Siinä missä Goldfrapp on pysytellyt vuosikymmenen verran elektronisen musiikin eliitissä, on se pystynyt uudistumaan ihailtavalla tavalla albumista toiseen. Niinpä uuden Head Firstin kohdalla saattoi odottaa mitä tahansa – eipä ihmekään, että yhtyettä arveltiin hyvin vahvasti "kaikkien aikojen viraalitempauksessakin" iamamiwhoami:ksi.
Vaan ei. Tämän viikon odotetuin julkaisu ei painu piiruakaan kokeilevaan suuntaan, vaan diskoilee suoraviivaisemmin kuin Alison Goldfrappin ja Will Gregoryn parivaljakko kertaakaan aiemmin.
Naistenpäivänä jo jakamani ensisingle Rocket avaa levyn häpeilemättömän tarttuvasti. Ensimmäinen aktiivinen kuuntelukerta lennätti pyrstölle; biisi tuntui niin tutulta, että oli hirveän vaikea uskoa kuulleensa sen ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2010. Tykkäilyt myös videolle, ketäpä entistä poika- tai tyttöystävää ei tekisi mieli avaruusraketin kylkeen kiinnittää.
Sama olo tulee albumin aikana moneen kertaan. Popkoukkujen kierrätys on huipussaan kun Abbaa ei vain voi olla kuulematta ja hirmuisen moni kappale tuntuu herkullisessa kliseekierrätyksessään jo oleelliselta osalta jokaista retrotanssikokoelmaa. Kuten nyt vaikka ensimmäisten läpisoittojen suosikkikappale Alive.
Erityisen helppo Head First on rinnastaa Róisín Murphyn huikean Overpowered-albumin pikkusiskoksi. Mutta siinä missä Róisín tarjosi täysveristä superdiivailua, jumalaisen komeita sovituksia ja täydellisintä homoikonipopmusiikkia suurinpiirtein ikinä, on samalla tavalla suoraviivainen Goldfrapp-uutuus pehmeämpi ja helpommin lähestyttävä. Yllättäen lopputulosta ei voi kuitenkaan sanoa tylsäksi – biisi toisensa jälkeen pitää huimaavan tiukasti otteessaan ja vähän konventionaalinenkin soundipaletti miellyttää. Ja hymyilyttää.
Kaikin puolin Head First on iloinen yllätys. Yhdeksän biisin kompaktissa paketissa ei ole turhia huoahduksia, eikä valittamista löydy oikein mihinkään näkökulmaan. Erittäin nautittava levy ja oletettavaa vuoden parhaat -aineistoa tämäkin.
Loppuun totuttua retroilua; lempparibiisi kultakin aiemmalta albumilta.
Clowns (Seventh Tree)
Ride a White Horse (Supernature)
Black Cherry (Black Cherry)
Lovely Head (Felt Mountain)
Ikidiggailut!
// Goldfrapp MySpacessa
// Head First -albumi Spotifyssa
Täytyy sanoa että itse olin kyllä hienoisen pettynyt. Ehkä juuri sen takia, että pari ekaa lohkaisua levyltä olivat aika makoisia. Mut lopulta levy oli mun mielestä vähän yksitoikkoinen.
VastaaPoistaMutta on silti hyvä että näiden sun arvioiden perusteella itsekin löytää aina vähän uutta näkökulmaa: nyt en tuomitse täysin :D
Heh, hyvä juttu jos tulee vielä jotain uutta kulmaa. Itse tosiaan tykkäsin aika kovasti. Semmoinen tosi hyvä aika kiva levy, niinku.
VastaaPoista