Jo etukäteen oli tiedossa, että Congratulations tulee olemaan hyvin erilainen levy kuin Oracular Spectacular -debyytti. Niinpä taannoin etukäteen esiteltyihin kappaleisiin Flash Delirium ja Congratulations tuli suhtauduttua mahdollisimman avoimin mielin, ikään kuin pettymyksen mahdollisuudenkin kieltäen. Eikä niin käynytkään.
Koko albumin kuuntelun jälkeen olo on ollut kummallinen. Toisaalta levy kuulostaa aivan älyttömän hyvältä – soundit ovat kohdallaan, biisit toimivat ja kaikki on niin älyttömän siistiä että melkein päähän sattuu, mutta kuitenkin joku tuntuu jäävän puuttumaan.
Se jokin on se yksi Time to Pretend, Kids, the Youth, Weekend Wars tai Electric Feel. Se yksi kappale, joka saa palaamaan ääreensä kerta toisensa jälkeen ja mieluiten tahkoamaan Kuninkaankadun tanssimattoa loputtomasti puhki. Popkaavaorientoituneisuuteni on jo diagnosoitu sairaus ja levyn singlettömyysratkaisut olivat etukäteen hyvin tiedossa, mutta silti odotin ensimmäiset kuuntelut koko ajan vain sitä yhtä kaikkien aikojen – tai ainakin kevään 2010 – popkappaletta. Niin hyvä kuin albumi kokonaisuudessaan onkin, ei sitä yhtä kappaletta vain löydy. Läheltä piti -vetoja on kuitenkin useita.
Olisi silti väärin sanoa olevansa varsinaisesti pettynyt. Albumi toimii erityisesti kokonaisuutena aivan fantastisen hyvin (en usko että olen aiemmin blogissani käyttänyt tuota sanavalintaa enkä usko että se minkään muun yhteyteen sopisi yhtä osuvasti) ja levy on helppo laittaa rullaamaan uudestaan ja uudestaan, upota yhä syvemmälle popmusiikin, psykedelian ja iki-ihanien substanssien yhteiseen aikaansaannokseen. Ongelma onkin ehkä omissa kuuntelutottumuksissani; viimeisen parin vuoden aikana olen muuttunut albumi-ihmisestä singleintoilijaksi – sohvakuuntelijasta indiediskoajaksi. Congratulations on kokonaisuutena niin hyvä, että sen haluaisi vain paketoida yhteen täydelliseen kolmen minuutin pakettiin ja työntää kuultavaksi jokaisessa mahdollisessa yhteydessä.
Edelliseen levyyn verrattuna soundeissa on karsittu elektronisuudesta ja murhaavan hyvät synariffit loistavat poissaolollaan. Erinomaisen maituvia ovat vastaavasti pienet klassisen musiikin vaikutteet sinne tänne ripoteltuina; esimerkiksi avauskappale It's Workingin ja kaksitoistaminuuttisen Siberian Breaksin kevyet barokkipopelementit ovat enemmän kuin paikallaan. Olen aika äärimmäisen huono vertailemaan tuotoksia tai artisteja joihinkin toisiin, mutta parin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen itselläni oli hirveän vahva assosiaatio Congratulationsin ja David Bowien välillä. Fiilis heräsi heti ensimmäistä kertaa nimikappaletta kuunnellessani ja tuntui kokonaisuuden kohdalla vain vahvistuvan. Albumi voisi olla Bowien psykedeliakauden toinen tuleminen neljän vuosikymmenen tauon jälkeen – vaikkapa esimerkiksi the Flaming Lipsin tuottamana.
Kokonaisuudessaan Congratulations on albumi, josta voi ihan oikeasti puhua jo nimikkeellä tulevaisuuden klassikko. Se on rohkea, mutta ei itsetarkoituksellisen outo. Se laajentaa käsitystä kaksikon huikeista kyvyistä, mutta jättää odottamaan seuraavaa. Kaksi hyvin erilaista levyä on takana ja korvat kääntyvät väkisinkin malttamattomina kohti seuraavaa – kiertelemättä ja kaartelematta on helppo sanoa, että niin vain toivoisin MGMT:n olevan seuraavalla kerralla taas piirun verran enemmän pop. Siihen asti tanssilattialla pärjätään vielä debyytinkin irroituksilla.
PS. Viikonloppuna tuli nähtyä Jyväskylän suunnalla Tanssiteatteri Krampin Dracula, joka oli aivan mainioin musikaali. Tuttu Nosferatu-tarina piti otteessaan erityisesti erinomaisten tanssikohtausten ja tunnelman sekä upean lavastuksen ja puvustuksen avulla. Harrastelijateatteritasoonkin nähden aivan äärimmäisen komea saavutus; ainoastaan ehkä musiikkipuolen sovituksiin olisin voinut kaivata jotain vähän epäkonventionaalisempaakin sävytystä (vrt. Tomorrow, in a Year). Dracula pyörii Säynätsalossa vielä pari viikkoa, suosittelen kovasti!
// MGMT MySpacessa
// Congratulations-albumi whoismgmt.com:issa
Olen itsekin lukenut noita MGMT:n jakamia kommentteja tulevasta levystä, joissa mainitaan ettei kannata odottaa Oracular Spectacular 2:ta.
VastaaPoistaOsittain niistä on tullut myös sellainen fiilis, että halutaan ottaa ennakkoon kritiikiltä pohja pois. Tuntuu kuitenkin että Congratulations tulee omassa levysoittimessa olemaan se eniten pureskelua vaativa julkaisu koko vuonna.
Silti olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kyseessä on ennemminkin tulevaisuuden klassikko kuin vuoden 2010 potinräjäyttäjä.
Hieno arvostelu.
hassua, itse oon ennen ollut aina yhden kappaleen indiediscoaja (entinen kuninkaankadun kasvatti käy kanssani jatkuvasti ärhäköitä keskusteluita aiheesta kuuntele albumit kokonaisuutena äläkä saatana repetoi sitä yhtä kappaletta!!!....) mutta tää oli kyllä ensimmäinen albumi, joka ihan oikeasti huutaa munkin kaltaiselle ad/hd-ihmiselle että istu alas ja kuuntele tämä. vielä kertaakaan ei oo voinut jättää kyllä tätä levyä kesken vaan aina se on pakko kuunnella loppuun, oli sitten myöhästymässä jo tärkeästä tapaamisesta tai ei
VastaaPoistaite pidän kyllä tota huomattavasti parempana levynä kuin oracular spectacularia. ehkä se johtuu siitä, että oracular jne. oli niiden hittien lisäks täynnä vaan aika keskinkertaista kamaa, melkein ärsyttävän huonoa verrattuna niihin järjettömän timanttisiin kappaleisiin. congratulations taas on niin hiton tasaisen hyvä kokonaisuus
mutta sulattelua se kyllä vaatii. ensimmäisellä kuuntelukerralla leuka oli lähinnä lattiassa kun ei tiennyt miten suhtautua, nyt noin kahdeksannella kerralla alkaa oikeasti tanssijalka jo vipattaa
Esikoisessa oli tosiaan se epätasaisuusongelma, mutta se korostui ihan hirveästi sillä kappalejärjestyksellä. En itse tuota vinyylillä omista, mutta en jaksa kuvitella että olisin kovin montaa kertaa viitsinyt b-puolen kääntää esiin. Jos nuo ässäraidat olisi ripoteltu ympäriinsä, vaikuttaisi albumi vaan paljon paremmalta kokonaisuutenakin.
VastaaPoistaMutta Congrats on oikeasti tosi vahva kokonaisuus ja tosiaan alkaa kuuntelu kuuntelulta tanssittaakin koko ajan enemmän. Ja paranee, vaikka jo eka kuuntelu oli hirveätä tykkäilyä.
Mutta nimenomaan siis albumi, josta ei tule poimittua aina sitä yhtksittäistä raitaa, vaan joka tulee kuunneltua aina putkeen. Koska tuo oli niin selkeästi ilmoitettu levyn tavoitteeksikin, on lopputulos aika kunnioitettavan komea.