Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lykke Li. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lykke Li. Näytä kaikki tekstit

13. marraskuuta 2010

Innostus ruotsiksi

Hej.

En ole kuollut, koomassa tai kirjoitustaidoton. Muutamassa viikossa elämä on vain ottanut sellaisia pyrähdyksiä suuntaan jos toiseenkin, että perässä on vaikea ollut pysyä – saati pukea ajatuksia sanoiksi.

Lyhyesti kuitenkin.

1) Ihmissuhde, jonka lopulta koittanutta toteutumista puoli Tamperetta tuntui odottaneen. 2) Aika isoja ratkaisuja blogin ja oman kirjoittamiseni tulevaisuuden suhteen. Ja ah, kuinka innostavia sellaisia. 3) Parantunut työtilanne, aavistuksen muuttunut työnkuva ja sitä myötä kohentunut motivaatiotaso. 4) Aika yllättävä globaali kiinnostus omaa musiikkiani kohtaan – juuri sillä tavalla kuin halusinkin.

Jos loka-marraskuuta pelkäsin etukäteen vähän korostetunkin paljon, tuntuu loppusyksy 2010 jonkin ihmeen kautta olevankin nyt sitä elämän kevättä. Fiiliksen mukaisesti tänä iltana heilutaan taas Valon Indiaaniklubilla – ja tällä kertaa parhaalla mahdollisella teemalla.

Arvasitte oikein; tänään kuunnellaan pelkkiä Ruotsi-biisejä. Hur kul!







Välkommen!