En haluaisi olla se häviäjä. En haluaisi olla se, josta tuntuu liian pahalta.
En haluaisi olla se, joka joutuu järjestelemään uusiksi elämänsä, elämään varjoissa ja makaamaan yksin kotona peiton alla.
Ehdin odottelemaan Lost in Musicia jo pidemmän aikaa. Vaikka musiikki- ja media-alan ihmisille suunnattua kaupunkifestaria ehdin viime syksynä dumailemaankin pönöttävästä yleisöstä, on tapahtumassa ollut joka vuosi musiikinkuuntelijan kannalta aika mainio suhde hinnan ja laadun kohtaamisessa. Tänä vuonnakin on ihan kivoja nimiä tarjolla useampia.
Sitten yhtenä päivänä vilkaisin Last.fm:stä, onko tuttuja naamoja tulossa paikalle.
Ajattelin, että muutamassa viikossa ajatus selkiäisi, eikä se jossain vaiheessa väistämätön jälleennäkeminen tuntuisi niin helvetin pahalta, mutta oletettavastikaan puolitoista kuukautta ei ole vielä tarpeeksi. Niinpä minä lähden ensi viikonlopuksi kotoani karkuun. Häviäjä menköön Lahteen.
Sama toistui tänään. Hang the DJ! on todetusti ollut se ihka omin eventtini jo monta vuotta ja tieto neljävuotispirskeistä parin viikon kuluttua innostutti ihan valtavasti. Kaikkia kivoja soittajiakin vielä.
Sitten selasin läpi osallistujalistan ja ymmärsin oletettavasti makaavani koko illan kotona peiton alla. Samoin kuin Valoa-festivaalin. Ehkä joulukuun synttärilauantaillekin löytyy joku indietytöille ja -pojalle pakollinen tapahtuma.
Olisi kai epäreilua vaatia omaa kaupunkia ihan entisistä kumppaneista vapaaksi alueeksi, mutta oman elämän rajoittaminen ja niistä harvoista kivoista jutuista luopuminen juuri nyt tuntuu ihan valtavan pahalta. Olen edelleen suurimman osan ajasta loputtoman masentunut, koen joka ilta niin pohjatonta yksinäisyyttä, ettei pää tunnu kestävän. Kiskon Cipramilia, että jaksaisin edes jotenkin arkea. Yritän avata solmuja terapeutille ja niille muutamalle hassulle ihmiselle, joihin en ole vielä siltojani polttanut.
Minä tarvitsen jotain kivaa elämääni. Tämä loputon ahdistus saisi jo loppua.
Onneksi on edes huominen. Tarjolla olisi myös Liekin levynjulkkarit ja Minä ja Ville Ahonen YO-talolla, mutta itse suuntaan Dorikseen katsomaan syksyn isointa intoilubändiä, Delay Treesiä.
Sen pitäisi olla turvallinen.
Päässä soi kappale, jota pidän hyvänä.
Ehkä siksi, että se ei muistuta vielä mistään.
mä niin t i e d ä n!
VastaaPoistaihailen sitä, että kykenet sanomaan ääneen, että hei en halua tulla tonne koska toikin tulee ja sen näkeminen tekee paskaa. se on paljon rohkeampaa kuin raahautua väkisin paikalle. etenkin kun ei illasta pysty nauttimaan, jos joutuu koko ajan olemaan peloissaan, että koska se ponnahtaa jostain taka-alalta esiin
VastaaPoistaärsyttävä lause, mutta: kyllä se siitä. ihan ihan ihan oikeasti. ajan kanssa ja rauhallisesti hengitellen. tsemppiä
Oh, ehkäpä. Kunhan vain jaksaisi odottaa sitä ajan kulumista.
VastaaPoistaVoi, aika kuluu, sitä odotellessa. Kaikkea hyvää.
VastaaPoistaDelay Treesistä puheenollen, uusimmassa Suessa levyä mainostettiin 1000 Sparksin sitaatilla :) osui heti ekana silmään kun lehden avasin.
Kas, pitääpä käydä poimimassa talteen.
VastaaPoistaNyt on pala kurkussa,enkä uskalla räpäyttää silmiä. Saan sun kirjoituksista vertaistukea,tai paremminkin nyt tajuan kaiketi miltä musta tuntuu ja mitä mietin alitajuisesti,kun en saa ajatuksia sanoiksi.
VastaaPoista-kiitos
Kiitos. Hyvä että näistä on apua jollekin.
VastaaPoistaVaihtoehtolääkitykseksi suosittelisin Concretes:n uutta levyä ja/tai Dynamoa.
VastaaPoistaMitenkäs mä tänne alun perin päädyinkään? Jonkun random-surffailun kautta. Mutta palasin tänne löydettyäni täältä Camera Obscuran ja Penguin Prisonin biisit, HIMYM-maininnan ja henkilön, jolle sanat 'ikävä' ja 'lokakuu' tarkoittavat tällä hetkellä jotain Hausmyllyn ysärihittiä paljon henkilökohtaisempaa. Hieman häkeillyin julkaisujesi suoruudesta, avautumisestasi. Itse olen jakanut samoja tunteita viime kuukausina vain lähipiirilleni. Mutta ehkä he alkavat jo uupua terapoimiseeni. Joten tuuletan täällä. Ja ehkä kuuntelen vielä kerran Animal animalin. Ja kyllä, it blows, että (Suomen kylissä) missään et ole turvassa jälleennäkemiseltä. Verkossa ehkä hetken. Eeva
VastaaPoistaEi tähän voi muuta sanoa kuin, että "I feel you man". Itse olin täysin samassa tilanteessa noin vuosi sitten. Aivan hajalla. Elämä ei sujunut mitenkään. Kaikki asiat muistuttivat siitä tietystä. Monet luultavasti mahtavat keikat jäivät väliin, koska tiesin että minua alkaisi vain ahdistaa suunnattomasti jos edes näkisin sen tietyn. Erosta on kohta vuosi ja nyt pystyn jo ehkä jossain määrin olemaan samassa tilassa tämän henkilön kanssa. Siltikin, sitä vain miettii, että entä jos asiat olisikin menneet näin...
VastaaPoistaHeh. Selasin just tänään itse last.fm:stä keikkoja ja niillä kävijöitä/käyneitä, ja sattumalta eksyin Delay Treesin Dorkan keikan kautta sun profiiliin ja sit blogiin.
VastaaPoistaHämmentävää ja jotenkin kaunista ja ikävääkin lukea jonkun lähes identtisessä elämäntilanteessa kärvistelevän mietteitä. Lost in Musicia päätin tosin itse lähteä pakoon jopa toiseen maahan - ehkä siellä saa tilapäisesti unohdettua kaikki ne paikat, joissa ei voi olla milloin milläkin hetkellä.
Mut niin, piti vaan toivotella tsemppiä ja peukkuja. Toivottavasti sunkin elämään ilmestyy nopeasti ja paljon sitä kivasti väritteleviä asioita ja ahdinko laimenee. Onneks Valoa-festareihinkin on vielä yli kuukausi :).
P.S. huippu blogi, pitänee alkaa seuraileen!
Mua jotenkin näissä tilanteissa edes vähän lohduttaa ajatus vertaistuesta. Samaan aikaan on ihmisiä muuallakin kärvistelemässä erotuskissaan, sekä aina löytyy joku, joka kokee tämän saman vielä paljon isommassa mittakaavassa. Tekee itselle ja omille ongelmille vähän pienemmän olon, ne kun tuppaa paisumaan aivan hurjiksi, kun tuhlaa päivästään kaiken ajan niiden ajattelemiseen.
VastaaPoistaTerkuin yks, joka on huomannut hyväksi tavaksi viimeisten päivien aikana mennä nukkumaan aina kun tekee mieli ajatella eroa ja entistä. Kuka niitä huolia ja murheita haluaisi edes selvitellä kun lykkäämällä saa ihan hyviä tuloksia!
Ja musta on ikävää tää Hang the DJ -insidentti. Kyllä pitäisi jotenkin tiedostaa toisen maaperä ja oma maaperänsä, ja pysyä edes joissain asioissa niiden rajojen sisällä. Edes joskus.
Hui, kommenttitulva.
VastaaPoistaMartti: Concretes pitää tarkistaa pikimmiten. Dynamoon ehkäpä jo hyvinkin pian.
Eeva: Kiva että päädyit ja kiva, että blogini Hausmylly-hiljaisuus rikottiin vihdoin. :)
Ville, Sarianna ja Pirita: Vertaistuki ja nämä tuntemattomampienkin ihmisten kommentit ovat itse asiassa aika valtavankin iso apu. Iso kiitos kaikille.
Ja vertaistukea myös täältä.
VastaaPoistaTuntuu lattealta sanoa kyllä se siitä, kun itse vielä muistaa just tuon tunteen ja ennen kaikkea pahan olon, fyysisen pahan olon. Mutta kyllä se oikeasti siitä. Päivä kerrallaan eteenpäin, ei enempää voi vaatia.
Itse puolitoista vuotta sitten eronneena välttelen edelleen rakasta kaupunkia, jossa asuu paljon hyviä ystäviä. Etten vaan vahingossakaan törmäisi, pelkään että voisin pahoin välittömästi. Vaikken ees kaipaa.