Valoa näkyvissä

Mitenkään väheksymättä äitini osuutta reilu neljännesvuosisata sitten, oli se lopulta popmusiikki, joka minut synnytti. Popmusiikki teki minusta sellaisen kuin olen. Omistushaluisena luojana se edelleen pitää oikeuden lyödä minut maahan silloin kun se niin haluaa.

Onnekseni se nostaa myös ylös.

Syksyn vaikeudet eivät ole missään määrin selvitettyjä, vaan pilkistävät säännöllisin väliajoin mattonsa alta. Mielen mustumiseen ei tarvita kuin neljän seinän sisällä istuttu päivä, ei-toivottu yhteydenotto tai hetkellinen näköhäiriö. Lääkkeitä – niiden varsinaistenkin lisäksi – tuntuu olevan kuitenkin nykyään enemmän. On moikkausjumalat, jotka reilussa vuodessa ovat oppineet kääntäneet katseensa. On Tyttö, joka osaa sanoa oikeat asiat. On popmusiikki.

Eilinen olo YO-talolle kävellessä oli pitkästä aikaa taas niin loputtoman voimaton, että takaisin kääntymisen halu tulvi jokaisesta solusta, jokaisella etapilla. Pahaa oloa hioi pehmeämmäksi ensin kaksi ensimmäistä lääkettä – ja lopulta se kolmas. Se, joka on yhtä aikaa epäluotettavin ja varmin.

Ensin Liekki soitti Liljan. Hartiat menivät eteen, tennarit muodostivat nuolen, johon katse osoitti. Silmät laajenivat.

Sitten levylautasten takana hailuneet kaverit soittivat Cassette 2012:n ja Heaven's on Firen. Pää keinui indiepopin kehdossa ja kantapäät löysivät tanssilattiasta itselleen trampoliinin.

Sitten.

Sitten.

Magenta Skycode soitti encorena Luvher Oh Haterin.

Niin moni asia vapautui kehossa, mielessä, aisteissa ja olemuksessa, että koko elämä pahoine muistoineen tuntui olevan vain pakollinen helvetin esikartano. Kuluneiden muutaman viikon onnellisuus kurkisti varovasti kulman takaa, ja muistutti että maailman uppouduttavimpiin silmiin olisi aikaa enää reilun kolmekymmentä tuntia – ja että elämässä selviää kaikesta, kun vain vuoraa sen popmusiikilla.

"Sometimes it's really glowing
Sometimes it's really bright"

Kiitos Valoa, kiitos popmusiikki.

PS. En edelleenkään osaa / halua kirjoittaa kummoisia arvosteluja, joten kerrattakoon nopeasti viikonlopun keikat. Waste of Our Time oli vähän hajanainen, mutta varsin lupaava – ja valitettavasti törkeän myöhässä. Big Wave Riders oli erittäin kova myös livenä. Stereo Total tuli viivästelyn myötä missattua. TV-Resistori oli kiva. Liekki oli aktiivisempi kuin aiemmin. Barbara Panther tuntui puolentoista biisin ajan vaisulta ja oli lopun aikaa ihan mielettömän hyvä. Magenta Skycode oli meluisampi kuin reilu vuosi sitten – ja ihan paras. Ensi vuoteen.

Valoa-etkot, pt. 1

Tampereella hypitään tänä viikonloppuna Valoa-festivaalin tahtiin, jei. Viime vuonna ensimmäistä kertaa (eikös?) järkätty klubifestari toimi ainakin silloin varsin mukavasti ja kiva kasti ilahduttaa yleisöä tänäkin vuonna.

Tänä iltana esimerkiksi seuraavaa:

Penniless



Yona



French Films



Stereo Total



Vähän huvittavasta päällekkäisyydestä johtuen alkuilta jää itselläni väliin ja suuntaan kympin aikaan Dorikseen, jossa syksyn hypeykkönen Big Wave Riders tulee nähtyä livenä nyt ekaa kertaa. Kovat odotukset! Dorkasta rynnätään sitten pää kolmantena jalkana taas kohti YYOOta, jossa katsastetaan viimeiset kaksi aktia.

.

Stereo Total -hurmos on kieltämättä aika korkealla jo. Ja huomenna lisää hyvää!

Perjantaityhjyys

Tänään haluaisin olla Helsingissä.

Taas.

Kaivelemaan jäävä juttu on tällä kertaa Korjaamon Bras & Undies -klubi, jossa on tehnyt mieli päästä pyörähtämään jo aiemminkin. Tänä iltana lavalla on kolme tuoretta ja oikein kovaa kotimaista yhtyettä.

French Filmsiä olen hehkutellut jo pariin kertaankin, mutta muutaman viikon takainen MOP-etkokeikka jäi jonkun vuorossa olleen tunnekuohun takia raportoimatta. Syytä olisi ollut, sillä yhtye vakuutti livenä ihan älyttömän paljon. Monta toimivaa biisiä ja muutenkin hyvää meininkiä – tykkäilin kovasti.

Big Wave Ridersia on ainakin Tomi ehtinyt jo hehkuttelemaan, ja itsellekin ovat biisit kolisseet oikein mukavasti. Älyttömän ajanmukaista soundia. Tyypit lähettelivät taannoin mp3:n blogiin jaettavaksi, joten tässäpä tulee Big Sound. EP-julkaisua pukkaa ulos kuulemma piakkoin, odottelen innolla – ja sama koskee muuten myös edellistä bändiä.



Upouusin tuttavuus on puolestaan the Wha's, jonka indierock on mukavasti vanhaan punkrockiin kallellaan. Ainakin yhden biisin perusteella siis. Lisämateriaalia kuulisi mieluusti tältäkin.

No mutta. Taidan jäädä tänään kuitenkin vain kotiin köyhäilemään. Huomenna tullee eksyttyä kuitenkin onneksi Dorikseen, jossa voisi muistaa elävänsä taas lyhyen tauon jälkeen. Sitä odotellessa voisi kuunnella vaikka tämän hetken isointa ja jumittavinta obsessioraitaa, Newcastlelaisen Waskerley Wayn Cat Alertia.



Huoh.

Onpa taas vähän tyhjä olo. Viikonloput ovat vaikeita. Pitäisi olla siellä Helsingissä.

{ In short: Helsinki would have one, two and three good reasons to visit, as Bras & Undies -club features as many fresh domestic bands. Also I'm a bit obsessed / possessed by that Waskerley Way's track there. }

// French Films MySpacessa
// Big Wave Riders MySpacessa
// the Wha's MySpacessa
// Waskerley Way MySpacessa