Pidän niin hirveästi jutuista, joita kokiessa ei vain voi olla sanomatta itsekseen viiden minuutin välein jotta ei helevetti kun mä tykkään tästä.
Tällä kertaa se juttu on aika äärimmäisen yllättäen uusi Gorillaz-albumi Plastic Beach. Ensi-irroitus Stylo ehti Bobby Womackin ja Mos Defin feattauksineen iskemään jo heti alkuvuodesta, mutta levyltä löytyy useita muitakin täysosumia. Ei tasapaksuutta, ei varmanpäälleyttä – vaan tyyppien paras levy tähän mennessä ja hienointa Albarnia viiteentoista vuoteen.
Super Furry Animalsista tutun Gruff Rhysin ja De La Soulin kaappaaminen Superfast Jellyfish-raidalle on ihan parhautta.
Seuraava, kevyempi Empire Ants -veto yhdessä Little Dragonin kanssa kasvaa lopulta ihan yhtä siistiksi. Kun myös Some Kind of Nature iskee hirveän osuvasti yhdessä Lou Reedin kanssa, on albumiformaatille yleensä hankala keskivaihe ihan parhaimpia ikinä.
Kokonaisuus kärsii aavistuksen verran kestosta. Yhtään heikkoa kappaletta levyllä ei ole, mutta kuudentoista biisin paketista olisi saanut kasattua vieläkin tiiviimmän ja täydellisemmän setin – semmoisista kun pidän aina yli kaiken. Yllättävän lähelle yhtye pääsee jo nyt ja kas kummaa, lopputulos taitaa olla Contran ohella se vuoden kovin lemppari tähän mennessä. Loppuun vielä lempiraidaksi noussut tanssifiilistely On Melancholy Hill. Komeaa!
// Gorillaz MySpacessa
// Plastic Beach -albumi 3VOOR12:ssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti