Vanahat

Uusimman musiikin ohessa harrastan myös vanhojen lemppareiden palvomista. 60- ja 70-lukujen biisit ovat parhaimmillaan se tepsivin troppi siihen lohduttomuuteen, joka tämän illan teema taitaa olla. Tässäpä siis niitä päällimmäisiä suosikkeja ajalta ennen Jyriä, tuttuja juttuja varmastikin.

Moviestar ja ruotsalainen Harpo. Parhautta.



18-vuotiaan Cat Stevensin esikoisalbumin huimin helmi, Here Comes My Baby on vaan jotain aika nättiä ja sattuvaa.



Yksi Indiaaniklubimme vakkariraidoista milloin kenenkin toimesta taitaa olla the Velvet Undergroundin I'm Waiting for the Man. Nicon kanssa tehty klassikkoalbumi on parhaita levyjä ikinä.



Nicon sooloilua olen kuunnellut turhan vähän, mutta the Fairest of the Seasons on kaiuttimissa viipynyt viime aikoina tiuhaan. Kauneus.



Minua epäiltiin taannoin asenneongelmaiseksi suomenkielisen musiikin suhteen. Ihan aiheestakin, kun en hirveästi kotimaista kuuntele. Vanhoista käännöiskelmistä pidän kuitenkin hurjasti ja Carolan Penkki, Puu ja Puistotie -cover on kauneimpia tällä kielellä esitettyjä levytyksiä koskaan. Alkuperäinen – ja heikompi – Un Banc, Un Arbre, Une Rue voitti Euroviisut '71 Monacolle (kyllä, rakastan Euroviisuja).



Lisää naisia. Downtownista tunnetun Petula Clarkin tuotannon oma suosikkini on I Couldn't Live Without Your Love. Videon pikaisesti vilahtavaan mieshahmoon ei voi olla tykästymättä.



Jos joku joskus piristää, niin Herman's Hermitsin I'm Into Something Good. Video myös. Ui ui ja ui.



Samansävyinen the Beach Boys -klassikko Wouldn't It Be Nice, avausraita Pet Sounds -albumilta on helppo poiminta, mutta aina yhtä täydellinen. Kun Brian Wilson laulaa että "you know its gonna make it that much better, when we can say goodnight and stay together", on siinä vain sitä jotain. Minun mielestäni.



The Carpentersin valikoimasta löytyisi monta huikeaa vaihtoehtoa, mutta pirteä Please Mr. Postman -cover on ihanimmasta päästä. Yksi pophistorian lohduttomimmista hahmoista, Karen Carpenter on aina yhtä sydän. Plus että stillissä noi on Disneylandin Dumbo-laitteessa, jossa lentely oli vuosi pari sitten aika öhana kokemus.



En kasvanut juurikaan popmusiikin keskellä, mutta Simon & Garfunkel on hurjan tärkeä jo lapsuudesta. Yhtä lailla huikeasta kappalevalikoimasta poimittakoon the Only Living Boy in New York.



Tampereen ainoa elävä poika. Ihh.