10. heinäkuuta 2010

Lauantailevyt

Superleppoisan lauantain saldona on tähän mennessä ollut nipullinen levyjä, kivat kangastennarit, jopoilua ja enemmän unta kuin koko viikolla tähän saakka. Jossain vaiheessa vielä hyvää ruokaa ja ehkä iltauinnit, niin mieli on enemmän kuin hyvä.

Tiskijukkapalkkio on ollut tarkoituksena käyttää levyihin jo pidemmän aikaa, mutten ole jotenkin saanut aikaiseksi perehtyä asiaan ihan riittävällä pieteetillä. Viikolla käväisin selaamassa Swampin hyllyt läpi, mutta päätöksenteko tuntui hankalalta. Niinpä nyylit tuli poimittua enemmän tai vähemmän lonkalta Jyväskylän Äxän reissulta. Ei mitään superuutuuksia, mutta semmoisia mitä olen hyllyyni kaivannut pidemmän aikaa – ja lisäksi yksi randompoiminta kivojen kansien perusteella, sekä vielä yksi sovitun saldon tasaava seiskatuuma.

Näitä siis:

Girls - Album-lp



Girls-debyytti on ollut ostoslistalla vaikka kuinka kauan. Täydellistä kesämusiikkia edelleen – Flow'n keikkaa en malta odottaa.

Vampire Weekend - Contra-lp



Alkuvuoden lempijulkaisu on pakko saada s/t-debyytin viereen. Levy on jäänyt viime aikoina vähän vähemmälle kuuntelulle, mutta miellyttää edelleen hurjimmin.

Villa Nah - Origin-lp



Suomalaisena musabloggarina hävettää tunnustaa, että en ole Originia, hypetetyimpää kotimaista albumia vuosiin, kuullut ennen tätä vielä kertaakaan. Villa Nah on ollut tuttu toki jo melkein vuoden verran ja innolla olen kehitystä seurannut – ja Remains Of Love / Benny's Burning -7" löytyy hyllystä, mutta kun albumia ei ole Spotifyssa tai muualla streamattavissa ollut, olen ollut nolosti pimennossa jo pitkän tovin. Onneksi asia korjaantuu nyt.

Mew - No More Stories Are Told Today I'm Sorry They Washed Away No More Stories the World Is Grey I'm Tired Let's Wash Away -lp



Mew kolahti helmikuussa keikan myötä lujaa. No More Stories... -albumista olen pitänyt ihan hurjasti ja on ehkä osuvin ensimmäiseksi omistamakseni levyksi yhtyeeltä. Hawaii on kawaii.

Kitkaliitto - Swamp-12"



Randompoiminta! Ihastelin pelkistettyä maxia jo edellisellä reissulla ja tarkoitus oli selvittää, millaisesta musiikista on oikein kyse. Jäi tekemättä, mutta jännittävä ensikuuntelu oli positiivinen yllätys. Pehmeää, orgaanista houseilua – toimii itselle oikein kivasti. Tyypit näyttävät olevan Alppipuistossa Rytmikaravaani-tapahtumassa keikalla elokuun 7. päivä.

Franz Ferdinand - Ulysses-7"



Eka Franz-hankintani samaten, vaikka tyypeistä olen aina varovasti tykkäillytkin. Mainioin biisi. Valkkautui lopulta myös hintalapun takia – kolme ja puoli euroa tasasi budjetin just eikä melkein.

Budjetti meinasi saada avustusta myös levykaupan tytön ansiosta, kun pari albumia tuli mukaan tuplana. Koitan nyt kuitenkin edes kerran olla hyvä ihminen.

Huomenna Ruis, iik.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti