17. maaliskuuta 2010

Keskiviikko: Fantasy Festival

Aikomuksenani oli koittaa Last.fm:ssä mainostettua Sonyn Fantasy Festival -kamppista jo viime vuoden puolella, kun sen ensimmäisen kerran bongasin. Loputtoman lykkäilyn jälkeen päädyin luomaan oman unelmafestarini vasta eilen.

En ole oikein ohjeidenlukijaihminen, joten en ihan vielä ehtinyt sisäistämään mikä saitin idea sen bändien mukabuukkailun ohella on. Kai niillä jotain hypepisteitä on ja kai siellä jotenkin kilpaillaan – en tiedä. Joka tapauksessa käytin ensimmäiseen lineup-vedokseeni puolet varatusta budjetista ja sain 1000 Sparks -festareille aika miellyttävän esiintyjäkaartin. Ei varsinaisia yllätyksiä, mutta kuitenkin:

Phoenix – no hei tietty. Ei se viimevuotinen intoilu ole vielä mihinkään kadonnut.

Hot Chip – ensivaikeuksien jälkeen uusin One Life Stand -levy on ruvennut toimimaan koko ajan paremmin ja paremmin. Uuden ja aika ihmeellisen videon I Feel Better -singlestä on ohjannut muuten Peter Serafinowicz, ihh!



MGMT – tuleva Congratulations-albumi on yksi odotetuimmista ikinä. Oletettavasti melkoisen siisti porukka myös livenä.

Belle & Sebastian – no ylläripylläri.

the Drums – nopeasti lemppareiden joukkoon noussut bändi lienee livepätkien perusteella aika kova myös keikoilla.

M83 – uusikin matsku kelpaisi, mutta edellinen Saturdays = Youth -levy on Kuninkaankadulla ollut viimeisen puolitoista vuotta aika non stop -soitossa. Young Replicant -porukan versio voitti videon tekemisestä järjestetyn kisan silloin joskus.



the Shins – no ylläripylläri pt. 2.

the Pains of Being Pure at Heart – yksi viime vuoden kovimmista uutukaisista, käsittämättömän ihh.

Beach House – huiman levyvuoden parhauksia tähän mennessä.

Discovery – enpä edes tiedä keikkailevatko tyypit juurikaan, mutta kuvitelkaapas kuinka siisti LP olisi kokea livenä? No aika.

the Sound of Arrows – vaikkeivät biisitkään olisi niin täydellisiä kuin ovat, olisi kaksikko pakko nähdä lavalla jo pelkästään huumaavan visuaalisuutensa vuoksi.

Toro y Moi – yksi tulevan kasvukauden kovimmista jutuista. Takuuvarmasti. Tuore video Talamakista viileilee.



the Raveonettes – ahh, joo. Pakko.

Magic Wands – vuoden oletettavasti siistein yhtye.

Pintandwefall – lempilivebändini toimii kerta toisensa jälkeen, eikä kalpenisi rinnakkaisuuksilleen tippaakaan.

Fantasiafestarini pidettäisiin oletettavasti Tampereen Dorkassa tulevana kesänä. Tulisitko? Mitä itse ottaisit?

// Fantasy Festival Last.fm:ssä

3 kommenttia: