Ensimmäinen viikko on takana ja olen hengissä.
Mielialat heittelevät päivästä toiseen. Perjantaina jaksoin puhua ja syödäkin, eilen podin ehkä repivintä ikävää ikinä. Tänään tuuletin päätä muutaman tunnin ajan museossa. Viikonloput tuntuvat taas mahdottomilta – kun etäsuhteessa eläessä ne olivat sitä aina jotain mitä odottaa, tuntuvat ne nykyisessä tyhjyydessään liian pelottavilta. Haluaisin löytää seuraavalle jotain.
Kyhjötän suurimman osan ajasta lepakossa ja sängyssä ja katson tuntikaupalla Gilmoren tyttöjä. Ruoka ei maistu millekään ja nukkumiset jäävät aina lyhyiksi, kun aamuyön unien vakioaiheet eivät nyt varsinaisesti herätä katseluhaluja.
Muistan koko ajan pieniä, merkityksettömiä juttuja, jotka saavat pois tolaltaan. Isotkin asiat pyörivät päässä, mutta niistä on helpompi päästä yli.
Aloitin perjantaina terapian ja huomenna lääkkeet. Masennus tuntuu ehkä voitettavalta, mutta aiempaakin tarpeettomalta.
Korvissani on viikon ajan soinut taukoamatta kolme kappaletta. En tiedä onko niissä merkityksiä. En jaksa lukea sanoja.
Yritän olla sitomatta mitään tähän hetkeen, tähän tilanteeseen. Tähän päähän.
the National - So Far Around the Bend
the Radio Dept. - You Stopped Making Sense
Loney, Dear - Ignorant Boy, Beautiful Girl