Vaikka Markus Krunegård onkin ollut viimeisen vuoden ajan yksi maailman ihanimmista pojistani, eivät sooloalbumit ole tähän asti vakuuttaneet. Markusevangeliet, Prinsen av Peking ja Lev Som en Gris, Dö Som en Hund ovat olleet kokonaisuuksina korkeintaan tyydyttäviä. Ero levy- ja livetoimivuuden välillä tuli kuitenkin todistettua eilen Korjaamolla, jossa en ollut ainoa katsoja valmiina syömään Markuksen kädestä.
Eilisen Svenska Talande Klubbenin korkkasi the Cajunga, joka muutaman kuulemani biisin perusteella ei juurikaan vakuuttanut. Sen verran tylsää peruspoprockia, ettei oikein ilmekään värähtänyt.
Mutta Markus! Lev Som en Gris, Dö Som en Hund aloitti esityksen uskomattoman hyvin ja nappasi välittömästi otteeseensa.
Ensimmäiset biisit kolisivat kovasti, mutta pari välissä vedettyä hitaampaa juttua olivat astetta tylsempiä. Kahdella kielellä esitetyt spiikit vahvistivat entuudestaan sisäistä henkilönpalvojaani, joka oli jo ennakko-odotuksissa koko suomenruotsalaisklubiin melkoisen lääpällään.
En ole tekstejä lukenut sen vertaa että tietäisin viittaako Kär i en Borderline -biisi Madonnan Borderlineen, mutta haluaisin ajatella niin.
Viimeistä edellisen edellinen Hela Livet Var ett Disco oli illan toiseksi odotetuin biisi ja innostutti pääasiassa meistä 19-vuotiaista tytöistä koostunutta yleisöä hirmuisesti. Ihh!
Kun Disco vaihtui lopulta vaivattomasti siihen maailman parhaaseen biisiin ikinä, oli olo aivan tajuton. Musiikki, joka pystyy aiheuttamaan fyysisiä reaktioita on ihan äärimmäisen parhautta – eikä Jag Är en Vampyr tehnyt mitään sen vähempää. Ehkäpä oikeasti täydellisin biisi kuunaan – joka tosin kärsi aavistuksen verran tällä kertaa hieman turhan vapaasta tulkinnasta. Toisaalta vähän pidennetty loppu korvasi ja tunne oli kappaleen alussa, aikana ja päätyttyä äärimmäisen epätodellinen. Kokemus oli juuri niin huima kuin olin kuvitellutkin.
Alkuperäinen biisi on tullut jaettua täällä sen verran useaan otteeseen, että kuunnellaanpa vaihteeksi Detektivbyrånin huikea remiksailu.
Sopivan kompakti keikka jätti äärimmäisen hyvän maun suuhun sekä Markuksen että vihdoin keikkapaikkana koetun Korjaamon suhteen ja molempiin tulleekin palattua tiuhaan jatkossakin. Ruotsin kielen ylimpänä ystävänä olin luonnollisen hullaantunut myös itse klubista. Tätä lisää!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Markus Krunegård. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Markus Krunegård. Näytä kaikki tekstit
4. maaliskuuta 2010
3. maaliskuuta 2010
Svenska talande bloggen
On raskasta repiä nuoruus pois itsestä. Onneksi minun ei tarvitse, vaan voin hyvin lähteä kiljumisreissulle reippaan neljän minuutin takia.
Markus Krunegård tänään Korjaamolla, ihh.
Markus Krunegård tänään Korjaamolla, ihh.
11. joulukuuta 2009
Synttäriys
Täytän tänään kaksikymmentäviisi vuotta. Vaikka viime aikoja onkin leimannut vahva alakulo, tuntuu syntymäpäivä olleen yllättäen se kaivattu piristysruiske. Lapsellista, kyllä – mutta on ollut aika mainion mukavaa vastaanottaa onnentoivotteluja. Vanhempani ja siskoni kävivät eilen ja tänään pikaisella visiitillä ja lahjoivatkin kivoimmin + kovin design-henkisesti. Kaiken lisäksi jään yhtä muuta yllätyspakettia odottelemaan vielä ensi viikolle, aika jei siis.
Kulunut vuosi on ollut yksi isoimmista tähän mennessä. Kahdentoista kuukauden aikana olen ehtinyt muuttamaan keskustaan, kirjoittamaan opinnäytetyöni, valmistumaan medianomiksi, irtisanoutumaan, perustamaan oman yrityksen ja jossain vaiheessa vielä rakastumaankin. Päänsisäinen vuoristorata on tullut tutuksi; olen ollut paikoin valtavan iloinen ja innostunut – ja toisaalta välillä pitkät pätkät masentuneempi kuin koskaan aiemmin. Olen moninkertaistanut sosiaalisuuteni ja saanut useamman hyvän uuden ystävän – ja toisaalta tuntenut oloni liian usein loputtoman yksinäiseksi. Kuten musiikissa, on dynamiikka toki hyvästä myös elämässä, ja vaikka stressiä, ahdistusta ja harmauttakin on vuodessa ollut yllin kyllin, olen koko kahdenteenkymmenenteenviidenteen ikävuoteeni melkoisen tyytyväinen.
Kaksi pientä uutta asiaa, jotka ovat onnistuneet tuottamaan yllättävänkin paljon riemua liittyvät tietenkin musiikkiin. Blogikirjoittelusta on alkutahmeuden jälkeen muodostunut täydellinen kanava musiikilla pätemiseen ja ajatusten käsittelyyn – lähes päivittäinen kirjoittelusessio on antanut paljon. Toinen ilahduttava sivujuonne on dj-harrastus, joka on kehittynyt yhdestä varovaisesta kokeilusta ihan säännölliseksi viihteeksi, joskin edelleen sopivan pienimuotoiseksi. Kummastakaan en luopuisi enää kirveelläkään.
Kulunut ikävuosi kiteytyy aika täydellisesti viiteen raitaan (ja yksi jää vielä odottamaan vähäksi aikaa) – näistä erityisesti ensimmäiseen. Ehkäpä vielä vuosikymmentenkin jälkeen muistan kyseisiä kappaleita kuullessani millaista oli olla kaksikymmentäneljä.
MGMT - Time to Pretend
the Jesus and Mary Chain - Just Like Honey
Markus Krunegård - Jag Är en Vampyr
Phoenix - Girlfriend
Magenta Skycode - Luvher Oh Hater
Tänään oli hyvä päivä. Toivottavasti vire jatkuu huomenna – silloin onkin luvassa sitä soittelua taas Indiaaniklubilla, vieläpä vinyyleillä. Jos Tampere on lokaatio, suosittelen pistäytymään.
Kulunut vuosi on ollut yksi isoimmista tähän mennessä. Kahdentoista kuukauden aikana olen ehtinyt muuttamaan keskustaan, kirjoittamaan opinnäytetyöni, valmistumaan medianomiksi, irtisanoutumaan, perustamaan oman yrityksen ja jossain vaiheessa vielä rakastumaankin. Päänsisäinen vuoristorata on tullut tutuksi; olen ollut paikoin valtavan iloinen ja innostunut – ja toisaalta välillä pitkät pätkät masentuneempi kuin koskaan aiemmin. Olen moninkertaistanut sosiaalisuuteni ja saanut useamman hyvän uuden ystävän – ja toisaalta tuntenut oloni liian usein loputtoman yksinäiseksi. Kuten musiikissa, on dynamiikka toki hyvästä myös elämässä, ja vaikka stressiä, ahdistusta ja harmauttakin on vuodessa ollut yllin kyllin, olen koko kahdenteenkymmenenteenviidenteen ikävuoteeni melkoisen tyytyväinen.
Kaksi pientä uutta asiaa, jotka ovat onnistuneet tuottamaan yllättävänkin paljon riemua liittyvät tietenkin musiikkiin. Blogikirjoittelusta on alkutahmeuden jälkeen muodostunut täydellinen kanava musiikilla pätemiseen ja ajatusten käsittelyyn – lähes päivittäinen kirjoittelusessio on antanut paljon. Toinen ilahduttava sivujuonne on dj-harrastus, joka on kehittynyt yhdestä varovaisesta kokeilusta ihan säännölliseksi viihteeksi, joskin edelleen sopivan pienimuotoiseksi. Kummastakaan en luopuisi enää kirveelläkään.
Kulunut ikävuosi kiteytyy aika täydellisesti viiteen raitaan (ja yksi jää vielä odottamaan vähäksi aikaa) – näistä erityisesti ensimmäiseen. Ehkäpä vielä vuosikymmentenkin jälkeen muistan kyseisiä kappaleita kuullessani millaista oli olla kaksikymmentäneljä.
MGMT - Time to Pretend
the Jesus and Mary Chain - Just Like Honey
Markus Krunegård - Jag Är en Vampyr
Phoenix - Girlfriend
Magenta Skycode - Luvher Oh Hater
Tänään oli hyvä päivä. Toivottavasti vire jatkuu huomenna – silloin onkin luvassa sitä soittelua taas Indiaaniklubilla, vieläpä vinyyleillä. Jos Tampere on lokaatio, suosittelen pistäytymään.
18. marraskuuta 2009
Onsdag: Markus Krunegård
Jos Jens Lekman on maailman ihanin poika, ei Markus Krunegård jää siitä ihan hirveän kauaksi. Tornionjokilaaksolainen on ehtinyt tekemään jo vaikka mitä – paikoin aika vaihtelevalla menestyksellä. Pari kappaletta on kuitenkin tehnyt aika lähtemättömän vaikutuksen; napataan ensiesimerkiksi vaikkapa Jari Haapalaisen tuottaman Laakso-yhtyeen huiman intensiiviseksi paisuva High Drama muutaman vuoden takaa.
Hello Saferiden Annika Norlinin sivuprojekti Säkert!:in parin vuoden takaisen albumin yhteisveto Det Kommer Bara Att Leda Till Nåt Ont ei ole levyn paras biisi (Vi Kommer Att Dö Samtidigt on), mutta toimii silti.
Menneen kesän yhteistyö Kleerupin kanssa ei vaikuta huonolta sekään. Lead Singer Syndrome EP on tosin pätkiä lukuunottamatta vielä kokonaisuudessaan kuulematta.
Lokakuun puolessavälissä ulos paukahti sitten kerralla Markuksen toinen ja kolmas sooloalbumi – Lev Som En Gris Dö Som En Hund ja Prinsen Av Peking. Odotukset olivat kovat, vaikka määrä vähän pelottikin – ja oikeastaan ihan syystä. Yhdeksi levyksi puristettuna kokonaisuus olisi ihan toimiva, mutta näin heikompia biisejä on jäänyt paketteihin turhan reilusti. Levyt maistuvat turhan paljon vähän huonolla tavalla kasarille ja mielikuvituksettomalle perussoittelulle, vaikka molemmat ihan kuunneltavia ovatkin. Kohokohdat ovat silti kohokohtia – ja useampiakin semmoisia onneksi löytyy. Esimerkiksi nyt vaikkapa nimikappale Lev Som En Gris Dö Som En Hund ensin mainitulta levyltä ja Hela Livet Var Ett Disco jälkimmäiseltä.
Mikään ei kuitenkaan ylitä sitä edellisen Markusevangeliet-albumin avausraitaa, jota olen kuunnellut täydellisen pakkomielteisesti pidemmän aikaa – ja soittanut useimpien kyllästymiseen asti. Jag Är En Vampyr on uskomaton kappale, jota en osaa tunteista irroitettuna tai ilman jonkinasteista rikki menemistä enää kuunnellakaan.
Jag är en vampyr, jag suger och spyr. Låt mig komma in, jag vill bli din.
Tasapainotetaan vadelmavenepakolaisuuttani vielä sen verran, että hain tänään postista vähän myöhäiseksi jääneen ja kaikkiaan toisen valmistumislahjani. Harri Koskisen Block on aika ihhh (istuessaan maaotteluhenkeen sopivasti Ikean Lackilla, eh). Tykkään.
// Markus Krunegård MySpacessa
// Lev Som En Gris Dö Som En Hund -albumi Spotifyssa
// Prinsen Av Peking -albumi Spotifyssa
Hello Saferiden Annika Norlinin sivuprojekti Säkert!:in parin vuoden takaisen albumin yhteisveto Det Kommer Bara Att Leda Till Nåt Ont ei ole levyn paras biisi (Vi Kommer Att Dö Samtidigt on), mutta toimii silti.
Menneen kesän yhteistyö Kleerupin kanssa ei vaikuta huonolta sekään. Lead Singer Syndrome EP on tosin pätkiä lukuunottamatta vielä kokonaisuudessaan kuulematta.
Lokakuun puolessavälissä ulos paukahti sitten kerralla Markuksen toinen ja kolmas sooloalbumi – Lev Som En Gris Dö Som En Hund ja Prinsen Av Peking. Odotukset olivat kovat, vaikka määrä vähän pelottikin – ja oikeastaan ihan syystä. Yhdeksi levyksi puristettuna kokonaisuus olisi ihan toimiva, mutta näin heikompia biisejä on jäänyt paketteihin turhan reilusti. Levyt maistuvat turhan paljon vähän huonolla tavalla kasarille ja mielikuvituksettomalle perussoittelulle, vaikka molemmat ihan kuunneltavia ovatkin. Kohokohdat ovat silti kohokohtia – ja useampiakin semmoisia onneksi löytyy. Esimerkiksi nyt vaikkapa nimikappale Lev Som En Gris Dö Som En Hund ensin mainitulta levyltä ja Hela Livet Var Ett Disco jälkimmäiseltä.
Mikään ei kuitenkaan ylitä sitä edellisen Markusevangeliet-albumin avausraitaa, jota olen kuunnellut täydellisen pakkomielteisesti pidemmän aikaa – ja soittanut useimpien kyllästymiseen asti. Jag Är En Vampyr on uskomaton kappale, jota en osaa tunteista irroitettuna tai ilman jonkinasteista rikki menemistä enää kuunnellakaan.
Jag är en vampyr, jag suger och spyr. Låt mig komma in, jag vill bli din.
Tasapainotetaan vadelmavenepakolaisuuttani vielä sen verran, että hain tänään postista vähän myöhäiseksi jääneen ja kaikkiaan toisen valmistumislahjani. Harri Koskisen Block on aika ihhh (istuessaan maaotteluhenkeen sopivasti Ikean Lackilla, eh). Tykkään.
// Markus Krunegård MySpacessa
// Lev Som En Gris Dö Som En Hund -albumi Spotifyssa
// Prinsen Av Peking -albumi Spotifyssa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)