Tampere on ollut tänään täynnä vähän kaikkea. Keskustorilla kävin katsastamassa Vegfestin, joka kolahti kasvissyöjään aika kivasti – harmi, ettei itsellä budjettia ollut taas oikein lainkaan. Iltapäivän muotinäytöksessä siisteintä meininkiä esitti lokaali Forget-Me-Not, jonka iloisen eettisiin retrokuoseihin pukisin takuuvarmasti omat penskani, jos semmoisia on joskus tullakseen. Väinö Linnan aukiolla oli puolestaan Mahdollisuuksien tori, jossa hengailin erityisesti bookcrossing-pisteellä. Kari Peitsamo Kauppaopiston naisineen tuli myös tarkastettua.
Kun tuohon yhdisti vielä iltapäivän puistopiknikin, on lauantai ollut taas enemmän kuin ok. Toivottavasti kesä jatkuu yhtä kivana, vaikka sää vähän muuttuneekin.
Parin tunnin kuluttua starttaa taas Indiaaniklubi, jossa tarkoituksenani on pyöritellä nyylien lisäksi myös muutamia mp3:sia, jotta saadaan tuoreempiakin tuneja ilmoille. Suosittelen siis Valoa – Totes McGotes!
Muutama kova / sattumanvarainen biisipoiminta lauantai-iltaan vielä.
Miami Horror - Moon Theory (Baby Monster remix)
Uusi ja vähän erilainen Toro y Moi - Leave Everywhere
Kele - Tenderoni
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Baby Monster. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Baby Monster. Näytä kaikki tekstit
22. toukokuuta 2010
23. helmikuuta 2010
Tiistai: Baby Monster
Mitä muut edellä, sitä toiset perässä.
Tässä tapauksessa hipsterindieblogit; ensin Discobellestä tuli label julkaisemalla suomalaisen MVSEVMin singlen ja nyt julkaisijaksi ryhtyy pidempiaikainen lempparini BIG STEREOkin.
BS-tallin esikoiseksi hyppäsi oregonilainen Baby Monster, joka on (yllätys yllätys) elektronisilla sävyillä maustettua indietä ja lisäksi (yllätys yllätys) erittäin hyvältä kuulostavaa. Lafkan ensi kuussa ilmestyvä neitsytsingle She Comes Alive tuntuu tuoreelta ja lupaavalta. Ei ehkä ihan valtavan mullistavalta, mutta oikein toimivalta.
B-puoli Sudden Symphony on laadukas raita myös. Heikko ei ole Baby Monsterin edellinen single Ultra Violence and Beethovenkaan. Seiskatuuman välissä jaettiin löydettyjä amerikkalaisia polaroideja 70-luvulta – vähän liian siistiä.
Ehkäpä 'Sparks on levy-yhtiöitymisvuorossa sitten seuraavaksi? Ei kai siinä. Olisihan sitä kiva julkaista kaikkea kivaa – sen tulevan Paperfangs-seiskan lisäksi, tietty.
// Baby Monster MySpacessa
// BIG STEREO
Bonusrepeily.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)