9. tammikuuta 2010

Lauantai: teenagersintokyo

Jossain vaiheessa kaikki hyvä uusi musiikki tuntui tulevan Australiasta. Viime aikoina on ollut hiljaisempaa, mutta teenagersintokyo voisi korjata tilanteen – joskin on hyvin erilaista tyypilliseen aussikamaani nähden.

Yhtyeen esikoisalbumin pitäisi ilmestyä jo pikapikaa ja ainakin tuorein kappaleirroitus Peter Pan lupaa erittäin hyvää. Albumin tuottajana häärivä David Kosten on tuotellut entuudestaan ainakin Bat for Lashesia.



Ehkä vähän turhan tasaista menoa, mutta melko mukavasti tuo itselleni jäi ainakin päähän soimaan. Lokakuinen Isabella-single on myös aika maistuvaa.



Mutta sitten. Rupesin kuuntelemaan Spotifysta vielä parin vuoden takaista s/t-ep:tä ja suorastaan häkellyin End it Tonight -biisin kohdalla. En tiedä onko kyseessä ollut hirmuinenkin hitti vai missä yhteydessä olen biisin kuullut – tuohon aikaan kun en ihan näissä määrin musiikkia kuluttanut. Kaamean tuttu kappale siis kuitenkin ja hyvä kuin mikä. Sama toistui vielä seuraavankin Black Bones -raidan kohdalla. Omituisista déjà entenduista huolimatta / johtuen ihan pirun tiukka viisraitanen, suosittelen.



Kävin tuskastumassa taas Tampereen levykauppoihin. Platan 30%-alesta tarttui vihdoin mukaan kuitenkin se ihana ja valitettavan aliarvostettu Discoveryn LP-lp (eh). Tykkään tästä niinku hurjasti. Kansipahvi on ihanan ahdistavan mattainen ja sisällä oleva isohko juliste / insert on ihan älyttömän makea. Sääli ettei ollut gatefold. Cd-julkaisu on ymmärtääkseni myös pakkaukseltaan aika siisti.

Vaan kumpi miellyttää enemmän; Discoveryn Can You Discover?



... vai Ra Ra Riotin alkuperäinen Can You Tell?



Paha.

// teenagersintokyo MySpacessa
// Teenagers in Tokyo -ep Spotifyssa
// Discovery MySpacessa
// LP-albumi Spotifyssa

3 kommenttia:

  1. No jopas löytyi mielenkiintoisen oloinen blogi kotikaupungista! En ole paljon edes haeskellut kotimaisia musiikkiblogeja, mutta nyt heräsin, kun tulin perustaakseni oman blogin pitkän jahkailun jälkeen.

    Selailin jonkin matkaa taaksepäin ja kaiken uuden musiikin määrä sai pian pään pyörälle. En tiedä johtuuko iästä vai mistä, mutta tunnen entistä useammin olevani putoamassa kärryiltä... No, olihan tuolla kaikenlaista tuttuakin seassa. Pitänee ruveta seuraamaan säännöllisesti.

    Ai Platassa oli jo -30 %, koskahan ovi sulkeutuu lopullisesti? Haluaisin ehtiä vielä jäähyväiskäynnille. Jukebossin lopetus oli paha paikka, mutta tämä kirpaisee vielä enemmän, Platta oli sentään kantakauppani toukokuusta 2001 asti. Aikamoisen ankealta näyttää Tampereen kauppatilanne, mutta "onneksi" oma levybudjettikin on jyrkässä laskussa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Poplaari vaikuttaa samoin lupaavalta ja meni heti lukulistalle. Erityisen mahtavaa oli bongata heti avauspostauksestasi lempparini JJ72 – meitä muitakin on siis olemassa!

    Lopunajan merkit tuossa Platan kohdalla tuntuvat ilmassa tosiaan olevan. Vastaavasti oma kantikseni vuodesta 2004, sääli siis.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tuesta! Blogi on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin, toivottavasti saan panostettua siihen jatkossakin.

    Viimeksi Platassa käydessäni kauppias sanoi, että vuokrasopimus päättyy tammikuun lopussa ja kauppa suljetaan varmaan jo viikko tai pari sitä ennen. Viimeiset hetket ovat siis menossa. :(

    VastaaPoista