Melody Makerit, RIP) tuli luettua siellä tunnollisesti 90-luvulla, mutta jossain vaiheessa putosin siitäkin kelkasta.

    VastaaPoista