Eilisilta vierähti Klubilla VIVA!-kiertueen merkeissä. Toissailtana Turussa ja tänään Helsingissä Korjaamolla (suosittelen!) vieraileva kolmen aktin porukka oli innokkaista ennakko-odotuksistakin huolimatta yllättävän kovis.
Entuudestaan vieras Norman Palm oli vähän vässykämpi versio supersuosikki Erlend Øyestä ja oikeasti aika erinomainen. Norman säesti laulua akustisella kitaralla ja joku Janne-niminen tyyppi soitteli päälle ihan erinomaisesti paria halpissynaa, aina yhtä täydellistä kellopeliä ja steel drumia. Erityisesti viimeksi mainitun en olisi ikinä uskonut voivan kuulostaa yhtä hyvältä. Aina isommaksi kasvaessaan biisit kuulostivat huiman hyvältä, mutta vastaavasti Boys Don't Cry -hissuttelucover oli ihan täydellinen. Suutrumpetit, HUH.
Malte Rettbergin Leni Riefenstahl -henkinen musiikkivideo on muuten aika täydellinen; kylmien väreiden biisi niin livenä kuin levytyksenäkin. Girls Just Wanna Have Fun olisi ollut kiva kuulla myös, nyt tuli vain dj:n toimesta levyltä.
Zebra & Snake tuli nähtyä syksyn Lostiksissa ja silloinkin jo diggailin, mutta kaksikon soitto oli kohentunut puolessa vuodessa vielä ihan huimasti. Useampi biisi toimi erinomaisesti – ja vaikka viimeinen kappale tuntui alussa vähän köppäiseltä, muuttui sekin rumpujen mukaantultua ihan tajuttoman siistiksi. Harvinaisen huonoista valoista ja mukayllättävästä väenköyhyydestä pientä harmia, näin hyvä keikka olisi ansainnut useammankin silmäparin. Tanssiakin olisi voinut.
The Colours on tullut linkattua nyt jo niin monta kertaa, että heitetäänpäs kehiin vaihteeksi Misf*ts-remiksaus. Toimii.
Joensuu 1685:n näin ekan ja ainoan kerran syksyllä samaisissa kekkereissä ja olin aika vakuuttunut. Nyt kävi kuitenkin Zebrat ja keikka oli aika lailla alusta loppuun ihan superdiggailua. Pari kappaletta venähti vähän turhan pitkäksi jumitteluksi – montaa minuuttia kun en jaksa kovin helposti ihan samaa riffi+komppi-komboa kuunnella. Pientä pop-kaavaorientoituneisuutta kun yhtyeeseen vielä saisin, niin en voisi olla enää tyytyväisempi. Näitä lähemmäs vaikkapa Velvet Undergroundin ja sen oikean the Misfitsin soundeja ja fiilistä en ole monen kuullut yltävän.
Sen verran äänekäs oli keikka, että pientä tukkoisuutta summuuta tuntui illalla korvissa olevan. Pitäisi varmaan jo aikuistua sen verran, että saisi ne tulpat ostettua. Suositteluja?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Zebra and Snake. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Zebra and Snake. Näytä kaikki tekstit
26. helmikuuta 2010
30. joulukuuta 2009
2009: laulut (30-21)
30. Phoenix - Girlfriend
Phoenixin vuosi oli usean kappaleen summa. Girlfriend on itselläni vuoden eniten kuunneltu kappale – albumiversio on muuten vielä hienoisesti parempi.
29. Monsters of Folk - Dear God (Sincerely M.O.F.)
Folkin superbändi pisti ilmoille hyvän albumin. Avausraita on ykkönen.
28. Here We Go Magic - Fangela
Newyorkilaisaktin täyspitkä on vielä kuulematta, mutta Fangela lupaa paljon. Maaginen biisi, eh.
27. DatA - Rapture
Synariffien luvatun vuoden yksi kovimmista tekeleistä, tunteilla turboahdettu Rapture on oikeasti ihan mielettömän hyvä kappale.
26. Zebra & Snake - Colours
Laihahkon suomalaisedustuksen yllätysnimi teki ehkä tiukimman raidan Pohjanlahden tällä puolen. Ikinä, siis.
25. the Big Pink - Dominos
Flow-missaus harmittaa vieläkin – etenkin kun Lily Allenin the Fear ei listalleni yltänyt. Vähän juntista kertosäesanoituksesta huolimatta ehdottoman kovis biisi.
24. the xx - VCR
xx:n albumi jäi lopulta omassa kuuntelussani vähän vaimeaksi. Useampi loistoraita kuitenkin löytyy; tJaMC-henkinen VCR kovimpana suosikkinani.
23. Basement Jaxx - Raindrops
Vanhojen suosikkien uusi tuleminen oli ainakin yhden kappaleen verran aika erittäin ok.
22. Camera Obscura - French Navy
Skottiyhtye osaa avata albuminsa; French Navy on jälleen aika mykistävä startti muutenkin mainiolle levylle.
21. the Pains of Being Pure at Heart - Stay Alive
Useammasta mainiosta raitavaihtoehdosta Stay Alive osoittautui lopulta voittajaksi. Oodi kadotetulle nuoruudelle.
// Laulut 20-11
// Laulut 10-1
// Vuoden biisit Spotifyssa
Phoenixin vuosi oli usean kappaleen summa. Girlfriend on itselläni vuoden eniten kuunneltu kappale – albumiversio on muuten vielä hienoisesti parempi.
29. Monsters of Folk - Dear God (Sincerely M.O.F.)
Folkin superbändi pisti ilmoille hyvän albumin. Avausraita on ykkönen.
28. Here We Go Magic - Fangela
Newyorkilaisaktin täyspitkä on vielä kuulematta, mutta Fangela lupaa paljon. Maaginen biisi, eh.
27. DatA - Rapture
Synariffien luvatun vuoden yksi kovimmista tekeleistä, tunteilla turboahdettu Rapture on oikeasti ihan mielettömän hyvä kappale.
26. Zebra & Snake - Colours
Laihahkon suomalaisedustuksen yllätysnimi teki ehkä tiukimman raidan Pohjanlahden tällä puolen. Ikinä, siis.
25. the Big Pink - Dominos
Flow-missaus harmittaa vieläkin – etenkin kun Lily Allenin the Fear ei listalleni yltänyt. Vähän juntista kertosäesanoituksesta huolimatta ehdottoman kovis biisi.
24. the xx - VCR
xx:n albumi jäi lopulta omassa kuuntelussani vähän vaimeaksi. Useampi loistoraita kuitenkin löytyy; tJaMC-henkinen VCR kovimpana suosikkinani.
23. Basement Jaxx - Raindrops
Vanhojen suosikkien uusi tuleminen oli ainakin yhden kappaleen verran aika erittäin ok.
22. Camera Obscura - French Navy
Skottiyhtye osaa avata albuminsa; French Navy on jälleen aika mykistävä startti muutenkin mainiolle levylle.
21. the Pains of Being Pure at Heart - Stay Alive
Useammasta mainiosta raitavaihtoehdosta Stay Alive osoittautui lopulta voittajaksi. Oodi kadotetulle nuoruudelle.
// Laulut 20-11
// Laulut 10-1
// Vuoden biisit Spotifyssa
27. marraskuuta 2009
Perjantai: youngfuck
Sana fuck yhtyeen nimessä tuntuu yllättäen olevan jonkinasteinen laatutakuu. Holy Fuck, check. Fuck Buttons, check. Fuck Her, Or the Terrorists Win, check. Youngfuck?
Check.
Ilmeisesti vielä totaalisella demoasteella oleva göteborgilaisyhtye (mikä tuota kaupunkia vaivaa?) yhdistelee kivasti shoegazingia ja dream popia hirmuisen kivaksi seokseksi. Soundi on viimeistelemätöntä, mutta oikein toimivaa. Omakustanne-ep näkyy myyneen harmittavasti loppuun, mutta tuleva albumi jaetaan kuulemma ilmaiseksi verkossa.
Red Wine Romance -biisistä (ja parista muustakin) tulee vahvasti mieleen yksi tämän vuoden parhaista uutuuksista, se usein hehkuttamani the Pains of Being Pure at Heart. Erityisesti syksyn Higher Than the Stars kuulostaa paikoin jopa häiritsevän paljon samalta, tjeu.
Tampereen levykaupat = äh. Kävin etsimässä tänään julkaistua Zebra and Snaken the Colours -seiskatuumaa ja sain osakseni vain kummastelua. (ZS + LCMDF on muuten ihan kiva.) No mutta, Stupidosta tai Äxästä ei tekisi mieli tilata, kun sen jo valmiiksi kirpaisevan hinnan – euro per tuuma – lisäksi tulee vinyyleille aina-niin-kalliit postarit päälle. Kovasti tekisi mieli saada se kuitenkin viimeistään kahdennentoista päivän soittelusessioihin.
Youngfuck kelpaisi myöskin.
Soitettavaksi siis. What?
// youngfuck MySpacessa
Check.
Ilmeisesti vielä totaalisella demoasteella oleva göteborgilaisyhtye (mikä tuota kaupunkia vaivaa?) yhdistelee kivasti shoegazingia ja dream popia hirmuisen kivaksi seokseksi. Soundi on viimeistelemätöntä, mutta oikein toimivaa. Omakustanne-ep näkyy myyneen harmittavasti loppuun, mutta tuleva albumi jaetaan kuulemma ilmaiseksi verkossa.
Red Wine Romance -biisistä (ja parista muustakin) tulee vahvasti mieleen yksi tämän vuoden parhaista uutuuksista, se usein hehkuttamani the Pains of Being Pure at Heart. Erityisesti syksyn Higher Than the Stars kuulostaa paikoin jopa häiritsevän paljon samalta, tjeu.
Tampereen levykaupat = äh. Kävin etsimässä tänään julkaistua Zebra and Snaken the Colours -seiskatuumaa ja sain osakseni vain kummastelua. (ZS + LCMDF on muuten ihan kiva.) No mutta, Stupidosta tai Äxästä ei tekisi mieli tilata, kun sen jo valmiiksi kirpaisevan hinnan – euro per tuuma – lisäksi tulee vinyyleille aina-niin-kalliit postarit päälle. Kovasti tekisi mieli saada se kuitenkin viimeistään kahdennentoista päivän soittelusessioihin.
Youngfuck kelpaisi myöskin.
Soitettavaksi siis. What?
// youngfuck MySpacessa
24. lokakuuta 2009
Lauantainen musiikkiin kadonnut
Kaksi kolmasosaa Lost in Musicista on koettu. Eilisen fiilikset uhkasivat jäädä laimeiksi, mutta onneksi pari huippuakin löytyi.
Ensimmäisenä Klubin korkkasi Rödsögården, joka oli aika tasapaksua kauniiden poikien perusrokkia. Kuulin yhtyettä nyt ensimmäistä kertaa, eikä kiinnostus juurikaan herännyt.
Them Bird Thingsin syksyisen debyyttilevyn olin ehtinyt jo ihan hyvillä kokemuksilla taustamusiikkina kuuntelemaan, mutta keikka jäi vähän pliisuksi. Toisaalta asiaan vaikutti varmasti myös lava; TBT olisi toiminut varmasti paremmin Klubin kuin Pakkahuoneen puolella, niin kuin nyt oikeastaan mikä tahansa muukin yhtye. Tunnelmaa kun ei pakkiksella juuri ole. Mutta niin, ihan ok keikka joka ei nyt ihan hirveästi sitten hetkauttanut kumminkaan. Yhtyeessä näkyi vaikuttavan myös Ville Särmä, jonka keikka Telakalla joskus vuosi, pari sitten on oikeasti huonoimpia muistamiani. Tämä oli onneksi kivempi.
Monsters of Popissa ehdinkin Mannan jo kertaalleen näkemään ja sama meininki jatkui nytkin. Tosin basistiksi oli poimittu onnettomimman näköinen tytönrääpäle ikinä, joka soitti kyllä aika toimivasti. Muutenkin keikka oli ihan ok.
Murmanskin muistan passaneeni jollain kesän festarilla ja ilmeisesti ihan syystä. Yhden biisin jaksoin Pakkiksella kuunnella, eipä tunnu olevan missään määrin minun teekuppini.
Downstairsin puolestaan passailin vasta pari viikkoa sitten ja tällä kertaa jäin vain jonnekin takatasanteelle istuskelemaan ja kuuntelemaan puolikkaalla korvalla. Kun ei kiinnostanut niin ei kiinnostanut.
Kokonaan väliin jäi puolestaan the Souls, kun jumituinkin yhden kaverin kanssa juttelemaan. MySpacen perusteella en missannut mitään, josta olisin oikeasti pitänyt. Vähän tylsää perusrokkia tämäkin, näitä ilmeisesti riittää.
Eniten odottelemani akti oli sitten Joensuu 1685. Olen joitakin kertoja esikoislevyn kuunnellut, mutta livenä en ollut jostain syystä onnistunut vielä yhtyettä näkemään. Setti alkoi isosti ja vähän omaan makuuni turhankin pitkästi, mutta muutama erittäin mainio biisi tuli kyllä kuultua. Erityisen kovasti iski synavetoinen kappale, joka esiteltiin uudeksi materiaaliksi – nimestä ei luonnollisestikaan ole hajua. Kesken tiukimman soittelut ehti jokin instrumentti paukahtaa ilmeisesti rikki aiheuttaen epämääräisen pituisen keskeytyksen, mutta onneksi yleisöstä löytyi hauska poikaporukka viihdyttämään meitä muita "sieg heil, Tampere" -huuteluillaan, "arvostan" -falsettilaulullaan ja tanssiesityksellään. Löytyyhän niitä urpoja tietysti mistä taajamasta tahansa, mutta vittu ihan oikeasti – välillä Tampere on niin ahdistava paikka koittaa olla missään tai tehdä mitään. Keikka jatkui vielä kuitenkin onneksi parin biisin ajan ja settiin olin varsin tyytyväinen. Sitä ainoaa muistamaani biisiä ja kait kirkkainta hittiä, (You Shine) Brighter Than Lightia ei tosin valitettavasti kuultu. Kiinnostaisi kovasti nähdä yhtye tulevaisuudessa ihan oikeallakin keikalla.
Tammerfest-Indiaaniklubimme yhteydessä kesällä soitellut Miss Saana & the Missionaries päätti Pakkahuoneen illan ja oli ihan viihdyttävä. 16-henkisen bändin soittoa oli siistiä katsella ja kuunnella. Paljon hyviä soundeja ja biisejä löytyikin, mutta tämäkin olisi toiminut vain niin paljon paremmin siinä toisella puolella. Tietynlaisen ruotsinlaivaviihdemusiikkiviban yhtye ehkä kokonaisuudessaan kuitenkin jätti, johtuen osaltaan tietysti yleisöstä ja paikasta.
Joensuuta lukunottamatta ilta ei noussut oikein edes kädenlämpöiseksi, mutta viimeisenä esiintyi onneksi myös kovasti odottelemani Zebra & Snake. Hehkutusta on tullut viime aikoina vähän joka puolelta, mutta ne lunastuivat aika lailla täydellisesti. Keikka oli pirun intensiivinen ja kuulosti erittäin hyvältä – ja sai itsenikin hytkymään sen verran, että tutun kuvaajatyypin ansiosta nolailin itseäni varmaan aika huolella Yle Areenan suorassa lähetyksessä. Taisipa olla oikeastaan ensimmäinen kerta, kun ihan eturivissä keikkaa katselen – tungosta ei tosin ollut kyllä nimeksikään. Kovia biisejä siis, tätä uskallan jo sanoa fanittelevani. Yhden tuommoisen Coloursin jos onnistuisin itse tekemään niin olisin aika iloinen.
Tämänsyksyinen Lost in Music on nyt itselleni kolmas ja joka kerta samat jutut alkavat vähän rassaamaan. Keikat ovat showcase-luonteestaan ja tiukasta aikataulusta johtuen lyhyitä ja jäävät melko pintapuolisiksi raapaisuiksi. Enemmän kuitenkin tökkii ihan oikeasti se yleisö. LiM ei ole mikään tavallinen musiikin kuuntelijoille suunnattu festari, vaan ammattilaisten meet & greet, jossa partavesiövereistä kärsivät setät tapittavat esityksiä katsomassa korkeintaan näennäisellä mielenkiinnolla. Suhtaudun itse musiikkiin melkoisella intohimolla ja se tuntuu tekevän minusta tietyssä asioissa sen tutun kusipääelitistin, mutta edelleen mielestäni keikoissa iso osa onnistumisesta on kiinni siitä, kuinka innostuneesti yleisö on mukana. Näillä keikoilla se ei vain ole. Musiikin kaupallisuus on ylipäänsä itselleni ehkä vähän ongelmallinen aspekti, vaikka hyperkaupallisella alalla työskentelenkin ja ymmärränkin että hurjan määrän bändejä, keikkoja, levyjä missaisin ilman niitä yleisössä tönöttäviä pukupettereitä. Musiikin harrastajana ja media-alan ihmisenäkin Musiikki & Media on kuitenkin vähän hankala tapahtuma.
Onneksi omalla mediakanavallaan voi päteä juuri niin paljon kuin huvittaa. Ja ihan tyytyväinen iltaan noin ylipäänsä olin, näin kaksi erinomaista keikkaa naurettavan hintaisella (12€) lipulla. Ja tänään vielä ainakin pari lisää.
Ensimmäisenä Klubin korkkasi Rödsögården, joka oli aika tasapaksua kauniiden poikien perusrokkia. Kuulin yhtyettä nyt ensimmäistä kertaa, eikä kiinnostus juurikaan herännyt.
Them Bird Thingsin syksyisen debyyttilevyn olin ehtinyt jo ihan hyvillä kokemuksilla taustamusiikkina kuuntelemaan, mutta keikka jäi vähän pliisuksi. Toisaalta asiaan vaikutti varmasti myös lava; TBT olisi toiminut varmasti paremmin Klubin kuin Pakkahuoneen puolella, niin kuin nyt oikeastaan mikä tahansa muukin yhtye. Tunnelmaa kun ei pakkiksella juuri ole. Mutta niin, ihan ok keikka joka ei nyt ihan hirveästi sitten hetkauttanut kumminkaan. Yhtyeessä näkyi vaikuttavan myös Ville Särmä, jonka keikka Telakalla joskus vuosi, pari sitten on oikeasti huonoimpia muistamiani. Tämä oli onneksi kivempi.
Monsters of Popissa ehdinkin Mannan jo kertaalleen näkemään ja sama meininki jatkui nytkin. Tosin basistiksi oli poimittu onnettomimman näköinen tytönrääpäle ikinä, joka soitti kyllä aika toimivasti. Muutenkin keikka oli ihan ok.
Murmanskin muistan passaneeni jollain kesän festarilla ja ilmeisesti ihan syystä. Yhden biisin jaksoin Pakkiksella kuunnella, eipä tunnu olevan missään määrin minun teekuppini.
Downstairsin puolestaan passailin vasta pari viikkoa sitten ja tällä kertaa jäin vain jonnekin takatasanteelle istuskelemaan ja kuuntelemaan puolikkaalla korvalla. Kun ei kiinnostanut niin ei kiinnostanut.
Kokonaan väliin jäi puolestaan the Souls, kun jumituinkin yhden kaverin kanssa juttelemaan. MySpacen perusteella en missannut mitään, josta olisin oikeasti pitänyt. Vähän tylsää perusrokkia tämäkin, näitä ilmeisesti riittää.
Eniten odottelemani akti oli sitten Joensuu 1685. Olen joitakin kertoja esikoislevyn kuunnellut, mutta livenä en ollut jostain syystä onnistunut vielä yhtyettä näkemään. Setti alkoi isosti ja vähän omaan makuuni turhankin pitkästi, mutta muutama erittäin mainio biisi tuli kyllä kuultua. Erityisen kovasti iski synavetoinen kappale, joka esiteltiin uudeksi materiaaliksi – nimestä ei luonnollisestikaan ole hajua. Kesken tiukimman soittelut ehti jokin instrumentti paukahtaa ilmeisesti rikki aiheuttaen epämääräisen pituisen keskeytyksen, mutta onneksi yleisöstä löytyi hauska poikaporukka viihdyttämään meitä muita "sieg heil, Tampere" -huuteluillaan, "arvostan" -falsettilaulullaan ja tanssiesityksellään. Löytyyhän niitä urpoja tietysti mistä taajamasta tahansa, mutta vittu ihan oikeasti – välillä Tampere on niin ahdistava paikka koittaa olla missään tai tehdä mitään. Keikka jatkui vielä kuitenkin onneksi parin biisin ajan ja settiin olin varsin tyytyväinen. Sitä ainoaa muistamaani biisiä ja kait kirkkainta hittiä, (You Shine) Brighter Than Lightia ei tosin valitettavasti kuultu. Kiinnostaisi kovasti nähdä yhtye tulevaisuudessa ihan oikeallakin keikalla.
Tammerfest-Indiaaniklubimme yhteydessä kesällä soitellut Miss Saana & the Missionaries päätti Pakkahuoneen illan ja oli ihan viihdyttävä. 16-henkisen bändin soittoa oli siistiä katsella ja kuunnella. Paljon hyviä soundeja ja biisejä löytyikin, mutta tämäkin olisi toiminut vain niin paljon paremmin siinä toisella puolella. Tietynlaisen ruotsinlaivaviihdemusiikkiviban yhtye ehkä kokonaisuudessaan kuitenkin jätti, johtuen osaltaan tietysti yleisöstä ja paikasta.
Joensuuta lukunottamatta ilta ei noussut oikein edes kädenlämpöiseksi, mutta viimeisenä esiintyi onneksi myös kovasti odottelemani Zebra & Snake. Hehkutusta on tullut viime aikoina vähän joka puolelta, mutta ne lunastuivat aika lailla täydellisesti. Keikka oli pirun intensiivinen ja kuulosti erittäin hyvältä – ja sai itsenikin hytkymään sen verran, että tutun kuvaajatyypin ansiosta nolailin itseäni varmaan aika huolella Yle Areenan suorassa lähetyksessä. Taisipa olla oikeastaan ensimmäinen kerta, kun ihan eturivissä keikkaa katselen – tungosta ei tosin ollut kyllä nimeksikään. Kovia biisejä siis, tätä uskallan jo sanoa fanittelevani. Yhden tuommoisen Coloursin jos onnistuisin itse tekemään niin olisin aika iloinen.
Tämänsyksyinen Lost in Music on nyt itselleni kolmas ja joka kerta samat jutut alkavat vähän rassaamaan. Keikat ovat showcase-luonteestaan ja tiukasta aikataulusta johtuen lyhyitä ja jäävät melko pintapuolisiksi raapaisuiksi. Enemmän kuitenkin tökkii ihan oikeasti se yleisö. LiM ei ole mikään tavallinen musiikin kuuntelijoille suunnattu festari, vaan ammattilaisten meet & greet, jossa partavesiövereistä kärsivät setät tapittavat esityksiä katsomassa korkeintaan näennäisellä mielenkiinnolla. Suhtaudun itse musiikkiin melkoisella intohimolla ja se tuntuu tekevän minusta tietyssä asioissa sen tutun kusipääelitistin, mutta edelleen mielestäni keikoissa iso osa onnistumisesta on kiinni siitä, kuinka innostuneesti yleisö on mukana. Näillä keikoilla se ei vain ole. Musiikin kaupallisuus on ylipäänsä itselleni ehkä vähän ongelmallinen aspekti, vaikka hyperkaupallisella alalla työskentelenkin ja ymmärränkin että hurjan määrän bändejä, keikkoja, levyjä missaisin ilman niitä yleisössä tönöttäviä pukupettereitä. Musiikin harrastajana ja media-alan ihmisenäkin Musiikki & Media on kuitenkin vähän hankala tapahtuma.
Onneksi omalla mediakanavallaan voi päteä juuri niin paljon kuin huvittaa. Ja ihan tyytyväinen iltaan noin ylipäänsä olin, näin kaksi erinomaista keikkaa naurettavan hintaisella (12€) lipulla. Ja tänään vielä ainakin pari lisää.
18. lokakuuta 2009
Sunnuntaisatuilu
Seuraan suhteellisen vähän suomalaista musiikkimediaa – eli en kuuntele radiota juuri ollenkaan ja luen musiikkilehtiäkin vähän harvakseltaan – mutta satuin eilen kumminkin bongailemaan YleX:n ja Rumban kasaileman hehkutuslistan ensi vuoden kovimmista uusista bändeistä. Aika monta hyvää listalta löytyikin, joskaan uusia tuttavuuksia ei juuri nimeksi ollutkaan. Ilmeisesti median seuraamattomuus ei liene ainakaan blogiaikakaudella este hyvien juttujen löytämiselle.
Vähän laiska postaus nyt siis taas kun tässä yhä itseäni keräilen, mutta nämähän sillä listalla olivat ne kiinnostavimmat.
1. Le Corps Mince de Françoise – jotenkin tämä nimitys tässä vaiheessa tuntuu jo älyttömältä, kun LCMDF:n hehkutus on ollut aika maksimaalista jo keväästä '08 asti. Diggailen toki itse yhä ja odottelen sitä ensimmäistä Kitsuné-sinkkuakin. Kiteyttää tietyllä tavalla ajan soundin ihan pirun osuvasti, ihan kiva että sitä eurooppalaisella tasollakin hipsterkamaa Suomesta löytyy. Upouusi videokin on ihan jees.
2. Villa Nah onkin sitten jo vähän yllättävämpi poiminta. Bändi on ollut itselleni tuttu vasta Flow'n aikaisesta suosittelusta – kiitti vaan edelleen, heh – ja toimii kyllä oikein mainiosti. Jori Hulkkosen tuottajarooli tuli itselleni tässä vaiheena ihan uutisena. Täytyy tuo ensikko-ep jossain vaiheessa ehtiä poistamaan.
3. TTVO-edustusta, eli Jaakko & Jay, jei. Pari kertaa olen sattunut livenä näkemään ja niinhän se vain toimii pirun hyvin. Ei mikään lemppari, mutta mieluusti tulee aina katsastettua.
4. Delay Trees tuli Ämyrockin jatkoissa sateen takia passattua, joten keikka on yhä kokematta aina ensi viikon Lost in Musiciin asti. Pientä, nättiä, tykkäilen.
6. Läppäbändit on aina vähän niin ja näin, eikä Nightsatankaan nyt ihan hirveästi jaksa innostaa. Kivan kuuloisia synia juu, mutta aika metallittomana ihmisenä en muista hevielementeistä oikein mitään irti saa. Kyllähän tämänkin kerran katsoisi, liven voisi olettaa olevan ehkä jotain Jessen henkistä?
10. TV Offia olen ylistellyt edelliskesän Flow'sta lähtien ja tässäkin blogissa pariin otteeseen. Siistiä, symppistä, hyvää, yksinkertaista ja juuri sopivan viilattua. Kivaa katsottavaa livenä (eli erinomaisen söpö ja energinen laulaja ja synatyypillä sama söpö ja energinen Alesis Micron kuin itsellänikin) ja levy on edelleen kovassa odotuksessa.
11. Wedding Crashersiakin on itselleni suositeltu, mutta keikat olen jotenkin onnistunut aina missaamaan. Ihan sujuvaa kyl.
12. Se viime aikojen hehkutetuin (BISTEREOssakin vau) akti tuntuu olleen Zebra and Snake, jonka samoin pääsen ensi viikolla ekaa kertaa katsastamaan. Tykkään näin äänitetasollakin ns. ihan helvetisti.
Löysin itseni eilen taas Hang the DJ!:stä / -:ssä, kun tyypit viettivät klubinsa kolmivuotiskekkereitä. Regina-vetoisen EMOTIONS-kaksikon dj-setti oli vähän tympeä, mutta vakkarikolmikko taas totutun varma. HtDJ! on edelleen se lempparieventtini treellä, vaikka soittolistat ovatkin tuntuneet vähän jumittuneen paikoilleen – mutta kun niitä suosikkibiisejäni tulee edelleen laidan täydeltä, en osaa oikein valittaakaan.
Yksi niistä menee että dis dis d c c c a a a ais ais a ais. Semmosella sahalla, tiäkkö.
// Tulevaisuuden tusina YleX:n sivuilla
Vähän laiska postaus nyt siis taas kun tässä yhä itseäni keräilen, mutta nämähän sillä listalla olivat ne kiinnostavimmat.
1. Le Corps Mince de Françoise – jotenkin tämä nimitys tässä vaiheessa tuntuu jo älyttömältä, kun LCMDF:n hehkutus on ollut aika maksimaalista jo keväästä '08 asti. Diggailen toki itse yhä ja odottelen sitä ensimmäistä Kitsuné-sinkkuakin. Kiteyttää tietyllä tavalla ajan soundin ihan pirun osuvasti, ihan kiva että sitä eurooppalaisella tasollakin hipsterkamaa Suomesta löytyy. Upouusi videokin on ihan jees.
2. Villa Nah onkin sitten jo vähän yllättävämpi poiminta. Bändi on ollut itselleni tuttu vasta Flow'n aikaisesta suosittelusta – kiitti vaan edelleen, heh – ja toimii kyllä oikein mainiosti. Jori Hulkkosen tuottajarooli tuli itselleni tässä vaiheena ihan uutisena. Täytyy tuo ensikko-ep jossain vaiheessa ehtiä poistamaan.
3. TTVO-edustusta, eli Jaakko & Jay, jei. Pari kertaa olen sattunut livenä näkemään ja niinhän se vain toimii pirun hyvin. Ei mikään lemppari, mutta mieluusti tulee aina katsastettua.
4. Delay Trees tuli Ämyrockin jatkoissa sateen takia passattua, joten keikka on yhä kokematta aina ensi viikon Lost in Musiciin asti. Pientä, nättiä, tykkäilen.
6. Läppäbändit on aina vähän niin ja näin, eikä Nightsatankaan nyt ihan hirveästi jaksa innostaa. Kivan kuuloisia synia juu, mutta aika metallittomana ihmisenä en muista hevielementeistä oikein mitään irti saa. Kyllähän tämänkin kerran katsoisi, liven voisi olettaa olevan ehkä jotain Jessen henkistä?
10. TV Offia olen ylistellyt edelliskesän Flow'sta lähtien ja tässäkin blogissa pariin otteeseen. Siistiä, symppistä, hyvää, yksinkertaista ja juuri sopivan viilattua. Kivaa katsottavaa livenä (eli erinomaisen söpö ja energinen laulaja ja synatyypillä sama söpö ja energinen Alesis Micron kuin itsellänikin) ja levy on edelleen kovassa odotuksessa.
11. Wedding Crashersiakin on itselleni suositeltu, mutta keikat olen jotenkin onnistunut aina missaamaan. Ihan sujuvaa kyl.
12. Se viime aikojen hehkutetuin (BISTEREOssakin vau) akti tuntuu olleen Zebra and Snake, jonka samoin pääsen ensi viikolla ekaa kertaa katsastamaan. Tykkään näin äänitetasollakin ns. ihan helvetisti.
Löysin itseni eilen taas Hang the DJ!:stä / -:ssä, kun tyypit viettivät klubinsa kolmivuotiskekkereitä. Regina-vetoisen EMOTIONS-kaksikon dj-setti oli vähän tympeä, mutta vakkarikolmikko taas totutun varma. HtDJ! on edelleen se lempparieventtini treellä, vaikka soittolistat ovatkin tuntuneet vähän jumittuneen paikoilleen – mutta kun niitä suosikkibiisejäni tulee edelleen laidan täydeltä, en osaa oikein valittaakaan.
Yksi niistä menee että dis dis d c c c a a a ais ais a ais. Semmosella sahalla, tiäkkö.
// Tulevaisuuden tusina YleX:n sivuilla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)