Olen uusien suosikkien ilmestymistahdista juuri nyt niin... no, indiepäissäni, että uusi the Magnetic Fields -julkaisu olisi ilman Spotifyn etusivua saattanut lipsahtaa ohikin. Onneksi ei.
Stephin Merrittin johtaman yhtyeen yhdeksäs albumi jatkaa vahvaa konseptilevyjen sarjaa. Huomenna ilmestyvä Realism on Distortionin vastinkappale; edellinen oli mies, uusi on nainen. Edellinen oli yhtyeen noise pop -albumi, uusi on folkia. Edellinen oli hyvä, uusi on – ah, sitä myös.
Merrittin kuivat tekstit yhdistettynä sovitusten hilpeisiin sävyihin toimivat Realismilla aiempaakin korostetummin. Kirkkaana helisevät akustiset kitarat ja parhaimmillaan muutamalla vuosisadalla retroilevat sävellykset muodostavat herkullisen kauniita kappaleita.
Kestoltaankin pienien kappaleiden kokonaisuus on odotetun tasainen. Laulunkirjoituksen ohella the Magnetic Fieldsin vahvuus on sen täyteläisissä sovituksissa, jotka parhaimmillaan hivelevät korvaa. Realismin äänimaailmassa sovitukset pääsevätkin edellistä albumia paremmin esille.
Edellisistä levyistä itselleni tuttuja ovat vain kolme viimeisintä. Distortionin hurjinta herkkua oli ohut California Girls -säröily.
i:n suosikkini on puolestaan I Don't Really Love You Anymore.
Parasta MF:ää on kuitenkin 69 Love Songs -triplalevy. Vaikka yhtyeen ansiot ovatkin ennemmin tasaisen mainioissa levykokonaisuuksissa, löytyy kuusysiltä niin monta niin hyvää yksittäistä biisiä, että melkein heikottaa. Otetaanpa ihan muutama lemppari.
The Magnetic Fields on jo vain huikean monipuolisuutensa vuoksi yksi potentiaalisimmista vaihtoehdoista aution saaren yhtyevalinnaksi. Kun biisitkin hipovat parhaimmillaan täydellisyyttä, ovat vastakilpailijat harvassa.
// the Magnetic Fields MySpacessa
// Realism-albumi Spotifyssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti